Lukijoilta: TEKSTATEN

TEKSTATEN

Laihianjoen kuormitus on muuttanut Eteläisen Kaupunginselän Varisselän veden aina Västervikin Ristikivelle saakka ruskeaksi kuravelliksi. Tämä johtuu valtion vesiensuojelutoimista Laihianjoen purkualueella.

Alkaa herätä kysymys, mitä sitten, jos korona tappaa kaikki nisäkkäät maapallolta?

Eihän se Pietarsaaren ikiministeri ehdi Petterinmäen tai oman kotikaupunkinsa suomenkielisten oikeuksia valvoa kun ensin on vuorossa koko maailman ihmisoikeudet ja sitten vielä nämä maahanmuuttajien edut.

Johan on markkinat joka puolella: On suur-, sisustus-, ruoka-, jne. markkinoita, eikä edes sisäänpääsymaksua altistumaan mennessäsi!

Suomessa tarvitaan riskienhallinnan opiskelua. Pandemiaan ei varauduttu. Kaikki omat ja asiakkaiden tiedot on lykätty sähköiseen muotoon, vaikka niiden suojauksesta ei vieläkään ole aavistusta. Miksi me, joita asiat koskevat, vain nyökkäilemme?

Heja Sport! Kannattaisko viimein vaihtaa kotkalogo? Ehdotan sorsaa.

Ministeri Paatero voisi sopia verottajan kanssa niiden 600 000 aikuisten nimen julkaisusta joilla on veroprosentti 0. Estäisi harmaata taloutta.

Voi hyvä Tarja Hautamäki, sinänsä hyvä ideasi ei mitenkään ole toteutuskelpoinen. Ensinnäkin puhut pörssiyhtiön omistuksista julkiseen käyttöön, ko. yhtiö tarvitsee maksimaalisen tuoton omistamalleen varsin keskeiselle maa-alueelleen ja sen saa vain toteuttamalla tehokasta ja laadukasta keskusta-asuinrakentamista alueelle. Vaasassahan on museoitu kaikki muut potentiaaliset rantarakennusalueet: Pått, Saippuanranta, Mansikkasaari, siilot, Vaskiluoto ml. leirintäalue ja Wasalandia jne.

Asuntorakentamisella Vaasassa on sama kohtalo kuin jäähallin peruskorjauksella. Kun urakka on valmis, osoittautuu se tarpeettomaksi. Asuntokoijarit ja vierastyövoima nauravat makeasti. Onnellista?

Oppivelvolliset eivät ole työttömiä. Jos oppivelvollisuusikää nostetaan, niin työttömyystilastot kaunistuvat ja hallitus saa kehua nostaneensa työllisyyttä ja siten lunastaneensa lupauksensa.

Vaskiluoto on kuulemma yksi Vaasan suosituimmista asuinalueista. No, koskahan sinne ruvetaan rakentamaan?

Sinä joka valittelit tukehtuvasi savuun, oletko unohtanut että ennen vanhaan ei lämmitetty taloja muutoin kuin puilla, miten olet pysynyt hengissä tähän päivään saakka. Mieti hieman mitä kirjoittelet.

Tasa-arvoa huudetaan kurkku suorana. Miksi sitten Suomen armeija on pakollinen miehille, vapaaehtoinen naisille?

Sydämelliset kiitokset Seinäjoen terveyskeskukselle mallikkaasti hoidetuista influenssarokotuksista! Toivottavasti savolaisetkin ymmärtävät tulla ottamaan oppia täältä. Siellä ihmisiä seisotettiin terveysaseman jonossa kolmekin tuntia, tuulessa ja muutaman asteen lämpötilassa!

Miksi I-P julkaisee lähes poikkeuksetta pääministeri Sanna Marinin työtä koskevat uutiset pikkuruisin otsikoin jossakin sivun alakulmassa? Eikö pääministeriä koskevat uutiset ole niitä tärkeimpiä ja yleisesti kiinnostavimpia? Aikaisempien hallitusten tekemiset ovat kyllä saaneet lehdessä niille kuuluvan näkyvyyden.

Suomelle tarjottu Jas Gripen valmistuu vuonna 2025 ja suorituskyvystä ei tiedetä vielä mitään, ettei rahat mene kankkulan kaivoon!

Kysytäänkö nykyään Ideaparkin liikkeissä kävijöiltä kotipaikkakunta, vai mihin perustuu nuo kävijämääräluvut? Minulta ei kukaan kysynyt mistä tulen.

Kiitos J Lintalalle tuuletuksesta 15.11. Minua jäi mietityttämään, onko hän siirtymässä demareihin, kun tarvittava tuuletus ei sinne yltänyt.

Knuuttila oli asiantuntija 14.11. Varhaiskasvatuksessa mukana olleena allekirjoitan mielipiteesi. Kiitos. Lapsi ei voi olla kiinnostunut ylemmällä tasolla, jos on saanut huonon alun. Tärkeintä on vahvistaa perustaa, kuten kirjoitat. Ota ohjat sivistysvaliokunnassa. Kanssasi samaa mieltä. ”Vanhempi demari”.

Ryöstelevät nuoret on otettava kiinni ja toimitettava työleireille. Tämä sakki ei pelkää mitään niin paljon kuin työtä.

Olen iloinen, että sain 1951 antaa partiolupauksen: ’Lupaan parhaan kykyni mukaan täyttää velvollisuuteni Jumalaa, isänmaata ja kotia kohtaan, auttaa muita ja noudattaa partiolakia’. Lauantain 14.11. uutinen kertoi, että joku partion jäsenkokous on muuttanut lupauksen sanamuotoa – taas kertaalleen – ja sana Jumala poistettu. Herää kysymys, mikä mahtaa olla sisältö, kun saman uutisen mukaan kerrotaan julkaistun lisäksi partion arvopohjasta kertova peruskirja. Sopii ihmetellä, miksi kaikesta, myös partiosta, on häivytettävä pois sanat – ajatukset ’koti, uskonto ja isänmaa’. Onneksi mikään ryhmä julkaisuineen ja muutoksineen ei pysty muuttamaan minua ja viemään pois aatteitani ja ihanteitani.

Kiitos kivoista lyhdyistä Vaasanpuistikolla kaupungintalon ja Loftetin välissä, led-kynttilät voisivat vain olla näkyvämmät. Torin vieressä oleviin ”kukkapylväisiin” voisi myös ripustaa isot lyhdyt tai jotkut vastaavat tunnelmavalot. Valoa harmaaseen syksyyn.

Ketturämäkön kentän valaistus. Vaikka Seinäjoen kaupungin pitäisi säästää, valot kentällä palaa ihan turhaan tähän vuodenaikaan. Aamulla klo 7.00–9.00 ja illalla 15.30–21.00. Ne jopa syttyvät ennen kuin on edes kaduilla ja kävelyteillä. Valot häiritsevät asukkaita. Asukkaiden pitänyt hankkia mm. pimennysverhoja olohuoneisiin. Aiemmin valot paloivat läpi yön, mutta kun huomautin asiasta niin se meni perille ja luvattiin, että iltaseitsemästä yhdeksään voisi olla sopiva. enkä ymmärrä tuotakaan. Kentällä ei ole ollut toimintaa kuukausiin, joten sähköntuhlaukselle en näe järkeä. Minua häiritsee, kuin olisi olohuoneen ikkunan takana monta autoa pitkät valot päällä.

Sekavasta suojatiekäytännöstä kyselen minäkin. Ajelemme pienen koululaisen kanssa Kasperista Kivistöntien kevyenliikenteen väylää Ruukintien risteykseen tarkoituksena ylittää Ruukintie. Liikennevalot näyttävät meille vihreää mutta Ruukintien ylittää yhtenäinen suojatieviivoitus – eli saako tien ylittää pyörällä ajamalla. Epätietoisuutta aiheuttaa mm. se, että Ruukintien suuntaiset Kivistöntien ylittävät suojatiet ovat ns. pätkityt eli siitähän saa pyörällä mennä ajaen.

Voi hyvät ihmiset! Miksi käytetyt kasvomaskit pitää heittää tienposkeen ym. Pikku muovipussi taskuun, jonne sen sujauttaa käytön jälkeen ja lähimpään roskikseen. Vai onko liian vaikeata?

Il-Po 16.11. M.N. kirjoitti ankean kertomuksen Ruotsiin muuttaneista. Ettei nyt jää sellainen kuva, että tämä oli kaikkien sinne muuttaneiden tarina, niin kerron, että minäkin olin siellä koko 70-luvun. Suurin osa siellä tuntemistani suomalaisista oli aivan kunnollista väkeä. Hoitivat työnsä lisäksi perheensä kunnolla, eivät ryypänneet enempää kuin Suomessakaan.

Perussuomalaiset toteavat Halla-ahon johdolla, että maahanmuuttajien on vaikea sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Miten sopeutuminen Euroopan rasistisimpaan maahan voisi sitten muka olla helppoa?

Vallitsevan ideologian mukaisesti partioliike poisti valastaan Jumala-sanan, jotta olisi kaikille sopiva. Poistetaan siten julkisesta elämästä kristilliset pyhäpäivätkin. Että sopii kaikille. Miettikää vähän kahvikuppinne äärellä, miten maamme säilytti itsenäisyytensä valtavaa ylivoimaa vastaan. Silloin rukoiltiin, ei tiedetty ettei se sovi kaikille...

Toivon, että min. Ohisalo seuraavassa elokapinassa menee istumaan kadulle kavereittensa kanssa. Voisi saada vähän tuntumaa poliisin työstä, josta on muuten ihan pihalla.

Artikkeli Uudet pikatestit otetaan käyttöön Vaasan shp:ssä. Hyvin ja selkeästi kirjoitettu populääritiedeteksti, Kiitos siitä.

Kyllä on Lapuan Simpsiöllä hyvät kuntoportaat, ehdottomasti Pohjanmaan parhaat!! Kiitos tekijöille, hieno suoritus!

Kokoomus nyt muka hädissään sähkön siirtohinnoista, vaikka itse ovat niistä olleet päättämässä.

On vanhempien vastuulla huolehtia lapsen näkyvyydestä liikenteessä. Paljon näkee pyöriä joissa ei ole yhtäkään pakollista heijastinta. Valoista puhumattakaan. Niitä on niin paljon myynnissä ja edullisia. Joululahjaksi pukinpussiin.

Lasten kuvaaminen ja videointi lastentarhan pihalle on luvatonta. Jos mieltä joku asia askarruttaa, parempi tapa on ottaa yhteyttä päiväkodin johtajaan, eikä alkaa lehtien palstoilla riekkumaan. Voimia kaikille lasten päivähoidossa arvokasta työtään tekeville.

”Nurmon painijapatsas paremmalle paikalle”, otsikoitiin kirjoitus (I-P, 15.11.). Paremman paikan se ansaitseekin. Nurmolainen olympiamitalistipainija Köpi Luukko on jo 90 vuotta ollut Tampereen keskeisimmällä paikalla, Hämeensillalla. Luukko edustaa 3:ssa patsaassa nurmolaista loistokasta painihistoriaa. Sillalla on myös Suomen Neito, joka valittiin New Yorkin maailmannäyttelyssä v. 1939 kauneimmaksi veistokseksi. Wäinö Aaltosen töitä nämä.

Kun arvostettu USA:lainen viikkolehti Newsweek vuonna 2010 julkaisi selvityksensä maailman valtioiden vertailusta, tuli siinä Suomi ykköseksi eli maailman parhaaksi maaksi, Sveitsin ja Ruotsin ollessa seuraavina. Selvityksen perusteena oli 5 mittaria: koulutus, terveys, elämänlaatu, talouden dynaamisuus ja poliittinen ympäristö. Koulutuksen osalta Suomi oli paras. Tätä Suomen saavutusta koulutuksen osalta on vaalittava kuin kukkaa kämmenellä.

Voisiko lehteen laittaa uudelleen polkupyöräilijöitä koskevat säännöt, on niin villiä ajoa? Ja autoilijat... toisten huomioiminen: vilkun ja ajovalojen käyttö!

Miksi ihmeessä sitä kutsutaan Helvetiksi? Mielestäni esim. Lammassaari olisi paljon osuvampi! Tai miten olisi Kyyhkyslakka?

Ilmajoella saadaan julkisuuteen kaikki pienetkin ristiriidat. Miksei niitä puida kasvotusten eikä aina lehtien päällä. Kuka tänne pian enää muuttaa kun ei mitään positiivista tuoda julkisuuteen.

”Kirkko keskellä kylää.” Isonkyrön pikkuriikkinen keskusta. Yksi kauppa muuttaa 500 m päähän sivukylälle, niin keskusta on tyhjä. Ennen oli huoli ja riita seurakuntatalon paikasta, kun pääkirkko on sivukylällä.

Kirkkopuistikon terveysasemalla lääkäri kirjasi, että vanhus näkee ja kuulee hyvin, vaikka ei kuulolaitteidenkaan avulla aina saa puheesta selkoa ja silmät on leikattu pari kertaa ja nytkin kaihi odottaa korjaamista. Osaa sairauksista ei ole huomioitu lainkaan mutta Kantaan on merkitty käyntejä, joita ei ole ollut kun on sairasta kuulematta etsitty syitä hoitamatta jättämiseen eikä ajanvarauksesta ole tullut sitä liki 3 kk sitten luvattua takaisinsoittoa. Ystävä auttoi yksityslääkäriin, joka samoilla oiretiedoilla korjasi lääkitystä ja nyt sydänkin toimii normaalisti.

Timo Mantereelle tiedoksi, kaikki eivät halua asioiden sujuvan automaattisemmin. Mieluummin käyn hoitamassa pankkien, vakuutusyhtiöiden, operaattoreiden, kelan ym. asioita konttorissa suoraan asiakaspalvelijan kanssa. On vastenmielistä joutua tekemään kaiken yksin kotona tietokoneella – ja maksaa vielä siitä, ettei saa palvelua.

Myöskään kansanedustaja Matias Mäkynen ei ymmärrä Lapin turismin ahdinkoa ja tuhansia työttömiä. Helppo on työväenpuolueen huudella kevyesti. Mutta voi oma urakin olla vaakalaudalla, jos järkeä ei löydy Helsingin herroilta.

Mikko Nevantakanen! Kiitos aina ajankohtaisesta aiheestasi. Valtaosalle suomalaisista sulautuminen ruotsalaiseen yhteiskuntaan oli kaikkea muuta kuin helppo. Heihin suhtauduttiin alentavasti, joskin pidettiin kelpo työntekijöinä. Mutta samoin tekivät suomalaiset virolaisiin nähden. Maan kielen oppiminen on aivan a ja o. Mutta sekin vaatii sitkeyttä ja valtavaa tahdonlujuutta.

Valitkaa nyt valtuusto Laihialle niin hyvä kirkkoherra, ettei alkaa sama kiusaaminen kuin kahdelle edelliselle kirkkoherralle kävi, jotka kansa valitsi. Eihän sellaista loputtomiin kukaan kestä. Lähtivät pois. Onko hyvä mieli?

Jos aikoo kerrostalossa asua, niin silloin pitää noudattaa taloyhtiön laatimia järjestyssääntöjä. Kaikilla asukkailla pitää olla mahdollisuus rauhalliseen asumiseen.

Sähkönjakelijat kuluttajien taskuilla. Siirtomaksuilla vahvistetaan suoraan yhtiöiden taseita eikä niillä ole mitään yhteyttä huoltovarmuusinvestointeihin. Yhtiöiden osakkeet tulisi jakaa maksujen suhteessa yhtiöiden asiakkaille.

Uteliaisuus ei kuulu sivistykseen, vain moukat utelee ja tyhmät, siitä moukan tunnistaa.

Ihmiset kuvittelevat itsestään liikoja. Ei ilmaston lämpenemistä voi estää, siihen täytyy vain sopeutua. Ilmastossa on ainainen muutos, onhan ollut jääkausiakin ja ilmasto on lämmennyt niiden jälkeen, vaikka ei teollisuudesta ollut tietoakaan. Ihmisillä on lyhyt muisti.

Joku väitti, jotta tanssikurssiilla ei vaihreta paria. Täyttä soopaa. Puhumattakaa tanssilavoosta. Siä vasta vaihretahanki. Turvaväli on aiva vieras käsite. Puhumattakaa maskiista. Vastuutonta toimintaa koronan aikana. Ja kyllä seki on outua, jotta kuntokeskus pyörittää kemuja. Eikö siäki laitokses oo palio riskiryhymälääsiä.

Vaasan kaupunki ja Kirkkopuistikolla TK ansaitsevat isot kiitokset flunssarokotusten järjestämisestä. Kaikki toimi hienosti.

Voi sitä vihapuheen ja suvaitsemattomuuden määrää jota Trump on saanut osakseen jatkuvasti median taholta. Media aivopesee ihmisiä.

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa