Lukijoilta: TEKSTATEN

No onpa toimiva peli tuollainen sähköauto, Toimittaja Kuikka ajaa päräytti Helsingistä Vaasaan vain 14 tunnissa, eikä koko matkaa tarvinnut edes lämmityslaitetta käyttää ja vain 10 latauskertaa koko reissulla. Sähköautoreissu varmisti etten ikinä sekaannu kyseiseen tekeleeseen,jätän sen 1000 euroa vuodessa säästämättä ja ilmastonpelastamisen niille joilla on aika pelata latausjohtojen kanssa, itse ajan isolla bensaturbollani lopun ikääni.

Kivistöntien ja Ruukintien liikennevalot aina rikki ja kolareita viikoittain ja joku vielä ehdottaa uusiakin, liikenneympyrä sopii kyllä siihen ja äkkiä samoin kuin Sahanlammen risteykseen, Pohjaankin olis sopinut ympyrä, Hämeenkyrössä ollut jo 40 vuotta valtatie 3:lla.

Autoilijat. Kun lähdette kadun varrelta liikkeelle tai vaihdatte kaistaa, katsokaa hyvät ihmiset peilistä, ettei vieressä ole toista autoa. Kaksi läheltä piti -tilannetta muutaman päivän sisällä.

Neuvostojoukot saapuivat ensimmäisenä Auschwiziin. Samaan aikaan Stalin teki puhdistuksia, joissa murhattiin myös juutalaisia. Paljonko, sitä en tiedä.

Jos nykyministerit toteuttavat EU:n green dealin, seuraa siitä katastrofi suomalaisille.

Nyt yrittäjät, jotka viette yrityksenne ahneuksissanne halpamaihin ja luotte sinne kyllä työpaikkoja heikentäen kotimaisten kilpailukykyä, pysymällä kotimaassa tulisi tänne kaivattua työllisyyttä ja verotuloja, silloin yrityksien verot pysyisi maltillisempina, niin kuin Suomi nousi sotien jälkeenkin yhdessä.

Vamk lomautti työntekijöitään viitenä peräkkäisenä vuotena 4 vkoa/vuosi, yhteensä 5 kk. Vaasan kaupunki on yksi Vamkin omistajista, tehköön kaupunki nyt saman omilleen, säästöjä tulee.

Julkinen sektori, älkää vaan ottako mallia ainakaan paperiliitosta, ne vaan junnaa kiky-tunneista. Puolittakkaa kiky-tunnit niin jää enää 1 tunti/kk ilmaista työtä ja mahdollisuus vielä palkan korotukseenkin. Spelöögaa...

Kävin Vaasan keskussairaalan silmäyksikössä ja sain ystävällisen ja hyvän palvelun suomen kielellä ja maailma kirkastui kerralla.

Talvi tuli. Kuinka nyt pärjätään?

Moni käy pyörällä töissä Wärtsilässä. kuinka moni jaksaa ajella Vaskiluotoon??

Vaasa voisi lomauttaa muutaman sata noita korkeapalkkaisia virkamiehiä, niin syntyisi todellista säästöä eikä mikään työ jäisi tekemättä. Kuten sanonta kuuluu, johtaja voi olla kuukauden poissa eikä kukaan ole huomannut, mutta kun siivooja on päivän poissa, niin kaikki huomaavat.

Millä liikuntatoimen johtaja perustelee investoinnit Öjbergetiin? 70000 euroa, silti säästöt ovat rokottaneet pienempiä seuroja ja liikuntapalveluja Vaasassa. Öjbergetin rinne jää näillä näkymin avaamatta tänä vuonna.

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi