Asiasta kukkaruukkuun

Ystävä muutti keskustelumme aihetta hauskasti tokaisemalla: "Asiasta kukkaruukkuun?" Niinhän meille usein käy. Asia tuo mieleen toisen ja se taas toisenlaisen.


Helteistä on piisannut juttelemista. Ja kirjoituksia on ollut lehdissä runsaasti. Yksi suuri otsikko murehti sanomalehdessä, miten vankiloiden selleissä on liian lämmintä. Väärinhän se on. Mutta minun päässäni muuttui asia heti vanhainkotien ahtauteen ja liikuntakyvyttömien ihmisten tuskaan. Piirtyi ajatuksiin herkkä kuva harmaapäisestä mummusta, jota kärpänen kiertää ja kiusaa, mutta vanhus vain hikoilee ja kärsii eikä käsiään jaksa heilauttaa.

Onhan kai meillä ollut varaa varustaa kaikki vanhusten huoneiden ikkunat kärpäsverkoilla. Eikäpä niissä taida tuulettimiakaan olla.

Meidän kaikkien yhteiset, julkisen puolen vanhainkodit kaipaavat meidän kaikkien yhteistä apua. On oikein, että kuntapäättäjät varaavat riittävästi budjettirahaa vanhustenhuoltoon. On oikein, että järjestöt ja muut hyväntekijät lahjoittavat kunnallisiin vanhainkoteihin ikääntyville tarpeellisia asioita. Siis kunnallinen on meidän yhteinen! Sitä, jos mitä meidän kannattaa tukea ja siellä asuvia hoivata.

Viinasta on piisannut puhetta, vitsejä ja totuuksia. Yksi lehtikirjoitus toi tällä viikolla tutkimuksin todistetun tosiasian, että meidän työikäisten miesten ja naisten suurin kuolinsyyn tekijä on alkoholi. Tästä aiheesta ei oikein muihin pääse. Ja vitsit " humalaisen tuurista" tuntuvat törkeän asiattomilta.

Jos alkoholin takia tapaturmiin joutuneiden ihmisten määrää saataisiin kunnolla vähennettyä, niin niihin tuhlatut sairaalarahat voitaisiin käyttää paljoon muuhun. Alkoholitapaturmat maksavat meille, meidän yhteisille verorahoillemme hirvittäviä summia. Ja entäs sitten se ihmisen oma, perheen ja ystävien suru ja huoli.

Aino Suhola sanoo kirjassaan: "Tämän päivän lumipuku on musta ja haavoittuneet makaavat baaritiskeillä pitkin maata." Miksi? Asia on meidän kaikkien yhteinen. On oikein, että kuntapäättäjät laativat ensivuodelle merkittävästi suuremmat budjetit juoppouden hoitoon ja ennen kaikkea sen ehkäisyyn. Mutta siinä totisesti on meidän henkilökohtainen vastuu vielä suurempi kuin yhteiskunnan.

Olipas järisyttävä otsikko lehdessä, kun siinä luki, että terveydenhuoltoon satsatut rahat eivät kuitenkaan tuo terveyttä ihmisille. Sairautta pitää hoitaa koko ajan isommilla summilla, ja terveyttä ei saada edistettyä. Huhhuh. Onpas kummallista, kun yhteiskunta ei saa määrättyä ja ostettua meille onnellista olotilaa. Siitä tulikin mieleen uuden ministerin raikas ja oikea lausunto jossain TV haastattelussa. Jäi korviini soimaan ministeri Töllin vakavasti esittämä asia, että valtiovalta ei voi auttaa suuren suurillakaan budjeteilla, jos ihminen ei itse kanna vastuuta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan.

Tuollaista puhetta on odotettu jo kauan. On ollut tunne, että me vain ruinaamme lisärahaa julkishallinnon talousarvioihin, jotta yhteiskunta valitsisi puolestani ja vastaisi elämäni tasosta ja minun terveydestäni. On hienoa olla yksilö ja elää itse omaa vastuullista elämäänsä. Tietoa meillä on, tahtoakin monilla, päätökset voi tehdä nyt syksyn alkajaisiksi.

Aamu-uinti läheisellä lammella on ollut kesäni luxusta. Veden viileä kosketus iholla, sen huumaava kirkkaus aamuauringon säteissä ja varpaissa tuntuva rantahiekan hellyys on elämänlaatua. Mielessäni muutan veden lämpimäksi ja turkoosin väriseksi. Turkoosi on tarunhohtoinen elämän väri. Sitähän sanotaan taivaan nauruksi. Maissa, joissa ovenpielet maalataan turkoosiksi, tiedetään sen antavan rohkeutta ja uskallusta astua eteenpäin silloinkin, kun tosiasiat pelottavat. Kuvaannollisesti mekin voimme nyt astua syksyn tehtäviimme kuin turkoosin värin merkitystä korostaen, tavoitellen rauhaa, rakkautta, terveyttä ja hyvää oloa itselle ja lähimmäisillemme.

HANNA MÄKYNEN

Nurmo