Lukijoilta: Joku raja se pitää olla vanhan purkamisellakin

Ilkka-Pohjalainen viritti Laihian Ylipotin luhtiaitan kautta 12. ja 14. helmikuuta keskustelua rakennusperinnöstämme ja sen suojelusta.

Laihia on rakennussuojelussa tavallinen suomalainen kunta. Toden teolla suojeltuja kohteita on harvassa, mutta niitäkin on. Kirkko on kirkkolain automaattisesti suojelema. Rakennusperintölailla (rakennussuojelulailla) on suojeltu Alkionmäki, Hulmin kapteenintalo, Pukan tilan rakennukset sekä Ylipotin luhti. Museovirastolla on hyviä kokemuksia yhteistyöstä esimerkiksi Hulmin ja Pukan omistajien kanssa.

Kunnassa ei juurikaan kaavoiteta, ja asemakaavoissa suojeltuja kohteita on harvassa. Keskustan osayleiskaava näyttää hieman ohjaavan mm. tilakeskusten päärakennusten suojeluun.

Tunnusomaista koko maassa ja Laihiallakin on, ettei kokonaisuuksiin kuuluvia piha- ja talousrakennuksia juurikaan oteta suojelussa huomioon. Ja esimerkiksi pohjalaistalojen suojelu ei maakunnassa ylipäänsä ole niin kattavaa ja laajalle levinnyttä kuin talojen maine antaisi ymmärtää. Onneksi erittäin hienoja esimerkkejäkin löytyy.

Mutta että ”kaikkea ei ole tarvetta säilyttää”, kuten Ilkka-Pohjalainen kirjoittaa, sitä ei herra paratkoon ole Suomessa tehty. Laihiallakaan, kiertoajelu kunnassakin sen kertoo.

Maamme kerrosalasta alle 5 % on itsenäistymistä edeltävältä ajalta, alle 10 % sotia edeltävältä ajalta. Asuinrakennuksistamme 60 % on valmistunut vuoden 1970 jälkeen. Suomen 1,5 miljoonasta rakennuksesta karkeasti ja yläkanttiin arvioiden noin 30 000 on jollain tavoin suojeltuja.

Ylipotin aitta on poikkeuksellisen vanha ja tavattoman komea. Materiaalien periytyminen Laihian aiemmasta kirkosta lisää sen arvoa. