Lukijoilta: TEKSTATEN

Marjat odottaa noukkijaa. Mansikkamaille löytyi noukkijoita. Myös metsästä löytyy rahaa. Ota kaveri mukaan, jos et uskalla yksin metsään mennä. Nyt kun näitä ulkomaalaisia noukkijoita ei tule tarpeeksi, niin mennään joukolla metsään. Teollisuus tarvitsee raaka-ainetta tuotantoon. Rahaa tulee näin poimijan ja teollisuuden työntekijän taskuun myös.

Nyt hanhet ovat oikeassa paikassa Helsingissä.

Pitäisikö Parkanon mainostaa itseään Porissa, kun kaikki porilaiset eivät tiedä, missä se on?

Rehellisempi tieto tarkoittaa vähemmän väärää, vilpillistä, valheellista ja epärehellistä tietoa. Vähemmän epärehellistä eli enemmän oikeaa, vilpitöntä, totuudellista ja rehellistä. Nimimerkki Tietoa

Ei tavallinen suomalainen voi käsittää näitä päättäjä tappuraisia ,kun tullaan televisioon silimät ympyrääsinä suu hymys selittämään ettei veronmaksajien tartte maksaa Eurooppaan kuin noin 6 000 000 000 ekua, aivan kuin Suomi olisi saanu vähintään Eurojackpotin!

Ei kai kukaan suuri kansanedustaja luule, että kirkko alkaa muokata päivälle sovittuja tekstejä hänen mukaansa?

Tosissani toivon, että tämän etätyöajan aikana varsinkin isoimmat Vaasan työnantajat (ABB, Wärtsilä ja Vaasan kaupunki) seuraavat, kuinka paljon työntekijät saavat töitänsä tehtyä ja miten työnsä ovat vähentyneet! Näyttäis nyt vain olevan monelle ihan vaan täyttä palkallista lomaa, kun työmatkat ym. aktiviteetti ollut nollilla viimeiset 4 kk!

Sannakin näytti käyttävän naamaria hupikokoukses. Minkhänlaasien salinklapsujen joukos? Flikka joutuu pyärimhän Suamen erun nimis.

YLE tiedotti Marinin SDP-lausunnot hänen käymistään EU-neuvotteluista ja Heinäluoman SDP-arvostelut Marinin tekemisistä. Tämä on sitä (sosiaali)demokratiaa jossa ei perussuomalaisia tarvita.

Tilanne 23.7.2020. 1069 ihmistä haluaa nostaa Evijärven veden pintaa, mistä he saisivat hyödyn itselleen. Mitään ei tässä maailmassa saa, jos ei ole valmis maksamaan hyödystä, oli se sitten mitä vain. Meillä on kasassa 1069 maksumiestä nyt.

Vaasan keskussairaalan työmaa: mies putosi katon läpi. Asennettiinko kattohuopaa niin ohuelle katolle, ettei kestä edes kävelyä. Entä lumikuormat?

Liito-oravasta on tullut ajan saatossa ahneuden ja itsekeskeisyyden symboli.

”Idiootit”: lukekaa tekstaten 2.7. Mielestäni en itse ole idiootti. ”Tekstailija”; oletko tarkistanut nopeusmittarin näyttösi? Ajoin 30 km auton nopeusmittarin näyttäessä 110 km/h, poliisiauto takana, ei pidätetty. Jos ei ole m---a ohittaa niin jättäkää turvavälit niin muut voi ohittaa turvallisesti nopeusrajoituksien mukaan.

Voi herraisä sentään, lopeta jo se Mäenpään mollaaminen, ei kuulu uskovaisen tapoihin. Kirkon EI kuulu ottaa kantaa yksittäisen ihmisen sanomisiin jota pyytänyt nöyrästi anteeksi. Seurakunnassa on hyvin paljon itsekeskeisiä ihmisiä, joten erosin kirkosta. Pastori antoi lisäpotkua vihkimällä pari naista yhteen. Valitettavasti seurakunta ei ole enää hengellinen koti.

On autoilijan vika jos jalankulkija kävelee suojatiellä punaisia päin ja taas jalankulkijan vika jos jää jalkakäytävällä pyöräilijän ruhjomaksi.

Kulmuni erosi 55 000 euron takia. Marin neuvotteli Suomen EU-jäsenmaksuun 100 milj. vuosikorotuksen, Ruotsi tinki ja neuvotteli omaansa yli 1000 miljoonan alennuksen. Ja Marin jatkaa kuin ei mitään? Planeetan onnellisin kansa hymyilee ja peukuttaa.

Korjaus Kirsi Raunion kiitokseen. Lehden kirjoittama tarkastus, tarkoitti lopputarkastusta, ei lääkärintarkastusta. Terv. Eila

Ennen oli ihanaa juoda aamu, päivä- ja iltakahvit parvekkeella. Nyt uudet naapurit saastuttavat ilman tupakansavulla. Pyykitkin haisevat karmealle. Tuskin itse edes huomaavat, haisevat varmasti itsekin yhtä pahalle! Nyt ajetaan kielto parveketupakointiin! Me olemme asunnostamme maksaneet suuremman summan kuin tavalliset vuokralaiset. Jotain oikeutta on saatava!

