Lukijoilta: TEKSTATEN

TEKSTATEN

Mitä hyötyä OAJ:sta on eri tasojen opettajille? Palkkakehityksen turvaaminenko? Ehei. Ei ainakaan varhaiskasvatuksessa. Työolojen parantaminen mm. lisääntyvien ja yleensä turhien lisätehtävien poistamisellako? Ei, ei. No miksi sitten opettajan kannattaa kuulua liittoon? Siksi, että sieltä saanee lainopillista apua työhönottajan, työnantajan ja esimiestason ylivaltaa vastaan.

Tuhotaan Suomen luonto! Tarvitaan tuhansia uusia tuulivoimamyllyjä lisää entisten lisäksi. Se on sitä vihreää luonnonsuojelua. Vihreä siirtymä luonnonarvojen raiskaukseen ja maanomistajien maa-alueiden sosialisointiin.

Poliisilla ja oikeuslaitoksella riittää kyllä resursseja ja rahaa tutkia muutamien henkilöiden vuosien takaisia netti- ja lehtikirjoituksia löytääkseen niistä jonkun sanan tai lauseen millä perusteella saataisiin henkilö käräjille. Jutut yleensä kaatuvat oikeudessa tai tulee pieni sakko! Tuhansia oikeita rikoksia sitten jätetään selvittämättä mistä koituu asianomistajille suuriakin taloudellisia ym. vahinkoja.

Vaasan kaupunginhallituksen naispuheenjohtaja laati erinomaisen realistisen kirjoituksen Vaasassakin tyttöihin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä ja sen pahemmistakin ilmenemismuodoista sekä antoi hyviä ohjeita myös tämän ongelmakokonaisuuden välttämisestä (I-P, 28.9.). Tässä kirjoituksessa tuotiin myös esiin mediassa se harvoin ilmituotu rikostilastollinen tosiasia, että raiskauksissa ulkomaalaistaustaisten osuus on valitettavan korkea.

Kun unohdamme itsemme, teemme tekoja, jotka toiset muistavat.

Puhutaan työvoimapulasta, silti riittää työkykyistä porukkaa istuskelemaan asfaltilla päiväkausia.

I-P 29.9. lehtijutussa ”Ilmajoella pakoillaan vastuuta ”. Taas päästiin otsikoihin negatiivisesti. Olisko jo kuntapäättäjillä ja isommillakin päättäjillä aika saada positiivista näkyvyyttä Ilmajoesta esiin.

Puhutaan tupakan hajuhaitasta. Mutta se haju mikä leijuu naapurin kuvottavan hajusesta ruuasta on kyllä vieläkin pahempaa.

Pitäisi luopua öljy-, puu-, turve- yms. lämmityksestä ja siirtyä sähköön, jonka hinta nousee kokoajan,.. Kumma yhtälö?

Menimme kahvilaan. Tilauksen saimme hyvin tehtyä. Kun aioin maksaa, myyjä ei reagoinut vaan kuunteli toista asiakasta. Kun hän huomasi korttini, loi summan kassaan, kääntyi ja otti sivupöydältä maksupäätteen, ja laittoi sen eteeni katsomatta minuun. Mutta katsoen koko ajan kovaäänistä asiakasta, jota palveli usea myyjä. Eipä tarvinnut kiittää palvelusta. Tunsin itseni toisen luokan kansalaiseksi, jota ei tarvitse palvella.

Mailattaret ei ole missään vaiheessa vaatinut pesäpallokentän siirtoa. Seura olisi varmasti tyytyväinen tämän hetkiseen paikkaan peruskorjauksilla. Siirto johtuu sairaalan parkkipaikkatarpeista joka on täysin järjetöntä taloutta ajatellen. Pesäpallokentän takaa löytyy valmiiksi tilaa autoille. Ei kai se huonoa tee kävellä muutamaa ylimääräistä askelta.

Ehdottaisin, notta koiravero palautettaisiin. Näin saadut varat voidaan antaa lyhentämättömänä kunnissa syntyville pienokaisille, vauvaraha. Tässähän on kyse mm. siitä, että halutaanko me säilyttää syrjäseudut ja reuna-alueet asuttuna, vai annetaanko ne suosiolla karhuille ja susille.

Saksa on siinä mielessä Suomea demokraattisempi maa, kun siellä voi suurin puolue jäädä hallituksen ulkopuolelle.

Pietarsaaressa kaupunki takaa Toriparkki Oy:ta 950 tuhannella ja nyt aikoo antaa melkein 5 miljoonan takauksen uudelle jalkapallostadionille, joka aiotaan rakentaa aivan pientaloalueen viereen. Aivan väärä rakennuspaikka. Sen kustannusarvio on noussut 7 miljoonaan euroon.

Maailman puhtaimman ilman Suomessa poliisien resurssit suunnataan suojaamaan kadulle leiriytyvien ”ilmastokiihkoilijoiden telttailua! Ministeri ”suojelee”!

Olisipa meillä vielä Seinäjoella Tapani Aho, Jaskarin Kalle, niin olisi myös menestyvä koripalloseura. Kamisen Anssi kyllä voisi sen uudelleen nostaa???

Poliisien jokasyksyinen määrärahanäytelmä taas menossa. Muilla valtionhallinnon aloilla on myös aina olleet rahat vähissä loppuvuodesta. On kehitetty toiminnan taloudellisuutta ja tuottavuutta ja säästetty. Eletty varojen mukaan ja selvitelty rahatilanteet hallinnon sisällä niiden kanssa, joille rahoista päättäminen siellä kuuluu. Jokavuotista julkista näytelmää ei ole tarvittu. Poliisissakin voitaisiin katsoa peiliin!

Pitääkö ilmoittaa verottajalle, jos on saanut lahjakortin pankilta rokotuksen yhteydessä tai pizzan, kun tuo verottaja haluaa kaikesta tiedon?

Poliiseja lisää ja heti! 250 ”huumehörhöjen” pyyrystämiseen, sama määrä talousrikollisten perään ja vähintään 500 ”liikenneterroristien” poistamiseen. Eli 1 000 lisää kiitos!

Vaasan Mailattaret, ette tarvitse uutta pesäpallokenttää, sellainen on jo Vähässäkyrössä, valmis ja hyvä kenttä ilman superpesisjoukkuetta. Todelliset maksavat pesäpallofanit ja muut lajista kiinnostuneet ovat varmasti valmiita ajamaan kaupungin sisällä pieniä matkoja. Tällä vältytään monelta ongelmalta, esim. liikenneruuhkat pieniä ja parkkipaikkoja löytyy. Saadaan lisäksi tapahtumia muuallekin kuin keskustaan.

Miksi näitä henkilötyövuosia ei voida ilmoittaa, montako esim. poliisia pitää vähentää? Ymmärtäisi tyhmempikin.

Mitähän sellaisen autoilijan pääkyssä liikkuu, kun pitää parkkipaikoilla ja rivitaloalueen pihassa ajaa kovaa vauhtia?

Haluan oikaista. Joku tietämätön kirjoitti tekstaten-palstalla, että Mailattaret vaativat uutta kenttää, päin vastoin. Vaasalaiset pesisjoukkueet Mailattaret lippulaivana ovat nykytilanteeseen tyytyväisiä, tämä kenttä kelpaa, ainoastaan vähän fiksausta tarvitaan! Aivan muut tahot ovat antamassa kentästä lausuntoja. Pitääkö rakentaa uusi kenttä? Ei tartte!

Hyvä, että tietty porukka vielä istuu Mannerheimintiellä, etteivät ota seuraavaa askelta ja seiso mun selijän takana kun laitan takkahan tulta.

On se kumma, kun et muuta jo mettän laitahan. Sinne ei tule paljun eikä tupakan savu eikä chilimakkaran käry.

Itselleni ei tule ruokahävikkiä, biojätettä, lainkaan kuukauden aikana kesämökillä, mutta jätelautakunta vaatii hankkimaan kalliin biojäteastian sakon uhalla. On kuulemma lakisääteinen. Onko totta?

Kyllä tuo oikeasydäminen Orpo on täysin eksynyt Etelärantaan.

Sinä, joka inhoat ja vihaat missejä ja missikisoja, olet varmaan liian lyhyt, leveä ja vanha missiksi, kuten minäkin. Minusta on hyvä, että niillä naisilla, joilla on edellytykset, on sellainenkin menestysmahdollisuus. Monilla misseillä on ollut menestystä ja hyvä elämä missivuoden jälkeenkin.

Mitä onkaan toisten alueelle tunkeutuminen, massatunkeutuminen sanakirjan mukaan?

Neljä kokonaista sivua koronaan liittyvää tekstiä 29.9. Mitä yksipuolista propagandaa rokotteiden puolesta! Tällä menolla ahdistetaan rokottamattomat kansakunnan hylkiöiksi. Piikin ottaminen on vapaaehtoista. Haastatelkaa sentään toisenkin näkökulman edustajia!

Minkä ihimehen tähären sä leikkaat leivästä nuon ohkaasia siivuja? - No ku on niin köppäästä syörä pelekkää kirnuvoita.

Mitähän varten media lankeaa jatkuvasti eloanarkistien ansaan? Hehän tavoittelevat vain huomiota. On kivaa, jos pääsee lehti- tai tv-uutisiin ja vieläpä kuvan kanssa! Jospa julistettaisiinkin täysi ’radiohiljaisuus’, niin siellähän sitten rikkoisivat lakia ihan vain omaan läjäänsä. Julkisuuden loppu on rettelöitsijöiden pahin vihollinen. Kun yleisön kiinnostus eloanarkistien touhuihin loppuu, niin loppuvat myös heidän julkea laittomuutensa.

Huh huh! Joillain mopo keulii ja toisilla se on jo lähtenyt lapasesta.

Mikään puolue ei puhu esim. pieni- ja keskituloisten eläkeläisten verotuksesta ja toimeentulosta. Vuokrat, ruoka, lääkkeet ym. nousee. Meitä on yli miljoona. Perustetaan puolue. Saamme yksinkertaisen enemmistön.

Eikö maan presidentti ja politiikot tajua mihin olette maan hyvinvoinnin vieneet 90-luvun alusta. Ei tarvita yo-tutkijoita selvittämään. ”Kaveria ei jätetä” on teille vain fraasi. Herätkää ennen kuin on myöhästä.

Olemmeko pitäneet sitä optio-ovea liian kauan kauan raollaan. Pysynyt hyvin, kun ollut tyyntä. Ilma saattaa tänä päivänä herkästi muuttua. Jo pienikin tuuli aiheuttaa vetoa, joka sulkee oven kokonaan ja se vuosia tarjolla ollut Nato jää sulkeutuneen oven taakse. Tämän jälkeen ovi ei enää aukene. – Entäs sitten?

Ja monasti langenneetkin voivat hyvin päästä uuden mahdollisuuden portin ohi.

Sen verran pientä puuhastelua on hallituksen touhu että siitä voi päätellä Suomelta rahojen loppuneen. Vielä nasahtaa kunnolla, sillä todellisiin rakenteellisiin rahasyöppöihin ei uskalleta puuttua ettei kannatus pienene.

Kehutut vihreät. Siellä ne rikkoo lakia. Majailevat kaduilla ja häiritsevät tavallisia työssäkäyviä ihmisiä. Siinäkö se korkeakoulutuksen ilmentymä.

Ukkomiehet flirttailevat koiralenkillään nuorten naisten ja perhepäivähoitajien kanssa, kiusallista.

Kaupat!!! Lopettakaa energiajuomien myynti alle 18-vuotiaille. Lasten ja nuorten terveys tässä menee.

Vai on Vaasassa onnellisia vain ”virkamiesjohto”! Olen Vaasassa asuva tavallinen tallaaja enkä ole virkamies/nainen. Kuitenkin minun mielestä Vaasa on maailman paras ja ihanin paikka.

Moi! Työpajasta tietämättömälle: Kyllä löytyy työpaja. Jos olet työtön 17–28-vuotias, ole yhteydessä työkkäriin ja kysy työpajasta. Sen kautta pääsee pajalle, kuten minäkin, entinen pajalainen nyt opiskelija amkissa. Tsemppiä!

Tiedoksi sinulle, joka väitit mielipidepalstalla IP 30.9, että asumistuki valuu asuntosijoittajien taskuun, asuntosijoittamisen tuotto on 3–4%. Asumistuki valuu todellisuudessa gryndereiden taskuun, ei asuntosijoittajien.

Useammassa leipä- ja sämpylätuotteessa on nykyään lisättynä etyleenioksidia sisältäviä seesaminsiemeniä. Onko niiden käyttö todella tarpeen? Jätän ostamatta, kun luen pakkausselosteessa niiden käytöstä.

Miksi Atria junttaa jauhelihan niin tiiviiksi, että se täytyy jauhaa uudelleen?

Miksi pikkukuntalaisen pitäisi äänestää aluevaaleissa? Isojen kaupunkien ehdokkaat kun kuitenkin lopulta valitaan ja he lopettavat luultavasti ensityönään turhat pikkukuntien palvelut.

Vai ei hallituksen toimilla mitään vaikutusta hyvään työllisyysasteeseen. Entä ne miljoonat, mitkä hallitus Lintilän johdolla on syytänyt yrittäjille? Tarpeeksihan se sektori ei tunne koskaan saavansa, mutta kovaa tulosta on tehty.

Loppukesän tangotapahtumassa tuli esiin, että suurin osa seinäjokelaisista, saatikka muualta tulleista, ei tiennyt kumpi on keskustori, tai kauppatori. Miksi vaan ei yksinkertaisesti voisi ns. vekseliaukio olla nimellä Vekseliaukion tori. Seinäjoella ei saa mikään olla, niin kuin ennen!

Toivottavasti järki vihdoin nyt voittaa, kiitos keskisuomalaisten sairaalapäättäjien. Vaasassa ei tarvita ylikallista potilastietojärjestelmää! Miksi koko maassa ei voisi olla sama järjestelmä? Silloinhan tieto todella ja oikeasti kulkisi eri toimijoiden välillä. Miksi sellaista ei ole tähän mennessä luotu?

Timo A ei tiedä, että luonnollinen seksi on naisen ja miehen välinen yhdyntä, jonka seurauksena ihmiskunta on säilynyt ainakin tähän asti. Hän väittää, että Jumalan tahto on tuntematon. Kuitenkin maailman luetuin kirja, Raamattu, osoittaa Jumalan tahdon, kun sitä lukee vilpittömin mielin ilman ennakkoasenteita.

Vaasan sairaanhoitopiiri on edelleen 30.9. leviämisvaiheessa. Avoin tiedonvälitys luo luottamusta. Kenen etua palvelee tieto, että enää ei julkaista lokakuun alusta koronatartuntoja?

Arkadian mäeltä on viimeaikoina tullut aivan hulluja lakiehdotuksia. Tulee pakostakin mieleen, että onko siellä jo aloitettu kannabiksen viihdekäyttö. Jokin kyllä fiiraa pahasti ja kansa maksaa.

Johtuisiko työvoimapula näistä asenteista? Alle 40-vuotiaalta kuultu: Ei voi ketään pakottaa töihin. Miksi tuhlaisi parasta ikää ja päivät töissä kun pärjää ihan hyvin ja saa harrastaa ja tehdä sen mitä itse haluaa. Onko Suomessa aivan liian hyvät sosiaaliturvat?

Lappajärveä ympäröivät kunnat pitävät järveään sekä mökkiläisiä ja kesäasukkaita tärkeänä ostovoimana, heti alajuoksulta löytyy päinvastainen esimerkki.

Kiitos Jyväskylän shp kielteisestä Aster-päätöksestä. Vaasassa ei näköjään ymmärretä mihinkä oltiin menossa. Nyt saadaan lisäaikaa valtion heräämiseen soten tietojärjestelmäohjaukseen. Sote vaan ei voi toimia, niin, että kukin piiri toimii omilla järjestelmillään ilman rajapintoja, jotta potilastieto saadaan suojatusti käyttöön joka puolella.

Kuntsin modernin taiteen museossa vierailijaryhmiä pitää kestitä lainalasein. Miten kauan Vaasan museotoimi voi jatkaa niin, että keittiövuokralaisen takana ovat museokahvilan viinilasit ja koko kahvila on kuin festariareenan takahuone?

Kyllä on lyhytnäköistä politiikkaa vähentää poliisien rahoitusta, jos näin todella on. Toisaalta kun on kerrottu, että rahaa menee hallintohimmelin rakentamiseen...

Kommentoi






Luetuimmat kolumnit
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa