Lukijoilta: Elämme Suomen kaupungistumisen kolmatta aaltoa

Suomessa kaupungistuminen alkoi keskiajalla, jolloin perustettiin kuusi kaupunkia. Moderni kaupungistuminen pääsi vauhtiin 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun suuret teollisuuskaupungit alkoivat syntyä. Reilussa viidessäkymmenessä vuodessa (1860–1913) maan teollisuustyöväestön määrä lähes kolmetoistakertaistui nousten 11 800 hengestä 150 000 henkeen. Työväestö koostui pääasiassa maaseudulta pois muuttaneista.

Toinen aalto sijoittui 1950–1970-luvuille. Agraarissa Suomessa kaupungistumiskehitystä oli karsastettu ja sitä vastaan oli yritetty taistella. Viimeinen yritys padota kaupungistumista oli sotien jälkeinen asutuspolitiikka. Evakot ja rintamamiehet asutettiin maaseudulle. Se oli tietoinen, urbanismin vastainen valinta.

Hyvin pian oli selvää, että syntyneille suurille ikäluokille maaseutu ei pystynyt tarjoamaan elantoa. Alkoi muuttoliike sieltä pois. Toisaalta muutto suuntautui Ruotsin teollisuuskaupunkeihin, toisaalta etelän suuriin kaupunkeihin, jonne muuttajien tarpeisiin alkoi nopeasti nousta lähiöitä.

Muutoksen nopeutta kuvaa, että vuonna 1950 neljännes väestöstä (26 %) asui kaupungeissa. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin kaupungeissa asui ensi kertaa hieman enemmän väkeä kuin niiden ulkopuolella. Näin on ollut siitä lähtien.

Nyt elämme kaupungistumisen kolmatta aaltoa. Sen alkupisteeksi voidaan katsoa 1990-luvun lama ja sen jälkeen tapahtunut näkemyksen muutos. Kun ennen pyrittiin pitämään koko Suomi asuttuna, pelataan nykyään yhä enemmän kaupungistumisen ehdoilla.

Näkemyksen muutokselle on useita syitä. Eräs syy on ennen kaikkea kaupan ja talouselämän globalisoituminen. Se on merkinnyt kansainvälisen kilpailukyvyn painottamista. Tämän puolestaan on nähty vaativan kasvavien seutujen tukemista. Se taas on ruokkinut muuttoliikettä kasvukeskuksiin.

Vanha aluepoliittinen ajattelu on hylätty. Enää ilmeisesti koko Suomea ei tarvitse pitää asuttuna, eikä yhtäläisiä palveluita ole tarpeen tarjota kaikkialla. Tämän nähdään olevan ”liian kallista” ja uhkaavan kalleudellaan jopa kansainvälistä kilpailukykyä. Kaikkien aikojen vaurain Suomi ei pysty – tai halua – pitää yllä rakenteita, joita paljon varattomampi valtio rakensi.

K-8 aluetta (Alavus, Ilmajoki, Isokyrö, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Lapua ja Seinäjoki) ja sen aluekehitystä tutkiva Muuttomoottori-hanke (https://muuttomoottori.fi/) pureutuu mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tyydyttävä elämänlaatu mahdollista ilman kaupungistumiseen kuuluvaa keskittymistä? Voiko urbanismiin liitettyjä hyviä asioita – kuten sivistys, osaaminen, avoimuus, kansainvälisyys ja monimuotoisuus – toteuttaa ilman voimakasta väestön kasvua? Millainen K-8 alueen tulisi tulevaisuudessa olla, jotta se olisi asukkailleen kiinnostava, palkitseva ja sekä veto- että pitovoimainen elinympäristö?

Tulevaisuus on juuri sellainen, miksi me sen teemme.

FT, dos. erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti, Seinäjoen yksikkö

Kommentoi