Lukijoilta: TEKSTATEN

Mistähän johtuu että kaikki missä lukee ei lisättyä tai vähemmän lisättyä sokeria, maistuu ihan surkialta.

Onhan se nyt tosi hienoa, että Seinäjoki saa ensi vuoden lopulla oman elokuvateatterin, jotta kateudesta vihreä pääsee oikeisiin elokuviin. Tiedoksi hänelle, että näivettyvässä Vaasassa on jo vuosikymmeniä ollut omat elokuvateatterit.

Tuskin harjaa heiluttava vanhus pääsee iskuetäisyydelle kun ei maijakaan saa kiinni ja kasvimaan syöjiä on kyllä liikaa.

Koronavirus on keskuudessamme edelleen. Suuri mahdollisuus on saada tartunta lavatansseissa, täyteen ahdetuissa sisätiloissa, joissa on mahdottomuus pitää turvavälejä. Yksi oireeton kantaja tartuttaa valtavan joukon muita. On vastuutonta järjestää ja osallistua kaikkien näitten uhrausten jälkeen, mitä yhteiskunnassa on tehty.

Eurooppaministeri Tuppurainen neuvottelee EU:n elvytyssopimuksesta. Suomella ei kuulemma ole kynnyskysymyksiä. Tavoitteena sopu, vaikka kuulemma viedään määrätietoisesti Suomen tavoitteita eteenpäin. Opetusministeriämme lainaten: p-puhetta.

Kiälenhualtajalle tiaroksi, että tillaaminen on ruakkimista eikä lypsämistä.

Ei valtio tue yksityistä, joka ei maksa palovakuutusta. Miksi valtio tukee yritystä, joka ei varaudu pandemiaan? Ei pandemia ole mikään yllättävä avaruusolioiden hyökkäys!

Professorin perään huutelu osoittaa hyvin, miten Etelä-Pohjanmaalla on tarvetta koulutustason nostamiseen.

Kiitän myös Akkasta keskustelusta ja myönnän, että asiantuntemukseni valtakunnansyyttäjän valtuuksista jää ohuemmaksi. Toivon yhä, että eduskunnan kielenkäyttö säilyy siistinä ja että kolhiutunut arvovalta sen myötä paranee.

Onko Suomessakin istuva presidentti?

Hietasaaren vanha uimalaituri Mansikkasaareen uimarannalle lasten iloksi.

Miksi kaupunki ei laita Suomi 100 -muistomerkkialuetta asianmukaiseen kuntoon?

Tekstarissa (I-P, 13.7.) joku toi esiin hämmästyttävän tosiasian, että kuluvan vuoden alkukuukausina Suomeen on tullut jo yli 1000 turvapaikanhakijaa, mutta Tanskaan ja Norjaan vähemmän, hädin tuskin puolet siitä. Eipä ihme, sillä Tanska on jo merkittävästi alkanut vähentää vetovoimatekijöitään ja Norjakin on alkanut liikkua siihen suuntaan. Mutta nykyhallitus, erityisesti Ohisalo, julisti jo kieltoon jalkapannatkin Kurvisen sitä ihmetellessä.

Vimpelin kuntosalin voisi siivota kunnolla edes kerran viikossa näin koronan aikana.

VPS. Sarjataso aleni, entäs lipun hinta?

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi