Lukijoilta: TEKSTATEN

Kuisma Kujala esitti 4.1. hyviä syitä, miksi monia nuoria ei politiikka, mm. kunnallispolitiikka, kiinnosta. Mainitsematta jäi kuitenkin se, että nuoret ovat hätääsiä: tuloksia pitäisi saada aikaan heti. Varsinkin, jos on innostunut jonkin asian eteenpäinviemisestä, eikä siitä näytä tulevan mitään, niin into hiipuu. Pitäisi jaksaa ajatella, että aikaa myöten asiat paranevat, tavalla tai toisella. Auttaisikohan se, jos saataisiin nuoria mukaan sellaisiin lautakuntiin tai toimikuntiin, joissa kehitystehtävät ja tehtävät ratkaisut voidaan pilkkoa tarpeeksi pieniin osiin, niin että saadaan kehitystä aikaan lyhyemmässäkin ajassa?

Nyt kun uusia puhelinluetteloita ei ilmesty vuosittain, on hankalaa usein löytää ajanmukaisia tietoja Seinäjoen sairaalan sekä terveyskeskuksen toimitiloista, -ajoista, puhelimista ja puhelinajoista, jopa jonkun yksikön uudesta sijainnista. Vanhan ja jo vanhaksi käyneen Tk:n joka kotiin jaetun vihkon tapainen uusi painos olisi kovasti tervetullutta. Myös sairaalan kohdalla.

Nyt on Seinäjoen uudella kaupunginjohtajalla ja Etelä-Pohjanmaan kansanedustajilla todellinen näytön paikka ja momentumi. On aika laittaa panokset yliopiston saamiseen Seinäjoelle. Se hyödyttäisi koko maakuntaa pitkälle tulevaisuuteen. Älkää nyt ihmeessä hukatko tätä mahdollisuutta!

Mikä ihmeen nyrkki! Miksei piiska? Tai kirves.

Naapuris asuu aiva hullu miäs. Se tervehtii jokaasta. Ventoviarahiaki! Ei kuulkaa täs maakunnas pruukata... unkkoosesti vaa.

Punaisen joululyhdyn varastajalle Hyvää Uutta vuotta! Lyhty oli lenkkeilijöiden ilona metsässä sidottuna Pajuluoman sillan kupeeseen.

Kyllä presidenttipeliä ovat pelanneet jo vuoden ajan Haaviston kilpailijat, ei suinkaan Haavisto itse. Ajojahti on ollut ennennäkemätön.

Nyt kun viikonlopun aamu-uutiset on viety, viedäänkö seuraavaksi alueuutiset? Kysyn vaan.

On aika huonolla tolalla USA:n presidentin suojelu, kun puhelut on julkisia. Mitenhän meidän suojaamattomat puhelut?

Minna Seppä, hieno kirjoitus! Ryhtyisitkö tulevien lasteni äidiksi? ;-)

Toiset ei kestä minkäänlaista kritiikkiä, vaikka ittes vika. Kyllä asiasta saa sanoa, ja kaikista epäkohdista, ja pitääkin sanoa, ei siinä oo mitään väärää, vain tyhmä jättää sanomatta, mutta eri asia on sanoa asiattomuuksista.

Postinkulun hitaus ei ole aina Postin syy. Laskun päiväyksestä sen lähtemiseen asiakkaalle saattaa kulua päiviä. Riippuu yrityksen ja Postin välisestä sopimuksesta.

Kuntsin ranta ansaitsee tyylikkäämmän mutta modernin rakennelman.

Suomalaisten hiihtokunto on jo vuosia ajoitettu yhteen, max kahteen kilpailuun. Ruotsi, Norja ja jopa USA pärjää hiihdossakin koko kauden.

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa