Lukijoilta: Ansioturvan uudistamisessa kyse oikeudenmukaisuudesta

Vasemmistoliiton kokkolalainen edustaja maalaili vaihtoehtoisia motiiveja mielipidekirjoituksessa kokoomuksen avauksesta ansiosidonnaisen laajentamisesta kaikille (I-P 1.8.2020). Ansiosidonnaisen laajentaminen koskemaan kaikkia työtä tekeviä suomalaisia koskevaksi on puhtaasti ja täysin oikeudenmukaisuuskysymys.

Keväällä iskenyt koronakriisi ja sen myötä välttämättömät rajoitustoimet iskivät suomalaiseen talouteen nopeasti ja suurella voimalla. Tästä seuranneiden lomautusten ja irtisanomisten myötä Suomessa oli lähes puoli miljoona työtöntä työnhakijaa. Erityisen hankalaa on ollut heillä, jotka eivät ole olleet työttömyyskassan jäseniä, eivätkä näin ole olleet oikeutettuja työttömyysturvaan.

Tähän on kokoomuksesta saatava muutos. Ansiosidonnainen on muutettava yhtäläiseksi kaikille ihmisille, jotka täyttävät työssäoloehdon. Vain tällainen malli on oikeudenmukainen ja yhdenvertainen kaikille suomalaisille. Kaikki suomalaiset jo osallistuvat työttömyysturvan rahoittamiseen ja kassat vastaavat pienestä viiden prosentin osasta. Tämä rahoitetaan kassojen jäsenmaksuilla. Kuuluit siis kassaan tai et, rahoitat kaikkien ansioturvaa. Kaiken huippu oli koronakriisin myötä valtion lisätalousarviossa päätetty 40 miljoonan euron lisäraha kassoille. Tämän myötä valtion rahoitusosuus tänä vuonna ulottuu myös kassan osuuden puolelle.

Ammattiyhdistysliikkeen toiminnan hankaloittaminen on kirjoittajan omaa ajattelua. Ay-liikkeen jäsenyys ja työttömyyskassan jäsenyys ovat jo nykyisellään erotettu toisistaan.

Kokoomus on esittänyt jo ennen tätä osana työllisyyspakettiaan ansiosidonnaisen porrastamista kannustavammaksi. Esityksessä muutetaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa niin, että turva on työttömyyden alussa nykyistä parempi, minkä jälkeen tukisumma laskee joko tasaisesti tai portaittain työttömyyden pitkittyessä. Tuen keston lyhentämistä voidaan myös arvioida, jos tukisumma on alkuvaiheessa nykyistä selkeästi suurempi. Lähtökohtana on tavoitella kustannusneutraalia uudistusta. Tämä toimi on tarkoitettu kannustamaan työnhakuun. Ei heikennykseksi. Kolmannet osapuolet ovat arvioineet työllisyysvaikutuksiksi 10 000 uutta työllistä.

Hallitus on ollut täysin kykenemätön tekemään työllisyystoimia tähän mennessä ja uudetkin aikarajat on siirretty taas eteenpäin. Tätä menoa emme taida nähdä yhden yhtään työllisyystointa hallitukselta tällä vaalikaudella.

Kaikki eduskuntapuolueet ovat kokoomuksen ulostulon myötä ilmaisseet olevansa oikeudenmukaisen ja yhdenvertaisen ansioturvan puolella. Me todella kokoomuksessa toivomme, että hallitus tarttuu tähän ja lähtee uudistamaan ansioturvaa kaikille suomalaisille oikeudenmukaiseksi.

Jesse Luhtala

puheenjohtaja

Pohjanmaan Kokoomus

Kommentoi