Lukijoilta: Joko pohja näkyy taloudessa?

En ole taloustieteilijä, mutta kuuntelen aina alan asiantuntijoita. Oman talouteni kanssa toimin maalaisjärjellä – jos minulla on vähän rahaa, en tuhlaa sitä ja velkaa en ota, jos en pysty sitä maksamaan takaisin. Vaikka valtiontaloutta ei voida verrata yksityistalouteen, pätevät sielläkin samat perusasiat.

Huolestuneena katson Marinin hallituksen ylimielistä ja asiantuntijavaroituksista piittaamatonta talouspolitiikkaa. Velkaa otetaan, kun sitä koronaverukkeella voidaan ottaa. EU:n mukamas koronatukipakettiin ollaan maksamassa valtava summa, joka ei meidän maatamme elvytä – päinvastoin! Se elvyttää ja sillä turvataan lähinnä ranskalaisia ja saksalaisia pankkeja, jotka ovat lainanneet holtittomasti Italialle.

Italia ollaankin palkitsemassa muhkealla apupaketilla vain siksi, että on hoitanut talouttaan huonosti ja että saavat jatkossakin pitää verotuksensa matalana. Käsittämätöntä! Tällaista tulonsiirtoa hallitus kannattaa silmät kiiluen, kustannuksista ja perustuslaista välittämättä. Ja kun maksun aika tulee, ei ”menneitä” muistella!

Talous ja työvoimapula kuntoon maahanmuutolla?

Tällaisia lauseita päästävät suustaan mm. Ohisalo ja Vanhanen. Nyt kun ollaan heräämässä todellisuuteen Suomen talouden tilasta, jatkuvat samat harhakuvitelmat työperäisen maahanmuuton pelastavasta ja autuaasta voimasta.

Maalaisjärjellä varustetut ihmiset tietävät, ettei näin ole.

Suomessa on koulutustaso huippuluokkaa, eikä meillä ole pulaa osaajista, vaan ongelmana on läntisen Euroopan ja ulkomaiden houkuttelevuus. Meidän koulutetun työvoiman pakeneminen on ongelma ja sen korvaaminen kehitysmaista tuodulla työvoimalla on täyttä toiveajattelua.

Suomessa on tällä hetkellä kymmeniä tuhansia maahanmuuttajia käytettävissä. Valtionvarainministeriön raportin mukaan (2007–2019) heidän vaikutuksiaan ei kuitenkaan näy missään. Tuskin uuden halpatyövoiman yletön rahtaaminen muuttaisi tuloksia, vaan he jäisivät sosiaaliturvan ja tulonsiirtojen varaan. Suomen houkuttelevuus ulkomailla on avokätinen sosiaaliturva eikä työmarkkinat.

Tšekki on malliesimerkki oikeasta maahanmuuttopolitiikasta

Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä valuuttana ole euro.

Tšekeissä menee nyt hyvin, tukeakin on tulossa ja uusia autotehtaita siirretään Saksasta sinne. Tšekin bruttokansantuote ylitti juuri Espanjan BKT:n, eikä tätä tuontityövoiman ansioksi voida lukea.

Mikä täällä Suomessa sitten mättää?

14 vuoteen Suomessa ei ole ollut kunnollista talouskasvua. Verotusta kiristetään, sosiaalimenot kasvavat, ilmastohysterialla rangaistaan yrittäjiä, velkaa otetaan lisää ja kehitysapua korotetaan. Vaikka ruokajonot kasvavat, niin Suomi elää kuin me olisimme ökyrikas hyvinvointivaltio.

Julkisen talouden työntekijöistä joka kolmas on siirtymässä lähivuosina eläkkeelle. Olisiko siinä oiva tilaisuus pienentää kivuttomasti ylipöhöttynyttä julkista sektoria, vai sammuttaako viimeinen valot?

PS:n kansanedustaja Vaasasta

Kommentoi