Lukijoilta: TEKSTATEN

Yritysten johtajat kirjoittaa miten niitä pitää yhteiskunnan tukea. Näinhän se tietenkin on, mutta yhtään menestyvää pienempääkään yritystä ei ole, jos ei yrityksessä ole työntekijöitä, tulos näyttää silloin pyöreää nollaa. Tämän pitäisi muistaa silloin, kun rehvastellaan miljoonien liikevoitoilla! Vaikka yrityksen johto keksisi kuinka hyvän bisneksen tahansa ja hyvän ammattitaidon yrityksen johtamisessa niin sekään ei auta, sillä yrityksen tulos näyttää edelleen pyöreää nollaa, jos ei yrityksessä ole yhtään ammatin osaavaa henkilökuntaa,

Voi voi tätä kateellisten ja mustaTupakan savu ei todellakaan ole mikään terveystuote, onhan se kielletty monessa paikassa jo vuosia ja lisää tullaan kieltämään.

Ilkka-Pohjalaisen Tamin jutussa, kun Tami kertoi treeneistään. Tami aloittaa leuanvedon yhdeksästä alaspäin. Toimittajalta on varmaan jäänyt kuulematta, että tietenkin yhdellä kädellä!?

Kun katsoo vaikka tv:stä, mitä suomalaiset miehet esittävät osaamisenaan, järkyttyy. Ennen olisi paheksuttu, jos pienet lapset olisivat pelleilleet niin. Osaako täällä kukaan enää mitään järkevää ja muita ihmisiä hyödyttävää?

1.5. Seppo Lampi kirjoitti hyvin: Missä luuraa hengellinen isä kuten piispa Huovinen oli. Tänä aikana varsinkin odotin nykypiispalta kehotusta kansaa rukoilemaan, Empä oo kuullu kertaakaan.

Miksi punavihreä hallituksemme antaa lähes puoli miljoonaa euroa Italian koronan torjuntaan? Tuo raha kelpaisi taatusti tuhansien heikkokuntoisten vanhuksiemme hoitoon.

Talonpoikaisjärki sanoo, että kasvomaskeista olisi apua koronan taltuttamiseksi. Miksei niitä määrätä pakollisiksi? Ihmettelen.

Valistusaika juhli epäeettisillä vapauksilla. Ennakkoluuloton totuus. Omantunnon vapaus, jne. Tuloksena saatiin henkistä ryysyläistä ja järkyttävää itsetiedotonta pakkovaltaa. Pahuus hyväksytäänkin ’inhimillisinä’!

Olisi ehkä huomioitava menetyksiä laskettaessa, että Savonlinnan Oopperajuhlat kestävät kuukauden ja Seinäjoen juhlat yhteensä tuskin viikkoa.

Elina Arpala, olet mahtava ja rohkea esimerkki ilmaston puolesta vaikuttamisesta. Olen aikuinen ja hyvin kiinnostunut samoista asioista kuin sinä. Toivon sinulle kaikkea hyvää, etenkin pelotonta elämää. Jokainen tekee sen minkä voi, ja se riittää. Omia toimiaan voi aina kyseenalaistaa ja miettiä, voisinko tehdä tämän jotenkin toisin.

Nuo koltiaiset, joilla on voimaa ja viitseliäisyyttä hajottaa raunioita, pitäisi rangaistukseksi panna oikeisiin töihin. Maatiloilla tarvitaan juuri nyt työvoimaa, olisivat aivan omiaan sinne, tai kaupungissa siivoamaan katujen varsia ym. Tulisi hyötykäyttöön kloppien voimat. Kun sitä jaksamista näköjään riittää, se tuhovimma pitäisi suunnata hyödyllisiin töihin.

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi