Lukijoilta: Ennen kaikki oli paremmin

Jari Lehtonen kaipasi (23.11.) mennyttä aikaa, jolloin moni asia oli paremmin. Hän jakaa monien ajatukset.

Minulle menneestä ajasta muistuttavat hautakivet 1800- ja 1900-luvuilta. Isoisäni vanhemmat kuolivat kolmekymppisinä, äitini isä, ensimmäinen vaimo ja neljä lasta kuolivat nuorina keuhkotautiin. Silloin ei ollut tuberkuloosirokotusta eikä antibiootteja.

Lääketieteen kehityksen varjopuolena on antibioottien liikakäyttö. Nyt on antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja, jotka aiheuttavat vaikeasti hoidettavia tauteja. Elinikä on pidentynyt lääketieteen kehityksen myötä, mutta hoitojen sivuvaikutukset tulevat esille.

Kun haikailee mennyttä, niin on ratkaistava, mille vuosikymmenelle, vuosisadalle tai vuosituhannelle haluaa kehityksen pysäyttää.

Jos älykännykät ovat pahasta, niin mikä olisi mikroprosessorien ihanteellinen teho ja koko? Olisiko höyrykone pitänyt jättää vain kaivosten vesipumppujen voimanlähteeksi eikä rakentaa rautateitä ja höyrylaivoja? Nopeat liikenneyhteydet levittävät kulkutauteja aiempaa nopeammin.

Metsästäjä-keräilijöillä ei ollut kaikkia meidän sairauksiamme. He elivät pienissä yhteisöissä ilman lehmiä, ja lampaita.

Olisiko aseiden kehitys ollut parempi pysäyttää miekkoihin ja keihäisiin? Olisiko kovempi rautakirves pitänyt jättää keksimättä ja tyytyä pehmeämpiin pronssisiin kirveisiin ja aseisiin?

Nykyisen elintason mahdollistanut fossiilisten polttoaineiden käyttö uhkaa kerralla koko maapallon tasapainoa. Aikaisemmin jonkin yksittäisen yhteisön käytettyä resurssinsa loppuun, se vain katosi eikä vaikuttanut tilanteeseen toisella mantereella. Nyt meidän elämäämme vaikuttaa, meneekö muilla mantereilla hyvin vai huonosti.

Tähän mennessä teknistä kehitystä ja yhteiskuntien muutosta ei ole pystytty estämään.

Monenlaisia kehitysvaiheita ja umpikujia on ollut. Sen vuoksi tulevia sukupolvia ajatellen on varmempaa keskittyä olemassa olevien ongelmien ratkomiseen menneen haikailun sijaan.

Nykyisiä tai tulevia ongelmia ei pysty ratkaisemaan yksittäisten iskulauseiden voimalla.

Jussi Lilja

Lapua

Kommentoi