Läheisen kuolemaa sureva haluaa jakaa kokemuksensa

Läheisen kuolema on yksi elämän vaikeimmista kokemuksista. Sitä kuvataan yleensä sanoilla järkytys, yllätys, ikävä ja raskas kokemus.

Läheisen menetyksestä aiheutuvien tunteiden, reaktioiden ja ajatusten kokonaisuutta on kuvattu yleisimmin suru-käsitteen avulla. Suruun liittyvät tunnekokemukset ovat yksilöllisiä, mutta suurimmalla osalla surevista esiintyy masennusta, ahdistusta ja yksinäisyyden tunnetta. Tunteet purkautuvat usein helpotusta tuovana itkuna.

Surukokemukseen sisältyy reaktioita, jotka koskevat surijan psyykkistä ja fyysistä tilannetta, suhdetta kuolleeseen ja sosiaalisia tekijöitä elämässä. Väsymys, univaikeudet ja ruokahaluttomuus on osa surua. Sureva pohtii elämän tarkoitusta ja saattaa menettää elämänhalunsa ainakin joksikin aikaa. Kaipaus ja ikävä sekä kokemukset edesmenneen läsnäolosta arjen askareissa kuuluvat suruun. Surevalla on halu jakaa kokemus muiden ihmisten kanssa.

Jokainen joutuu jossain elämänsä vaiheessa kokemaan läheisen menettämisestä aiheutuvan surun. Läheisen poistuminen elämästä on muutos, joka merkitsee eroa rakkaasta ja tärkeästä ihmisestä. Tämä on surukokemuksen ydin. Kysymys on muutos- ja sopeutumisprosessista.

Normaali suru kestää noin puolesta vuodesta kahteen vuoteen ja alkaa sitten helpottaa. Eräs iäkäs surija totesi tutkimuksessani puolison kuoleman jälkeen: "No kyllä siinä hyvästi puoli vuotta meni ennen kuin sitä vähän niinku oppii suvaitsemaan, että näin on käynyt". Surun ilmenemiseen ja voimakkuuteen vaikuttaa surijan ikä, sukupuoli ja suhteen laatu edesmenneeseen ja itse kuolemaan liittyvät tekijät.

Kun suruprosessi on käyty läpi, pystytään edesmennyttä läheistä muistelemaan rauhallisin, seestynein mielin ja tuntein. On luonnollista, että kaipaus ja ikävä edesmennyttä kohtaan säilyy ja muuttuu pysyväksi osaksi nykyistä elämää.

Surusta selviytymistä edistää itkeminen ja siitä puhuminen itselle läheisten ihmisten kanssa. Ihmisten osanotto suruun tuo lohtua ja iloa surun keskelle. Sururyhmiin osallistuminen edistää selviytymistä.

Edesmenneen läheisen muistelu eri tavoin esimerkiksi ajattelemalla, haudalla käynnit, valokuvien katselu ja kynttilän sytyttäminen auttavat jaksamaan surussa.

Monet saavat voimaa elämäänsä hengellisyydestä; rukoilemisesta, osallistumisesta hengellisiin tilaisuuksiin ja hengellisen kirjallisuuden lukemisesta. Koska tarkoitus on elämän jatkuminen kaikesta huolimatta, on positiivisuudella oma tärkeä merkityksensä kantavana voimana pahimman vaiheen mentyä ohi.

Myös ajatusten tietoinen keskittäminen läheisen kuoleman ulkopuolisiin asioihin edistää jaksamista. Arkiset askareet, luonnossa liikkuminen ja erilaiset harrastukset auttavat jaksamaan surun keskellä.

Tutkiessani ikääntyneiden surukokemuksia puolison kuoleman jälkeen ilmeni, että yksinäisyys korostui hautajaisten jälkeen ja erityisesti iltaisin. Eräs haasteltava totesi näin: "Yhtenä iltanakin mä aivan kauhistuun sitä hiljaisuutta, että niinku seinät päälle kaatuu". Näyttää siltä, että kulttuurissamme huolehditaan surevasta heti kuoleman jälkeen, mutta hautajaisten jälkeen surija jätetään yksin.

Merja Sankelo

tutkijayliopettaja hoitotieteen dosentti Seinäjoen ammattikorkeakoulu Seinäjoki