Lukijoilta: Ely-keskukselle bussipysäkkien katoksista

Ajelin toukokuun lopulla 3-tietä Kurikasta Parkanoon ja takaisin. Huomioni kiinnittyi tien varrella entisen Jalasjärven kunnan alueella oleviin huonokuntoisiin bussipysäkkien katoksiin.

Katokset olivat huonossa, jopa surkeassa kunnossa. Koskuen jälkeen vähän ennen maakunnan rajaa eräskin katos oli romahtanut lahoamisen seurauksena. Lisäksi liikennemerkkejä tai viittoja oli enemmän tai vähemmän vinossa. Mainittakoon, että vinossa tai lähes kumollaan olevia liikennemerkkejä on paljon, esimerkiksi vanhalla Kurikka–Kauhajoki-maantiellä ne ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Tähän asti olen luullut, että vain vähempiarvoisten teiden hoidosta on tingitty, mutta että myös valtateiden ja niiden laitteiden hoito on hunnigolla, niin ei voi muuta kuin ihmetellä.

Soitin Kurikan kaupungille ja kysyin bussikatosten hoidosta. Vastaukseksi sain, että ely-keskus on ottanut ne hoitoonsa ja vastuulleen. Tällaistako on ely-keskuksen vastuu eli ei mitään vastuuta?

Milloin ely-keskus korjaa tai uusii huonokuntoiset katokset? Milloin ely-keskus laittaa tai komentaa urakoitsijat laittamaan pystyyn vinossa olevat liikennemerkit vastuualueillaan olevilla liikenneväylillä?

Tapani Taipalus

Kurikka

Kommentoi