Lukijoilta: Artistiko maksaa?

Kun koronavirus iski alkuvuodesta tänne meille Suomen niemellekin, sekoitti se melkoisesti yhteiskunnan korttipakkaa. Ei yksin terveyden kannalta vaan myös taloudellisesti. Ensiaskeleitaan ottanut Sanna Marinin johtama hallitus joutuikin heti tulikokeeseen, mutta tuleen ei jääty makaamaan. Tilanne piti saada mahdollisimman pian hallintaan THL:n ja muiden terveys- ja talousasiantuntijoiden tukemana sekä eduskunnan, eikä vain hallituspuolueiden myötävaikutuksella.

Tautitilanne on melko hyvin hallinnassa, mutta se on vaatinut suuren summan euroja, johon eivät yksinomaan valtion nykyiset varat ole riittäneet. Tilanteen elvyttämiseksi valtio on joutunut ottamaan miljardien lisälainan. Se ei ole ollut mikään ongelma, vaan ongelman näyttää muodostavan se, että jotkut tahot ovat huolissaan siitä, kun tulee lainojen takaisinmaksun aika. Mistä valtio ja hallitus näihin rahat silloin keksivät? Lainoja ei ainakaan sovi jättää nykynuorten ja tulevien sukupolvien maksettavaksi.

Mitä pahaa siinä sitten olisi, onhan Suomen itsenäisyyden aikana näin tehty aikaisemminkin. Kaikenlaiset katastrofit ja kriisitilanteet on jätetty aina jälkipolvien maksettavaksi. Näin oli heti itsenäisyyden alussa käydyssä sisällissodassakin, joka jätti syvät haavat silloiseen yhteiskuntaan. Ovatkohan kaikki haavat arpeutuneet vieläkään. Kun rauhan aika vihdoin koitti ja alkoi jälleenrakentamisen aika, ei sekään sujunut mutkattomasti, kun luokkaerot jäivät vielä puolin ja toisin kytemään. Sodan jälkeensä jättämät kustannukset jäivät tulevien jälkipolvien maksettavaksi.

Suomikin joutui osallistumaan toiseen maailmansotaan talvi- ja jatkosodassa. Yhteiskunta pysähtyi totaalisesti. Nuorten miesten täytyi tarttua aseisiin ja lähteä yhteisymmärryksessä puolustamaan ansaittua itsenäisyyttämme ylivoimaista vihollista vastaan. Sotaa ei voitu käydä etänä, ei myöskään istuen olohuoneen sohvalla tuijottaen kuvaruutuun. Silloin oltiin silmitysten vihollisen kanssa. Ainoana ohjesääntönä oli, tapa tai tulet itse tapetuksi.

Kotirintamalla käytiin omaa sotaa toimeentulon kanssa naisten ja vanhusten voimin. He saavuttivat uskomattomilla fyysisillä voimillaan, ja varmasti korkeimmankin johdatuksella, todellisia urotekoja, ja kekseliäisyydellään torjuivat kaikenlaista pulaa. Kun koulut suljettiin, eivät oppilaat käyneet etäkoulua, vaan he joutuivat astumaan aikuisten saappaisiin, ja tekemään uskomattoman raskaitakin töitä ilman rajattua työaikaa. Laki lapsityövoiman käytöstä olisi saattanut silloin olla lujan takana. Näin nuorten miesten ja naistenkin oli helpompaa käydä puolustustaistelua rintamalla, kun oltiin tietoisia siitä, ettei kotirintamakaan ole sortumassa.

Kun sota vihdoin loppui ja tuli rauhan aika, alkoi jälleenrakentaminen sekä kohtuuttomien sotakorvausten maksaminen. Pahoin vaurioituneelta valtiolta se vaati erilaisia lainanottoja kaiken rahoituksen onnistumiseen. Lainat tulivat aikanaan takaisin maksettavaksi. Maksajiksi joutuivat jälkipolvet, varsinkin tulevat suuret ikäluokat. Silloin ei panostettu ainoastaan lainan takaisinmaksuihin, vaan samalla kehitettiin ja luotiin jälkipolville hyvinvointivaltiota, joka hyvin pian kuului tasavertaisena maailman johtavien hyvinvointivaltioiden joukkoon.

Oliko tämä kaikki uurastus tuleville jälkipolville täysin turhaa, kun käsitys hyvinvoinnista on nykyään aivan erilainen. Se johtuu siitä, ettei jokapäiväisestä toimeentulosta ole huolta, kun hyvinvointiyhteiskunnan tulee huolehtia kaikkein heikoimmistakin. Suurena murheena onkin elämä, joka kiteytyy yhteen ainoaan sanaan: suvaitsevaisuus.

On väärin, että vielä 2020-luvulla ihmisiä puhutellaan miehinä ja naisina tai poikina ja tyttöinä. Pitäisi olla vain yksiä ja samoja henkilöitä. Jos nykyaikana ihminen syntyy mieheksi tai naiseksi, on hänellä oikeus tulevaisuudessa muuttaa sukupuoltaan, jos siltä alkaa tuntua ja vaihtaa kalleutensa toiseen muotoon. Näin valmiista hyvinvointielämästä kuuluu maksaakin, ettei vain jää käsitystä, että kaikki alkaa olla ilmaista.

Toinen perussana on luonnon ”monipuolisuus”. Sen nimissä haetaan sellaista fiktionaalista elämänmuutosta, jossa ihminen ei olekaan enää luomakunnan kruunu, vaan kaikki kasvillisuus ja eläimet maapallolla ovat tasavertaisia ihmisten kanssa, ja antavat niille samat mahdollisuudet elämään kun on ihmiskunnallakin.

Simo Ketelimäki

Alavus

Kommentoi