Lukijoilta: Alueellisia eroja tasataan sote-uudistuksella

Suomen terveydenhuollon menojen suhde bruttokansantuotteeseen oli 9,0 % vuonna 2018, kun se Ruotsissa oli 10,9, Norjassa 10,0, Tanskassa 10,1 ja USA:ssa 16,9 %.

Vaikka pääongelma Suomessa on ollut riittämätön rahoitus, on järjestelmässä myös rakenteellinen ongelma, joka syntyy pitkienkin jonojen perusterveydenhuollon ja laadukkaan erikoissairaanhoidon ristiriidasta. Kunnat järjestävät ensin mainitun ja maakunnalliset sairaanhoitopiirit jo nyt jälkimmäisen.

Palveluiden lopputuloksessa Suomen suurin ongelma on eriarvoisuus. Suurituloiset pääsevät jonojen ohi julkiseen erikoissairaanhoitoon yksityisen kaistan kautta ja etenkin pienituloiset vanhukset odottavat kiireetöntä hoitoa kuukausikaupalla.

Myös alueellinen eriarvoisuus on suurta sekä hoitoonpääsyssä, että kustannuksissa. Kalleimpana olevan Itä-Savon kunnille sote-palvelut maksavat yli 4 500 euroa asukasta kohden, kun Uudellamaalla hinta on alle 2 900 euroa.

Monille pienille ja väestöltään vanheneville kunnille pelkkä lääkärien saanti on ollut iso ongelma, johon maakuntien isommat hartiat tuovat ratkaisua.

Keskeiset erot edeltävän oikeistohallituksen sote-malliin on, että kalliiksi tuleva ja eriarvoistava pakkoyhtiöittäminen on hylätty, eikä palveluiden rahoitukseen sisälly 3 miljardin euron pakkoleikkuria. Helsingin sanomien mukaan nyt jopa ”Petteri Orpo myötäilee asiantuntijoiden käsitystä, jonka mukaan Suomen sosiaali- ja terveydenhuolto tarvitsisi noin miljardin euron lisärahoituksen muun muassa hoitoonpääsyn ja vanhushoivan parannuksiin.”

Sote-uudistukseen kuuluvalla rahoitusmallilla valtio tukee maakuntia niiden laskennallisen tarpeen mukaan, joka tukee nykyistä vahvemmin muuttotappioalueita. Maakuntaverolla varmistetaan, ettei todellinen päätösvalta siirry maakunnilta Helsinkiin valtiovarainministeriöön – jos oikeisto palaa hallitusvastuuseen, voisi 3 miljardin leikkurikin palata, eikä maakunnissa voitaisi tehdä muuta kuin päättää ketkä jäävät hoitamatta.

Eduskunnan kuulemat asiantuntijat kannattavat maakuntaveroa siksi, että se laskisi kokonaisveroastetta suhteessa tilanteeseen, jossa alueellista kannustinta ei olisi. Kun vero on olemassa, kannattaa paikallisten päättäjien pyrkiä parhaaseen mahdolliseen hinta-laatu-suhteeseen, etteivät itse joudu korottamaan veroja. Vasemmisto kannattaa veroon vahvaa tasausjärjestelmää, jolloin verotus eriytyy maakuntien välillä paljon nykyistä kuntamallia vähemmän.

Jussi Saramo (vas.)

opetusministeri

Kommentoi