Lukijoilta: Erityisosaamisen tarve terveydenhuollossa lisääntynyt – koulutusta pitää tehostaa

Koronakriisi on osoittanut, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön erityisosaamiselle on kova kysyntä. Esimerkiksi erikoissairaanhoidossa tarve vaativan tehohoidon hoitotyön osaajista on kova. Lisäksi tartuntatautien torjuntaan ja hoitoon liittyvän erikoisosaamisen tarve on ilmeinen.

Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutuksia on pyritty kehittämään lainsäädännön tavoitteiden mukaisesti. Syvällisen erityisosaamisen tuottamisessa ei kuitenkaan ole onnistuttu riittävästi. Tehyyn tulleen palautteen perusteella erikoistumiskoulutusta tulee uudistaa työelämän tarpeita vastaaviksi.

Sosiaali- ja terveysalan koulutukseen tarvitaan toimiva järjestelmä, joka tuottaa erityisosaamista. Nykyistä erikoistumiskoulutusta tulee uudistaa siihen suuntaan, että saamme sosiaali- ja terveydenhuoltoon erikoisalakohtaisia syväosaajia.

Esimerkiksi STM:n laatimat kehittämisehdotukset kliinisen hoitotyön erikoisaloista ovat hyvä pohja. Vastaavasti mm. kuntoutusalalle, kuvantamiseen tai kliiniseen laboratorioalaan tulee kehittää valtakunnallisesti tunnustettavat erikoisalat.

Tehy ehdottaa, että esimerkkiä otetaan vanhamuotoisista erikoistumiskoulutuksista.

Erikoispätevyys oli mahdollista hankkia tutkinnon jälkeisessä erikoistumiskoulutuksessa 1960-luvulta aina 90-luvun alkuun saakka. Koulutuksen käyneet saivat erikoispätevyyttä kuvaavan nimikkeen. Esimerkiksi sairaanhoitajien kliininen erikoistuminen mukaili lääketieteellisiä erikoisaloja. Muun muassa näille erikoissairaanhoitajille, -lääkintävoimistelijoille (nykyisin fysioterapeutti), -röntgenhoitajille ja -laboratoriohoitajille olisi edelleen kysyntää.

Tässä ajassa on syytä pohtia erikoistumiskoulutuksia, jotka vastaavat lääketieteellisiä erikoisaloja, kuten tehohoitoa. Silloin syvällinen erityisosaaminen vastaisi paremmin työelämässä tarvittavaa osaamista myös mahdollisen pandemian aikana. Erikoistumiskoulutuksesta valmistuneiden rekisteröinti ammattihenkilörekisteriin erikoistumisnimikkeellä edistäisi myös tällaisen osaamisen näkyväksi tekemistä.

Millariikka Rytkönen

Tehyn puheenjohtaja

Kommentoi