Lukijoilta: Digitalisaatio jatkaa voittokulkuaan

Automaatio ja tietotekniikka kehittyvät tällä hetkellä varsin nopeasti. Konenäkö, koneoppiminen, tekoäly, tarkka paikannus ja muut sovellukset auttavat meitä jo yleisesti monien asioiden lajittelussa ja seurannassa.

Mutta kauas on pitkä matka.

Hiljattain televisiosta tuli mielenkiintoinen Prisma-dokumentti itseajavista autoista ja niiden monista haasteista.

Vaikka koneet ovat jo varsin ”älykkäitä”, on ajoneuvon ajaminen niin haastava toiminto, ettei tietokone vielä siitä kunnolla selviydy avoimen liikenteen joukossa.

Lisäksi ongelmia aiheuttavat vielä ihmiskuskit, joiden tarkkaavaisuus herpaantuu koneen ohjatessa. Automaattiajoneuvoihin liittyy myös erilaisia eettisiä ongelmia.

Mitä oppilaitoksissa Seinäjoella ja Vaasassa tehdään

Vaasan yliopistossakin on päätetty aloittaa Oulun yliopiston kanssa toteutettava autonomisten ja kestävien järjestelmien maisteriohjelma.

Kestävä kehitys vaatii parempaa materiaalien kierrätystä, energian talteenottoa, logistiikkaa, paikannusta ja tiedonvälitystä sekä yhä useammin erilaisia ratkaisuja hoitaa autonominen itseohjaava järjestelmä.

Niiden toteuttamisen menetelmiä ja tekniikoita halutaan opettaa entistä paremmin.

Epanetin puitteissa Vaasan yliopisto ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ovat yhteistyössä toteuttamassa Framiin paikannuslaboratoriota, jota voidaan hyödyntää tarkempaan paikannukseen mm. kuljetuslogistiikassa, tavaroiden ja esineiden seurannassa, sekä maatalouden ja metsätalouden paikkatietosovelluksissa.

Lisäksi Framiin ollaan hankkimassa konetehoa tekoälylaskentaan, jotta infra mahdollistaisi aikaisempaa haastavampien ja enemmän laskentatehoa vaativien tekoälysovellusten kehittämisen ja tutkimisen.

Erilainen tilannetietoisuus vaatii useiden erilaisten mittaustietojen yhdistämistä.

Esimerkiksi satelliittidataa, drone-kuvaa, esineiden internetin anturidataa, säätietoja ja muita tietoja voidaan nykytekniikalla yhdistää monilla tavoilla ja myös esittää innovatiivisia uusia käyttöliittymäratkaisuja virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden avulla.

Paluuta entiseen ei ole

Tietotekniikka on tullut monille entistä tärkeämmäksi välineeksi tänä vuonna, kun suuri osa kokouksista on siirtynyt etäkokouksiksi videoyhteyksien välityksellä ja esimerkiksi koronavilkut ja muut ratkaisut koronan jäljittämiseen tehdään ohjelmoiduilla sovelluksilla.

Yhteiskunta on jo nykyisellään äärimmäisen riippuvainen tietotekniikasta ja tietoliikenteestä, kun esimerkiksi pankkipalvelut ja maksaminen suoritetaan sähköisesti, ja kun lähes kaikki yhteiskunnan tieto on digitaalisessa muodossa.

Näihin liittyy myös suuria riskejä tietovuodoista, kuten viimeaikaiset uutiset ovat meille opettaneet.

Silti yhteiskunnan digitalisoitumista ja automatisoitumista ei voi estää. Kehitystä ei voi kääntää taaksepäin. Ihmiset haluavat asioiden sujuvan aiempaa helpommin ja automaattisemmin.

Sulautettujen järjestelmien Epanet-professori, Vaasan yliopisto

Kommentoi