Lukijoilta: Äärioikeisto ja arvokonservatismi ovat uhka yhteiskunnalle

Arvon lukijat. Luin huvittuneena lauantaiaamun lehdestä #punktoo-aiheista pääkirjoitusta.

Pääkirjoittajan tietämätön mielipidekirjoitus punk-liikettä kohtaan vaikutti hyvin eriskummalliselta näkökulmalta. Punk rinnastettiin käytännössä täyteen ala-arvoisuuteen.

Mielestäni on paradoksaalista, kuinka Ilkka-Pohjalaisessa paikoin jopa melkein hyysätään perussuomalaista arvokonservatismia, eikä uskalleta mainita äärioikeiston pimeästä puolesta. Kritiikin sijaan Jukka Mäkysen kirjoitusta siloitellaan, eikä uskalleta myöntää sen vulgaariutta.

Ehkä onkin viisasta nostaa kissa täten pöydälle.

Kotiin, kirkkoon ja isänmaahan rinnastettavan äärioikeiston takaa löytyy muutakin alkeellista kuin IKL. Alistamista, julmuutta, tekopyhyyttä ja useasti sekä henkistä että hengellistä väkivaltaa. Kuvainnollisella tavalla jumaluuden narsistista valjastamista yksilön omaan käyttöön.

Äärioikeiston yhteys saatananpalvontaan ja huumerikollisuuteen on myös yleisesti tutkittu ja tunnustettu ilmiö, holokaustin kiistämisestä ja rotuteorioista puhumattakaan.

Pääkirjoittaja mainitsi myös kännin ja läpän. Moni perussuomalainen poliitikko on selitellyt kansankiihotustaan harkitsemattomuudella ja huumorilla. Ei kovin hauskaa omasta mielestäni.

Äärioikeisto ja sen takaa löytyvä pakkomielteinen viha ja suvaitsemattomuus ovat vakavasti otettava uhka yhteiskunnalle paitsi henkisessä, myös taloudellisessa mielessä. Aatteesta, jonka takaa löytyy pelkkää raakaa alkeellisuutta, ei saa edustuskelpoista ikinä. Jokainen yleissivistyksellä varustettu kansalainen varmasti myöntää tämän itselleen ja muille.

Konsta Hatt

Seinäjoki

Kommentoi