Lukijoilta: Aloitetaan matkailun elpyminen Kauhavan asemalta

On hienoa, että kulttuurimatkailun moninaiset mahdollisuudet on tunnistettu eri puolilla maatamme. Uskon, että sillä on merkitystä niin kulttuurin ja luovien alojen kuin matkailun elpymisessä. Kulttuurimatkailu tuo kulttuuripalveluille uusia yleisöjä ja antaa matkailijoille elämyksiä kulttuurin parissa.

Kauhavan asemalla on linja-autojen vanha taulu johon kukaan ei pääse kuljettajista vaihtamaan ajan tasalla olevia aikatauluja. Olen kiinnittänyt asiaan huomiota, koska saavun junalla Helsingistä Kauhavalle, koska omistan vanhan sukutalon Alahärmässä.

Aikataulut ovat vuodelta 2019 ja sikin sokin taulussa. Aseman odotustila on kiinni, VR:n lippuautomaatti ei aina toimi, taksinumerot puuttuvat, tai löytyvät jostain kauempaa ovesta.

Aseman seutu on muutenkin sotkuinen eikä anna tulijalle houkuttelevaa kuvaa Kauhavasta. Kesällä oli tapahtumia, Lappajärvellä ja Isossakyrössä markkinat. Olisin mennyt, jos olisin tiennyt mikä linja-auto ajaa markkinoille.

Ei ole ihme, jos linja-autot kulkevat tyhjinä, kun kukaan ulkopaikkakuntalaisista ei tiedä, koska ne kulkevat ja minne?

Ehdotus: Voitaisiinko ajatella Kauhavan asemalle uutta infotaulua, josta selviävät uudet aikataulut aina linja-autoihin ja taksin puhelinnumero selkeästi.

Kaikilla junalla Kauhavalle saapuvilla ei ole autoa mukana.

Tuija Lounatmaa

Helsinki

Kommentoi