Lukijoilta: TEKSTATEN

Joissakin kaupungeissa on ratapihan yli tehty polkupyörällä ja kävellen toimiva silta, nopeasti rakennettu metallikehikoista, ei siis alikulkua.

Onko Isokyrö luovuttanut lapsiperheiden houkuttelun? Lastensuojeluyksikön sijoittaminen keskustaan koulun naapuriin kuulostaa juuri siltä.

Kansa tarvitsee leipää ja sirkushuveja. USA:n presidentinvaalit osoitti huvien tärkeyden, vaikkakin leipä lopulta voitti. Vieläkin saamme nauttia huvia hetken.

On totta, selvitysten perusteella todeksikin havaittu, että Etelä-Pohjanmaamme on Suomenkin oloissa suhteellisen vähän kansainvälistynyt maakunta. Mutta onko se nyt niin kovin noloa? Mitä oikeaa kansainvälistymistä se sitten olisi, jos maakuntaan otettaisiin joka vuosi 200–300 pakolaista, omaan kulttuuriimme nähden jyrkästi erilaisilta kulttuurialueilta. Integroituminen tänne saattaisi kestää monen sukupolven ajan, kenties ei koskaan.

KHL suurta venäläistä sirkusta. Raha pitää miehet häkissä.

Tangomarkkinat taitaa tulla tiensä päähän. Mistä enää löytyy yhtä upea järjestämispaikka kaupungin ytimestä kun nykyinen alue muuttuu asuinalueeksi. Saman kohtalon tulee kokemaan muut kesätapahtumat joita ko. alueella on järjestetty.

On surkuhupaisaa, kun auton määräaikaishuolto on huomattavasti kalliimpaa kuin isännän hoito yksityisessä terveydenhoidossa! Koska on kuultu valitusta autohuollon hinnoista?

Tuleeko jouluna koronapukki?

Moni julkisuudessa liikkuva mies hyötyisi stailaajasta. On sääli katsella näitä nukkavieruilta juopoilta näyttäviä setiä, jotka pilaavat ulkonäöllään maineensa.

Pyöräilijä on väistämisvelvollinen suojatiellä ja vanhemmilla on vastuu lasten liikennekasvatuksesta. Nämä kaksi oleellista asiaa olivat unohtuneet I-P:n jutusta 10.11.

Jälleen kerran syyllistetään autoilija Näätätien kolarissa. Kyseisessä paikassa polkupyöräilijä väistää. Tulkoot hän oikealta tai vasemmalta. Autoilija väistää jos polkupyöräilijä taluttaa pyöränsä. Onko tuo vaikea ymmärtää?

Mihin uuden Sedun opiskelijat pysäköivät autonsa? Uimahallin parkkipaikalleko hekin? Vai kirjaston pihaan?

Katsellessani televisiosta, kun suomalaisia nuoria naisia oli armeijan koulutuksessa. Heidän Ilonsa oli silmiin pistävän voimakasta. Tuli mieleen, että kuvaus oli mainosta, tulkaa tytöt tänne. Ne vähäiset pojat olivat vaisun olosia. Suomen syntyvyys on laskussa, jos tulisi sotatilanne niin syntyvyys laskisi varmaan. Kun naiset olisivat, niin sanotusti tykin ruokana ja voisivat kuolla, kyllä naisille muitakin töitä sodan aikana on, kun taistelu tehtävät...

Opetelkaa käyttämään niitä uusien autojenne valoja, myös pimeällä!

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa