Lukijoilta: Elämänhalun konkurssi

Elämänhalun puute on oire vakavasta mielenterveyden häiriöstä. Yleistä vetämättömyyttä voivat aiheuttaa myös häiriöt verenkuvassa, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, vaikea anemia tai joidenkin elintoiminnalle tärkeiden vitamiinien vähäisyys.

Normaalissa kanssakäymisessä mielialan vaihtelut kuuluvat elämään, mutta ne eivät järkytä psyykkistä tasapainoa. Äärimmäisten tunteiden kasaantuessa ihmisen todellisuudentaju heikkenee ja hän on vaarassa sairastua psyykkisesti.

Biologisten tutkimusten perusteella hyvinvoinnissa on keskeistä mielihyvähormonien tasapaino aivoissa.

Bi-polaarihäiriössä liika on liikaa ja vähän voi olla liian vähän, kun mieliala vaihtelee manian ja depression välillä. Ratkaisevaa on todellisuudentajun säilyminen.

Kasvuympäristön vaikutus mielenterveyteen on kiistämätön. Jokaisen tunne-elämä kehittyy vuorovaikutuksessa läheisten kanssa. Elämänkielteiset aikuiset voivat psyykkisellä pahoinpitelyllä myrkyttää lapsen mielen.

Tunteiden tukahduttamisesta seuraa elämänhalun vaurioituminen. Tämä tapahtuu kenenkään huomaamatta lapsen kärsimystä!

Sen, jolla on kaikki hyvin, on vaikeata uskoa, että jonkun elämä voi olla kuin keskitysleiri, jossa mikään ponnistelu ei tee vapaaksi. ”Arbeit macht nicht frei”.

Vaikea elämänhalun puute tarjoaa vain itsetuhoisan ulospääsyn kärsimyksestä. Tällöin ihminen on tehnyt psyykkisen konkurssin ja kokee, ettei mikään voi häntä enää pelastaa. Usein käy niin, että sairas masentaa myös turhautuneen auttajansa!

Kaiken toivottomuuden keskellä elämänhalun kipinä voi kuitenkin joskus säilyä ikään kuin terveen elämän mahdollisuutena meissä. Tämä kipinä on se, joka minä pohjimmiltani olen. Minulle se on elämän todellinen Itse eli Minuus.

Jokaisella meistä on tämä Minuus. Minä olen aina Minä ja sinä olet omasta näkökulmastasi myös Minä. Yhdessä me olemme osa yhtä ja samaa elämän Läsnäoloa. Monimutkaiselta kuulostaa sanoin ilmaistuna se, mikä on itse koettuna itsestään selvää!

Ilkka Vilkama

Alahärmä

Kommentoi