Lukijoilta: Hallitukselle työrauha

On irvokasta seurata syksyn poliittista keskustelua samaan aikaan, kun koronan toinen aalto kiristää otettaan. Toisin kuin keväällä, jolloin hallitus ryhdikkäästi teki suuria linjauksia, ovat syksyllä soppaan sekaantuneet omine etuaan ajavine mielipiteineen niin yrityselämä kuin opposition kellokkaat. Suuri syy, miksi saimme torjuntavoiton keväällä taudin etenemisestä, olivat tiukat rajoitukset kokoontumisiin, kulkemiseen ja muuhunkin elämään.

Belgiassa ravintolat suljetaan neljäksi viikoksi, Italiassa, Espanassa ja Ranskassa kokoontumisia rajoitetaan voimakkaasti. Suomessa sen sijaan oppositio keskittyy vatuloimaan puoli vuotta vanhoista sanomisista, liittyen maskikohuun, ja muihin päätöksiin. Kuka sanoi, ja mitä sanoi. Samaan aikaan kun pitäisi katsoa eteenpäin ja tehdä kansalaisia ja yhteiskuntaa suojaavia päätöksiä. Myös media on keskittynyt arvostelemaan ja luomaan negatiivista kuvaa viranomaisten toimista. Samaan aikaan kun pitäisi keskittyä taudin leviämisen hidastamiseen.

Mielestäni tässä kohtaa Suomessa tulisi siirtyä sotatilalakiin. Järkevässä mittakaavassa mediasensuuri sellaista viestintää kohtaan, joka yrittää lisätä vastakkainasettelua. Liikkumisrajoituksia maan sisälle ja ulkorajoille tilanteen mukaan, ja turhat kokoontumiset minimiin, ml. yksittäisenä toimialana kaltoin kohdelluksi kokenut ravintola-ala. Nyt tarvitaan nopeita ja järeitä toimenpiteitä, jotta saadaan tauti hiljennettyä.

Välillä nk. yksilövapaus tulee uhrata yleisen edun nimissä.

Samuli Heinonen

Vaasa

Kommentoi