Lukijoilta: Ajatuksia Kultaranta-keskustelujen jälkeen

Tämänvuotiset Kultaranta-keskustelut kokosivat maan poliittista eliittiä keskustelemaan yhteiskunnan kehityksestä ja koronakriisin talousvaikutuksista.

Euroopan komissio suunnittelee 750 miljardin euron tuki- ja lainapakettia jäsenmaiden talouksien elvyttämiseksi. Ehdotetun elpymispaketin toteutumisesta ja yksityiskohdista ei vielä ole tietoa. Keskusteluissa entinen pääministeri Esko Aho esitti retorisena kysymyksenä, auttaako lisälaina jo ennestään ylivelkaantunutta Italiaa.

Kultarannassa koolla olleet eivät päätä Italian vaan Suomen asioista, joten on ehkä syytä esittää sama kysymys Suomen näkökulmasta.

Euroopan komissio on viestittänyt, että valtava velkaraha käytetään Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaan, joka vie Eurooppaa kohti vihreää, kestävää kasvua. Tämä on myös Suomen hallituksen kanta velan käytöstä, minkä viimeksi vahvisti Eurooppa-ministeri Tytti Tuppurainen aamu-tv:ssä viime viikolla.

Euroopan vihreän kehityksen ohjelmalla aiotaan merkittävästi vauhdittaa vihreitä investointeja ensi ohjelmakaudella. Vuoteen 2030 mennessä on määrä investoida vuosittain yhteensä arviolta 1,5 % EU-maiden yhteisestä bkt:stä vihreään teknologiaan. Tämä maksaa paljon, mutta avaa samalla huimia mahdollisuuksia teollisuudelle.

Historiallisesti katsottuna Euroopan politiikassa ei kuitenkaan ole ollut puutetta hyvistä aikomuksista, vaan kompastuskiveksi on muodostunut toimeenpano.

Osa toimenpanosta on sidoksissa ohjelmapolitiikkaan ja niin sanotuista rakennerahastoista alueille jaettaviin varoihin.

Suomen EAKR-ohjelma seuraavaksi ohjelmakaudeksi on liki valmis. Se on valmisteltu laajassa yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa, minkä seurauksena se on hyvin kattava.

Vihreiden investointien ja innovaatioiden lisäksi ohjelmasta voidaan tukea käytännöllisesti katsoen lähes kaikkea. Ohjelman soveltamisesta käytäntöön vastaavat sitä toimeenpanevat alueet.

Ohjelmavaroista käydään luonnollisesti kovaa taistelua alueiden välillä. Niiden taloudellinen merkitys on suuri: jos varat ohjataan vaikkapa yliopistoille, kyse on ulkoisesta rahoituksesta, joka oikeuttaa valtion lisärahoitukseen.

Älykkään erikoistumisen politiikka ja panostaminen innovatiivisimpiin teollisuudenaloihin antaa myös mahdollisuuden päästä mukaan Horisontti Eurooppa 2021–2027 -ohjelmaan, johon Euroopan komissio käyttää suuria summia.

Julkiset kehittämisvarat ovat tärkeitä myös alueellisesti. Pohjanmaan liiton tekemän ja teettämän tutkimuksen perusteella tiedetään, että niin sanotun kolmoiskierteen innovaatiotoiminta on osa Pohjanmaan kehittämistä.

Yritykset toimivat verkostoissa muiden yritysten kanssa mutta myös korkeakoulujen ja julkisen sektorin toimijoiden kanssa Pohjanmaalla, Suomessa ja ulkomailla.

Suhteellisen pienillä mutta hyvin kohdennetuilla kehittämisvaroilla voi olla huomattava merkitys. Suomi on kuitenkin päätynyt osoittamaan valtaosan varoista Itä- ja Pohjois-Suomen alueille, missä edellytykset saada aikaan kasvua viemällä vihreää teknologiaa ovat heikommat. Mittavan lainanoton myötä tämä periaate johtaa ainakin raskaaseen velkaantumiseen, mutta ei ehkä tuota kummoisia tuloksia talouskasvun kannalta.

Siirtymä kohti vihreää Eurooppaa luo Pohjanmaan yrityksille maailmanlaajuisia mahdollisuuksia. Energiakeskittymän yritysten osaaminen on vuosien mittaan tehnyt minuun vaikutuksen, mutta kyllä kilpailijatkin ovat vaikuttavia. Yritykset kilpailevat toistensa kanssa maailmanlaajuisesti, mutta myös alueet ja poliittiset järjestelmät ovat jossain määrin toistensa kilpailijoita.

Kuvitellaan, että pohjalaisyritystä verrataan kiinalaiseen kilpailijaan. Kiinalaisella on takanaan koko alueellisen ekosysteemin tuki. Kiinassa alueviranomaiset ovat keskusvallan nimittämiä ja alueen rahoitussaanto määräytyy taloudellisen menestyksen perusteella. Niinpä kaikki huomio keskitetään menestyvien yritysten tukemiseen ja uusien yritysten kehittämiseen.

Suomessa aluetason päättäjät valitaan alueellisen poliittisen luottamuksen nojalla.

Aluetason päättäjiä valittaessa poliittisille kontakteille ja kokemukselle poliittisesta vaikuttamisesta annetaan monesti paljon painoa.

Kilpailukyky ei kuitenkaan tule annettuna Sanna Marinin hallitukselta. Päinvastoin, dynaaminen kilpailukyky edellyttää kykyä nähdä uusia mahdollisuuksia, mutta ei ole tavatonta, että poliittiseen toimintaan aktiivisimmin osallistuvat henkilöt ovat ne, jotka tuntevat itsensä uhatuimmiksi kehityksen edessä. Se johtaa usein siihen, että yritetään – korkein kustannuksin – hidastaa rakennemuutosta, jota ei voi välttää.

Eurooppalaisessa koheesiopolitiikassa solidaarisuus heikoimpien alueiden kanssa on keskeinen periaate, niin myös Suomessa. Mutta ellei edellytyksiä varojen käyttämiseen asianmukaisella tavalla annettujen reunaehtojen mukaisesti ole, se ei vahvista suomalaista kilpailukykyä eikä ole kenenkään etu.

Maailmanlaajuisessa kilpailussa pärjääminen vaatii kannustinrakenteen muuttamista niin, että siinä painotetaan sellaisten menestyvien alueiden ja teknologioitten tukemista, joilla on tosiasialliset mahdollisuudet kasvattaa kilpailukykyä.

Euroopan komissio on tehnyt tällaisia linjauksia älykkään erikoistumisen politiikassaan, mutta Suomi on toistaiseksi vitkutellut asian kanssa ja jakanut varat alueille, joilla on heikommat edellytykset saada aikaan tuloksia. Sikäli on itse asiassa helpompaa keskustella Italiasta.

Jerker Johnson

taloustieteiden lisensiaatti

Vaasa

Kommentoi