EU-elvytys- ja Suomi-poliitikkojen mielestä neuvottelutulos on hyvä jos joku pyytää 100 milj. ja maksetaan 70 milj. Onko tässäkin suomalaisten alemmuudentunne. Jos ei makseta mitähän ne meistä ajattelee.

Ammattiliittoon kuulumattomat ja loimaanliittolaiset ovat loiseläjiä, joille on aina kelvannut samat edut ja palkankorotukset jotka ammattiliitot ovat neuvotelleet maksaville jäsenilleen. Nyt näiden siipiveikkojen pitäisi saada vain maksaville ay-jäsenille kuuluvaa, ansiosidonnaista päivärahaa.

EU on siirtymässä yhä enemmän tulonsiirtounioniksi. Samahan on ollut Suomen sisällä tilanne kauan, ja se hyväksytään iloisesti. So what?

1: Käynnistä moottori. 2: Käännä valokytkintä pari pykälää, (ellei jo ole) klik klik. 3: Voil! Kaikki valot palavat ja auto näkyy! Ei voi olla näin avuttomia ihmiset. Kortti pois jos ei näin pientä temppua osaa, vai eikö ole varaa mersun polttimoihin?

Minä olen todella huolissani raiskausuhrien/nuorten tyttöjen kohtalosta. En ole huomannut tämän hallituksen aikana, että olisi oltu kiireesti budjetoimassa lisärahaa tyttöjen tukemiseen. Mielestäni jokaisen nuoren ihmisen elämä on niin arvokas, että sen puolesta on tärkeää pitää ääntä, jopa mennä kadulle vaatimaan raiskaajille kovia tuomioita. Ulkomaalaisraiskaaja pitäisi välittömästi poistaa maasta. Mikä hallituspuolue ottaisi sydämenasiakseen tämän nuorten tyttöjen asian.

Kuurtanehella järjestettiin sittenki myöhäiskuhinat! Toivottavasti korona ei ala jyllätä sen vuoksi!

Apua, Suomen valtio ja Suomen Pankki siirtää henkilön henkilökortin viimeisen voimassaolo päivän jälkeen vieraslajiksi.

Seinäjoesta, keskustoista, E-P:sta idyllinen, viihtyisä viheralueineen, kukkineen, pensaineen, puineen ihmisten hyvinvointia lisäämään, happea tuomaan, hiiltä sitomaan, turisteja vetämään. Ei karuja, kolkkoja keskustoja, asuinalueita kuin kasarmeja, joita idyllisyys ei pahentaisi.

En ymmärrä, mitä matkustusrajoitukset tarkoittavat käytännössä. Ruotsista ei saisi matkustaa Suomeen, mutta Turkuun saa...

Pääministeri Marin ei halunnut liittyä nuukaan nelikkoon, koska järkevä rahapolitiikka ei ollut päätavoite ja nyt maksamme itsemme kipeäksi. Marinin päätavoite, oikeusvaltioperiaate toteutui, kun uhkasi ettei Suomi allekirjoita sopimusta ilman sitä. Nyt Unkarin ja Puolan on pakko ottaa kalliita laittomia siirtolaisia ja luoda vaarallinen monikulttuurinen yhteiskunta. Arabien tulo ja laivaliikenne monen laivan voimalla Afrikasta Eurooppaan jatkuu.

Kysyn taas, kuten puolenvuoden välein aiemminkin: Koska Vaasan keskussairaalakin siirtyy e-laskutukseen...

Ruotsalaiset kävelevät alusmaahansa kuin ennen. Jos koronatilanne olisi toisinpäin, suomalaisilla ei olisi mitään asiaa Ruotsin aluevesirajaa kauemmaksi.

Jos ei pullansyöjän päänuppi kestä edes intin käymistä niin ei pidä odottaa suuria työelämästäkään, armeijaan mennessä ei olla enää lapsia.

Ensin miehet päättivät kaikesta. Kohta naiset päättää kaikesta. Mikä estää miehiä ja naisia päättämästä yhdessä kaikesta. Luonto on luonnostaan heterogeeninen.

Sananvapaus ja sanomisen vapaus ovat kulttuuriemme perusta. Kulttuurivaihdot ja lainailut ovat yhtä vanha tapahtuma, kuin on ihmisten kanssakäyminenkin. Kaikkinainen sanomisen tai lainailun rajaamiset ovat syvältä. Herjaaminen on ihan eri juttu.

Sivistys ei ole 60 vuodessa yhtään lisääntynyt, koululaisia kiusataan nyt jopa enemmän. Netti on hirveä väline kiusatulle. Kun kiusaajan nimi ei näy...

Tosi piristävä tyyppi tämä Vepsun uusi jenkkipelaaja. Siinä mallia muille pallottelijoille. Ja lopettakaa se pallon kanssa leikkiminen oman maalin edustalla. Vielä se kostautuu.

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi