Lukijoilta: Huomaatko osaamisen?

Oman osaamisen huomaaminen ja näkyväksi tekeminen tekee ihmiselle hyvää. Noin 40 prosenttia suomalaisista aikuisista kuitenkin kokee, ettei omasta osaamisesta kertominen ole helppoa (Elinikäinen oppiminen Suomessa 2019, Sitra). Meillä jokaisella on monenlaista, arvokasta osaamista. Aina emme itse huomaa, mitä kaikkea osaamme.

Osaaminen näkyviin -viikkojen aikana 30.8.–12.9. yli 350 yhteisöä Sitran innostamana herätti suomalaisia, erityisesti työikäisiä, huomaamaan omia taitoja ja vahvuuksia ja auttoi tekemään osaamista näkyväksi. Mukana oli yrityksiä, oppilaitoksia, opistoja, työmarkkinatoimijoita, julkishallinnon organisaatioita ja järjestöjä. Yhteisöt järjestivät tapahtumia ja työpajoja, jakoivat tarinoita sekä tuottivat harjoituksia ja työkaluja avuksi osaamisen tunnistamiseen ja näkyväksi tekemiseen.

Näin monenlaisten tahojen osallistuminen kertoo siitä, että osaamisen näkyväksi tekeminen koetaan yhteiskunnassamme merkitykselliseksi.

Se, että ihminen tiedostaa omia kiinnostuksen kohteitaan, taitojaan ja vahvuuksiaan, auttaa häntä voimaan hyvin ja pärjäämään elämässä. Arki, työ ja opinnot sujuvat. Harrastukset tuottavat onnistumisia. Itsetuntemus kasvaa ja itsetunto vahvistuu. Omien taitojen huomaaminen rohkaisee auttamaan muita ja jakamaan omaa osaamista yhteisön käyttöön.

Yllä mainitun kyselyn mukaan 58 prosenttia aikuisista haluaisi jakaa osaamistaan enemmän muiden hyväksi.

Työkin tuntuu merkitykselliseltä, kun ihminen tekee asioita, joissa hän on hyvä ja joista hän innostuu. Työyhteisöt ja tiimit toimivat paremmin, kun monenlainen osaaminen, asiantuntemus ja taidot huomataan ja erilaiset vahvuudet saadaan yhteiseen käyttöön. Se, mitä ihminen ajattelee itsestään ja kyvyistään, vaikuttaa siihen, millaisia tavoitteita hän itselleen asettaa ja miten hän toimii yhteiskunnassa. Kyselyssä aikuisista 64 prosenttia koki, että heillä on osaamista, jota voisivat hyödyntää yhteiskunnassa enemmän.

Osaamista kertyy jatkuvasti elämän eri vaiheissa, työssä, harrastuksissa, kursseilla ja ihmissuhteissa, ja on tärkeää, että monenlaisissa ympäristöissä hankittu osaaminen tulee tunnistetuksi.

Keskeisen 30 yhteiskunnallisen toimijan yhteisessä tahtotilassa elinikäisestä oppimisesta nousi esiin, että yhä suurempi osa osaamisesta syntyy työelämässä työtä tehdessä ja muissa epämuodollisissa ympäristöissä. Siksi tarvitaan uusia tapoja tunnistaa työssä ja vapaa-ajalla jatkuvasti kertyvää osaamista. Osaajapulan keskellä onkin kannustavaa huomata kaikkien ja kaikenlainen osaaminen.

Ihmisen kokemus siitä, että hänellä on arvokasta osaamista ja että hän kuuluu yhteisöön, luo pohjan vakaalle yhteiskunnalle. Yhtä lailla osaaminen ja panostukset osaamiseen ovat lähtökohta yhteiskunnan menestykselle, uudistumiselle ja sivistykselle.

Sen lisäksi, että kehitämme osaamista jatkuvasti, on hyvä keskittyä siihen osaamiseen, jota meillä jo on. Näkyväksi se tulee parhaiten vuorovaikutuksessa. Yhdeksällä alueella Sitra on kuluneen vuoden ajan vauhdittanut alueen toimijoiden välistä verkostoyhteistyötä, jotta alueen osaamista hyödynnetään entistä kattavammin ja osaamista uudistetaan yritysten, oppilaitosten, järjestöjen ja julkisen tahon yhteistyössä.

Kaikkien osaamista tarvitaan yhdessä uudistumiseen sekä hyvinvoinnin ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.

Helena Mustikainen

projektijohtaja

Milma Arola

johtava asiantuntija

Sitra, Osaamisen aika

Kommentoi