Lukijoilta: Ison-Britannian covid-19-mutaatio on kauhean vaarallinen vihollinen

Jälkikäteen on helppo todeta, että me olemme aliarvioineet covid-19-viruksen vaarallisuutta. Meidän tapamme välillä jarruttaa ja välillä kaasuttaa on luonut virukselle runsaasti aikaa kehittää vielä vaarallisempia muunnoksia. Virologit ovat koko ajan yrittäneet valaista, että uusia virusmuunnoksia syntyy, koska virukset ovat hyvin muunnosherkkiä.

Jotta uusi muunnos pääsisi leviämään, sen pitää olla ylivoimainen perusversioon verrattuna. (Survival for the fittest). Ison-Britannian covid-19-versio näyttää olevan jopa 75 prosenttia tarttuvampi kuin perusversio. Jos perusversio valloitti koko maailman muutamassa kuukaudessa ja on iskenyt toisella kerralla pahemmin kuin ensimmäisellä, niin nyt olisi syytä vakavoitua.

Irlanti on hyvä esimerkki siitä, kuinka iskukykyinen uusi virusmuunnos on. Viiden miljoonan asukkaan Irlanti pärjäsi pitkään yhtä hyvin kuin Suomi. Huhtikuussa oli vaikeaa, kesällä oltiin Suomen tapaan tasolla 5–6 tartuntaa päivässä, syksyllä seurattiin suurin piirtein Suomen käyriä.

Joulu pilasi kaiken. Irlantilaiset ovat perinteille uskollisia, joten joulu oli yhtä sukujuhlaa. Ei tiedetty, että Ison-Britannian covid-19-versio oli saapunut. Tammikuussa kahdeksassa vuorokaudessa ilmeni 8 000 uutta tartuntaa. Sen jälkeen ovat luvut olleet 3–7 tuhannen välillä. Tartuntojen kokonaismäärä nousi äkkiä ja nyt ollaan lähellä 160 tuhatta ja kuolleita on yli 2 300. Ilmaantuvusluku on 1 200.

Viruksen uusi muoto on saapunut Suomeen pääasiassa Isosta-Britanniasta ja nyt tartunnat lisääntyvät 10–20:llä päivässä. Nyt olisi pakko tukahduttaa uusi virus. Valitettavasti hallituksemme on uinaillut koko kesän ja syksyn. Vantaan lentokenttää lukuun ottamatta tehokasta rajavalvontaa ei ole saatu pystyyn ja uutta tartuntatautilakia ei ole saatu aikaan vaikka sen tarpeellisuus todettiin, kun valmiuslain ”lainaus” päättyi.

Näyttää siltä, että pääministeri ja suuri osa muita ministereitä ymmärtävät, että hallituksen pitää saada käyttöön monessa asiassa päätösvalta, jotta voitaisiin toimia ripeästi, kun tilanne sen vaatii – niin kuin nyt.

Perustuslain tärkeimpiä osia on ihmisten oikeus elämään. Lähes kaikissa muissa maissa hallituksella on valtaa määrätä ja päättää asioista, kun hengenvaarallinen tauti uhkaa kansalaisia.

Australia ja Uusi-Seelanti ovat näyttäneet, että tiukka rajavalvonta toimii. Molemmat maat sulkivat rajansa aikaisessa vaiheessa, sen jälkeen on päättäväisesti taisteltu virusta vastaan.

Australian väkiluku on 22 miljoonaa, tähän mennessä on alle 1 000 ihmistä kuollut koronaan. Ruotsissa väkiluku on 11 miljoonaa, siellä on kuollut yli 10 tuhatta ihmistä koronaan, koska siellä luotetaan ihmisten hyvään tahtoon ja perustuslain vapauksia vaalitaan. Tosin opposition paineen takia sielläkin saatiin muutamassa viikossa aikaan väliaikainen tartuntatautilaki, jolla hallitus saa tiettyjä oikeuksia.

Toivottavasti ei tarvitse kokea toista covid-19:n tapaista virusta. Jos sellainen tulee uudelleen, niin ehdotukseni on, että koko maailma sulkee kaiken mahdollisen neljäksi viikoksi yhtä aikaa. Silloin ei tarvitse kärsiä toista aaltoa eikä vielä vaarallisempia viruksia.

Daniel Paro

Koivulahti, Mustasaari

Kommentoi