Lukijoilta: TEKSTATEN

Vai on UPM kannattamaton, kun työlääset maksaa niin palio. Kyllä olen niin huolissani tämän tehtaan johtajanki toimeentulosta ja onko hän saanut eres palakkaansa, kun ei tienaa vuores 7 milj. euroa. Kyllä vähälläki sitä johtajan pitää päriätä. Sitten viä päälle nuo monet muukki johtajat kyseises firmas. Kyllä huonosti menöö ja sijoottajat saa vai mururahoja.

Monella ulkomaisista työntekijöistä on nyt koronatartunta, jolloin tietämättäänkin levittävät virusta ympäristöönsä. En voi koskaan enkä ikinä ymmärtää miksi suomalaiset työnantajat pestaavat ulkomaista työvoimaa, vaikka omassa maassa on paljon ihmisiä työttöminä!? Sotien jälkeen kaikki oman maan kansalaiset kelpasivat työmarkkinoille, miksi ei nyt?! Hävetkää!

Niinpä! Vaasassa on tosiaan paljon siivellä eläjiä. Laihialaiset ja muut ympäristökunnat tekee töitä.

Kerrankin meillä on ihana pääministeri. Ei koreile vaatteilla kaunis tyylikäs viisas sanavalmis. Tyhmät karehtii.

Seinäjoen kaupungin perintätoimisto hiostaa köyhiä sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjiä, ja jeesustelee kuinka niilläkin rahoilla tarjottaisiin kunnon kuntalaisille parempia palveluita. Voi mitä syyllistämistä! Voisi kaupungin herra vilkaista peiliin. Kaupungin pitäisi käyttää korvamerkintää edellyttävät valtionavut ja yhteisistä verorahoista verottomille ylivaltiollisille salatileille parasiittisaarille suollettavat ökyvoitot oikeisiin kohteisiin, jolloin myös köyhät saisivat asialliset palvelut sen sijaan, että perintätoimiston torpedot koputtelevat oville.

Kauhava Air Showssa yleisön joukossa lentäjiä ja HX-ehdokkaiden myyntimiehiä ulkomailta pilvin pimein. Olivatko olleet THL:n ohjeistamassa asianmukaisessa 14vrk karanteenissa ennen tapahtumaa?

Syvä osanottoni sinulle, jonka pihapuun sepelkyyhkyt sydämetön ihmiseksi kutsuttava oli ampunut. Sepelkyyhkyt ovat rauhallisia, vaatimattomia ja arkoja lintuja, joiden kukerrusta luulisi paatuneimmankin jumalankuvan kiitollisena kuuntelevan.

Millä yhteisellä nimellä kutsutaan Seinäjoki – Kokkola – Uumaja – Vaasa -aluetta?

Älköön nyt vain kukaan vöyhöttäkö Linnan juhlia näinä surkeina aikoina. Ohjataan nekin rahat ennemmin vähävaraisille, niitä Suomen maassa riittää. Kukin herroista syökööt ja juokoot omillaan tämän vuoden itsenäisyyspäivänä.

Kaikki puhuu, että EU:n hätärahoitusta saa Etelä-Euroopan maat mutta todellisuudessa sitä saa suhteessa eniten entiset itä-blokin maat, jotka ovat nyt EU:ssa.

Italiassa työntekijöiden tuloverotus on kireämpää kuin Suomessa, sielläkin veroja välttelee varakkaat ja yrittäjät tekevät pimeästi, jättävät arvonlisäverot maksamatta.

Jokerien pelin peruuntuminen, Suomen tärkein uutinen?

Ympäristöyritys Kemiralla on outo käsitys ympäristömyrkkyjen puhdistamisesta luonnosta. Ympäristötuhoista Pukinjärvellä vastuussa oleva Kemira Oy suunnittelee jättävänsä puolet myrkyistä järviluontoon. Lisäksi tehdasalueelle kätketyistä myrkkykaatopaikoista ei ole puhuttu eikä pilaantuneista maamassoista ja pohjavedestä tonttialueella ole edes selvitetty.

Thaimaalaisiin törmännyt rattijuoppo sai 10 kuukauden ehdollisen tuomion, vaikka monta ihmistä loukkaantui ja kaksi vakavasti. Tällaiset mitättömät tuomiot kannustavat ihmisiä ajamaan humalassa.

Metsästäjät saavat herättää koko seudun yöllä klo 1 ihan laillisesti, kuulemma. Jos menen vaikka virttä veisaamalla herättämään jonkun samaan aikaan, kyseessä on kotirauhan rikkominen. Missä on tasa-arvo?

Ei lapsellisempaa oo nähty kun Merikaarros tiäntekijööllä saattoauto. Jo on tarpeellisten ammattimiesten homma karaannu lapaasesta.

Ylistaron Kaukolanraitin pikataival uusittu, ei enää hidasteita ja nopeudet sen mukaisia. Kaikki eri ajoneuvot edustettuna, jalankulkijat ja pyöräilijät hengenvaarassa!!

”Amk-tutkinnon suorittaneet reppanoita”. Työnantajalle hyvä työntekijä on ammattitaitoinen, tunneälyinen, työhön sitoutuva tiimipelaaja. Mikään koulutus ei takaa kyseisiä taitoja. Työntekijällä on oma henkilökohtainen arvomaailma, joka vaikuttaa työntekoon. Jos tärkein arvo on minä itse, ei korkeakaan koulutus tee ihmisestä hyvää työntekijää. Lisäksi kaikenlainen kouluttautuminen, tutkintotavoitteinen tai lisäkoulutus, on arvostettavaa.

Tahdon terveyssysteemistä omalääkärin, joka kuuntelee minua. Väsyminenkin voi olla oireellista fyysiseen sairauteen.

Hyvät kanssa-autoilijat. Peskää silmämme/silmälasinne joka aamu. Nopeusrajoitus 100 km/h ei tarkoita varmuuden vuoksi 85 km/h. Taaksesi muodostuu pitkiä autojonoja, joissa voi olla ambulanssi tai pitkän matkan rekka, jonka kuljettajan ajoajat pitkittyvät ohi ajoaikasäädösten. Seuraa peruutuspeilistä, mitä takanasi tapahtuu. Teillä on muitakin ajajia kuin sinä.

Myös minä luen aina Pekka Erosen elokuvaesittelyt, nautin reippaasta sanankäytöstä ja usein katson suositeltuja leffojakin. Nyt kuitenkin ihmettelin Yön kuumuudessa -leffan kolmea tähteä. Upea elokuva, joka teemoiltaan sopii hienosti Black Lives Matter -aikaan. Yksi niistä elokuvista, joka pitää nähdä parin vuoden välein.

Kiitos tietokirjailija Anssi Orrenmaalle mielenkiintoisista, ajattelemisen aihetta antavista kolumneista Ilkka-Pohjalaisessa. Viimeksi 29.8. Ikäkriisi on harhaa oli hieno pohdinta ikääntymisestä. Olen jäänyt kaipaamaan myös nuoremman pohjalaismiehen Joonas Aution kolumneja. Mukavia tarinoita nuoren perheenisän vinkkelistä!

Keskusta voi olla Isossakyrössä suurikin puolue, mutta Suomessa aika ja yhteiskunnan muutos ovat ajaneet puolueen ohi kuten kävi aikanaan SKDL:lle. Nimimerkki Juntti Kyrönmaalta.

Oletko riidanhaluinen? Osta 1970–1980-luvun asunto-osake.

Myi hyvä ihminen se mökkisi Evijärveltä. Saat vielä hyvän hinnan kun vielä kysyntää on. Osta asuntoauto, pääset ihailemaan runsasvetisiä järviä ja loppuu koko kesän jatkunut ruikutus lehden palstalla. Ajatellaan positiivisesti, hyvää loppukesään kaikille. T. Mökitön kansalainen ei Evijärveltä!!

Yhden liika on toisen aarre (I-P 5.9.2020). Miksi ihmeessä lakkautettavaa paperitehdasta ei muutettu osuuskunnaksi ja lahjoitettu tehtaan työntekijöille. Sekin olisi kannattanut!

Työllisyyden kuntakokeilu alkaa vuoden vaihteessa ja päätösvalta mm. palkkatukirahoista siirtyy kaupungille (I-P 5.9.2020). Pitääkin piiloutua ja repiä työnantajan allekirjoitusta vaille valmis työkykyäni ja osaamistani varten räätälöity työsopimus; tai sitten löytää sopiva työnantaja ennen sitä!

Nyt sekin on nähty, miten paljon Suomen tulevaisuuden toivot, jopa lääketieteen opiskelijat arvostavat suomalaisten tekemiä uhrauksia ja taloudellisia satsauksia koronapandemian hoidossa. Tärkeintä heille on minä ja minun biletykseni. Kyllä surullista.

Olisikohan Vaasan kaupungin ynnä ympäristökuntien syytä muuttaa Pohjanmaa-nimi vaikkapa Meri-Pohjanmaaksi. Jatkuva sekoilu Pohjanmaan ja Vaasan alueen välillä loppuisi ja nimi kuvaisi oikeaa aluetta. Sitä paitsi se kuulostaisi hyvältä korvaankin!

Joku on hokannu, kun pysäköi autonsa, ottaa pois rekkarit, ei saa pysäköintisakkoa.

Pukeutuuko turkiksiin enää nykyään kukaan muu kuin yli 80-vuotiaat? Käyttääkö metsuri tai lumiauraaja turkkia kovallakaan pakkasella?

Jos menet noukkimaan toisen mökin pihasta luvatta puskamarjat, on se varastamista huolimatta siitä, onko isäntäväki paikalla vai ei. Aina joku näkee.

Hei te jälkipolven opintoalasta huolestuneet vanhemmat! Teimme omille lapsille selväksi, että voivat opiskella mitä tahansa höperöäkin, mutta omalla kustannuksella. Joidenkin vaiheiden kautta ymmärsivät, että koulutuksesta pitää saada ammatti ja sieltä taas toimeentulo!

Miksi koronabileitä järjestetään pitkin kaupunkia ilman turvavälejä?

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa