Lukijoilta: Hengityssuoja vai ei, korona vai ei?

Emmekö oppineet mitään kevään korona-aallosta? Nyt eletään toista aaltoa ja jälleen kerran yhteiskunta sekoaa.

Vaasassa todettiin, että suuri alkurysäys tuli ravintolasta tai yökerhosta. On aivan selvää, että nämä ovat riskipaikkoja, kun tiedämme miten virus leviää. Rajoituksia tuli aukioloaikoihin. Mutta nekin viiveellä. Miksi ei heti ja nyt?

Mielestäni viisain ratkaisu olisi ollut, että siinä vaiheessa, kun todetaan, että nyt on suuri riski taudin leviämiselle, olisi suljettu koko yhteiskunta kerralla siinä määrin kuin mahdollista kahdeksi viikoksi. Aivan kuten penisilliinikuuri. Tartunta-aalto olisi kerralla minimoitunut. Tämän olisivat niin yhteiskunta kuin ravintolat ym. yritykset kestäneet.

Nyt lamautetaan tasaisen tappavaan tahtiin koko yhteiskuntaa.

Hyvä esimerkki on myös hengityssuojaimen käyttö. Yksi uskoo sen tehoon, toinen ei. Itse en pidä siitä lainkaan. Mutta jos sillä säästämme jonkun kanssaihmisen sairaudelta, niin silloin sitä on käytettävä. Tämä on kuitenkin ohimenevä tilanne.

Toivottavasti tämäkin soppa saadaan selvitettyä.

Leif Sippus

Maksamaa, Vöyri

Kommentoi