Lukijoilta: Avoimuus lisäisi yhteishenkeä

Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry:n hallituksen mielipidekirjoitukseen (I-P 13.5.) oli lipsahtanut virheellistä tietoa.

Ristimäen tallin irtisanomisilmoitus ei tullut toukokuussa, vaan elokuussa. Siitä alkoi lain mukainen kuuden kuukauden irtisanomisaika.

Kaupungin virkamiehet olivat äärimmäisen ystävällisiä. Kiitos heidän inhimillisyytensä, saimme olla tallissa vielä pari kuukautta tuon irtisanomisajan jälkeenkin vuokralla, ettei kesken talvea tarvinnut alkaa muuttopuuhiin.

Olen samaa mieltä hevosjalostusliiton hallituksen kanssa, että alueen kehittämisen keskustelutilaisuudessa olisi ollut oivallinen hetki tuoda tapaus keskusteluun. Mielelläni olisin kuullut tiedon, että hevosjalostusliitto oli pari kuukautta aiemmin lähettänyt kaupungille kirjeen tallimme purkua ja alueen jatkokäyttöä koskien. Valitettavasti mekään emme tuolloin alkukesästä tienneet vielä esittää eriävää mielipidettä elokuussa saapuvaan irtisanomisilmoitukseen.

Hevosala tarvitsee yhteishenkeä, se on täysin totta. Yhteishengellähän raviradan aluetta kunnostettiin viime vuodenkin kökissä. Yksin sellaiseen työmäärään ei olisi kukaan pystynyt.

Mikäli haluatte vielä jatkaa asiasta keskustelua, tulen mielelläni keskustelemaan kasvotusten kanssanne.

Noora Mykkänen

Seinäjoki

Kommentoi