Lukijoilta: Järki mukaan Vaasan liikenneratkaisuihin

Vaasan keskustan alueen liikenteen sujuvuus on kaikille vaasalaisille tärkeää. Ydinkeskusta rakentuu tiiviille alueelle ja liikennesuunnittelun onnistumiset ja epäonnistumiset näkyvät nopealla tahdilla monen vaasalaisen arjessa.

Tänä talvena Wolffintien ja Kirkkopuistikon välisiä tieosuuksia kulkevat autoilijat ovat saaneet purra hammasta ruuhka-aikoina liikenteessä enemmän kuin aikaisempina vuosina. Syksyllä Kirkkopuistikolta poistettiin yksi kaista autoliikenteen käytöstä ja poistetun tiekaistan tilalle rakennettiin pyörätie sekä parkkipaikkoja. Tavoitteena ratkaisulla oli ymmärtääkseni muun muassa parantaa pyöräilyn olosuhteita keskustassa ja lisätä sen myötä liikenteen ekologisuutta.

Olen nyt jonkin aikaa seurannut yliopistolle liikkuessani päätöksen aikaan saamia muutoksia puistikon liikenteessä. Ajatus on ollut kaunis, sillä pyörän käyttö on suosittu liikennöintiratkaisu Vaasassa varsinkin opiskelijoiden keskuudessa. Käytännön toteutuksessa ei ole kuitenkaan ollut järjen häivää.

Kirkkopuistikon pyörätiet ammottavat tyhjyyttään päivä toisensa jälkeen ja autoliikenne ruuhkautuu keskustan sekä Palosaaren välillä ruuhka-aikoina entistä enemmän. Palosaarella opiskelevien pyöräliikenne keskittyy edelleen Palosaaren sisäiseen ja jo olemassa olevien Ratakadulle sekä Åbo Akademille lähtevien pyöräteiden varaan. Tämän olisi voinut havaita jo ennen pyörätien valmistusta käymällä Kirkkopuistikolla seuraamassa opiskelijoiden liikkumista omin silmin.

Mikäli päätöksessä on alkujaan pyritty esimerkiksi edistämään liikenteen ekologisuutta, niin suuremmat liikenneruuhkat eivät sitä ainakaan ole omiaan parantamaan. Tällaisiin ympäristöutopistisiin projekteihin käytettävät rahat voisi ennemmin sijoittaa jo olemassa olevien pyörä- ja kävelyteiden ylläpitoon sekä pyöräteiden rakentamiseen sinne, missä niille oikeasti on tarvetta. Ei siis pilata toimivia liikennejärjestelyjä.

Ja vielä vinkkinä, liikennevirroista saa nykyään tarkkaa tietoa. Sitä on myös syytä hyödyntää kaupungin liikennesuunnittelussa.

Hermanni Sankelo

Kokoomusnuoret

liittohallituksen jäsen

Vaasa

Kommentoi