Lukijoilta: Henkinen johtajuus vaatii reaalivisioita

Vaikeina aikoina kansa tarvitsee henkisen johtajan. Tämä tehtävä on kuulunut papeille, mutta kirkonmiehillä ei ole enää entistä arvovaltaa. Kansa on maallistunut ja kirkot ovat autioita. Kuitenkin arkkipiispa on Suomen korkein henkinen johtaja. Vallitsevan koronan, ilmasto- ja ympäristökriisin aikana hänen pitäisi luoda kansaan turvallisuudentunnetta ja uskoa huomiseen. Sitä ei ole tapahtunut. Presidentti Sauli Niinistö on kiitettävästi toiminut myös henkisenä johtajana.

Näkisipä joskus karismaattisen piispan, joka julistaa epäröimättä hyvää näkemystään. Perinteiset ”ehkä, ehkä” -piispat eivät yhdistä joukkoja yhteisiin ponnistuksiin.

Tsunamin aikana piispa Eero Huovinen itki täysin lamaantuneena teeveessä. Virkaan kuuluu kyky tukea muita kaikissa tilanteissa.

Ylipappi John Vikström sanoi julkisesti usean kerran voivansa kuoltuaan hiihtää ja pelata jalkapalloa tuonpuoleisessa. Se herätti naurahtelua, eikä luottamusta.

Opettajana toiminut teologi oli laskenut Jeesuksen paluuajankohdan ja vei luokan luontoon sitä havainnoimaan itse ahdistuneena tähyillen taivaalle. Kun sitä ei tapahtunut, hän selitti Herran lykänneen paluuta hänen palavien rukoustensa tähden. Eihän sitä edes Vaasan taivalla voinut näkyä, vaan Lähi-idässä. Tämä lasten hengellinen johtaja aiheutti pysyviä traumoja oppilailleen.

Kuopion ex-piispa Wille Riekkinen teki taannoin muutamia kiinnostavia tv-ohjelmia herättäen omilla näkemyksillään luottamusta. Hän toimi kirkkojen maailmanneuvoston raamattuteologina. Radikaalina miehenä hän valitettavasti hävisi äärimmäisen niukasti arkkipiispan vaalit perinteiselle Paarmalle, jonka nimi ei todellakaan ollut enne.

Riekkinen toivoi kirkon luopuvan täysin sille myönnetystä vihkioikeudesta, jotta pitkään ristivetoa aiheuttanut kysymys ratkeaisi. Näin palattaisiin kirkon juurille, sillä ensimmäisen vuosituhannen aikana ihmiset menivät naimisiin vain keskinäisellä sopimuksella. Sitten kirkko omi vihkimisen saadakseen otteen ihmisistä.

Idea on siten täyttä asiaa, mutta sen kaataa ihmisten tunneperäinen halu saada kauniit kirkkohäät, vaikka eivät olisi uskossakaan. Jouluperinteetkin jatkuvat lapsuuden tunteiden voimalla. Riekkisen mukaan kirkko on ollut myös aivan liian hiljaa ympäristö- ja ilmastokysymyksistä ja nyt tuoreesta koronan luomasta turvattomuudesta.

Jo Raamatun luomiskertomuksessa ihmiselle annettiin tehtävä huolehtia ympäristöstä, varjella maata.

Tuore ylipaimen Tapio Luoma ei ole näyttäytynyt dynaamisena arvojohtajana näissä teemoissa. Mitä hän tekee näkymättömissä? Kehtaa piileksiä. Onko virka vain nimellinen? Kansaa johdetaan edestä vaikka säännöllisillä tv-julistuksilla.

Arkkipiispana Riekkinen olisi tullut eroten muista radikaalein ehdotuksin esiin näyttämään suuntaa kansalle, ”joka pimeydessä vaelsi” ja elämään hengellisessä nykyajassa. Se olisi ollut elvytysruiske kirkolle.

Nykyinen kirkko elää pysähtyneisyyden ajassa käyden epätoivoista viivytystaistelua todellisuutta vastaan. Sen symbolina katoliset käyttävät ajat sitten kuollutta latinan kieltä. Radikaalit muutokset ovat rikos ”ikuista totuutta” kohtaan.

Matti Hurme

Vaasa

Kommentoi