Lukijoilta: Eläkeläisten edunvalvonnasta

Kirjoitan vielä tästä eläkeasiasta, kun alkuperäinen kirjoitukseni tuntui herättävän kovasti huomioita. Yhtä lukuun ottamatta palaute oli pelkästään positiivista, mutta kiitän kaikkia, jotka kehottivat jatkamaan ”taistelua”. Eipä sitä yksin mitään pysty tekemään, mutta hyvä on nukkuvaa karhua silloin tällöin herätellä.

Eläkeliitto ja Eetu ry vakuuttelivat kilvan tekevänsä asioita omissa järjestöissään ja hyvä niin, kiva olisi, kun ne tulokset alkaisivat näkyä myös ihan tavallisen eläkelisen arjessa. Joskus yritetään kovasti, mutta tulos on kuin Hölmölässä, kannetaan valoa säkillä sisään.

Lähestyin kirjallisesti myös kolmea puoluetoimistoa (kok, sos.dem, kesk) ja kysyin, mitä he ovat tehneet tavallisen terveen eläkeläisen aseman parantamiseksi. Ainoastaan yksi on antanut konkreettisen vastauksen, mikä on heidän tavoitteensa eläkeasiassa, toinen puolue lähetti selvityksen kotihoidosta, hoitajamitoituksesta ja sen toimeenpanosta. No, hyvä jos se asia tulee hoidettua, mutta onneksi en vielä hoitajia tarvitse, joten se ei ollut vastaus kysymykseeni. Lähetin vastakysymyksen, mutta en ole vastausta saanut.

Kolmas puolue ei ole kommentoinut mitään, on kuulemma kiireitä kun kysyin missä vastaus viipyy.

Vihreille en kysymystä lähettänyt, sillä heillä ja minulla ei ole yhtään asiaa, josta olisimme samaa mieltä, tuskin tästäkään.

Paljon olisi asioita ajettavana, näin vuoden alussa tulee mieleen esimerkiksi vuosittainen maksukatto, joka on 683 € ja lääkekatto 578 €. Mielestäni olisi kohtuullista, jos eläkeläisten maksurajat olisivat alhaisemmat kuin palkansaajien syystä, että eläkeläisten verotus on ankarampaa ja eläkkeiden ostovoima jää joka vuosi palkansaajien ostovoimasta jälkeen.

Olisi mielenkiintoista kuulla mitä Eetu ry tästä asiasta ajattelee ja ovatko he huomanneet tämän tai sen, että joissakin länsimaissa eläkeläisten terveydenhoito on täysin ilmaista tai sama reseptilääke maksaa vain 20 % Suomen hinnasta.

Hannele Klankki

Vaasa

Kommentoi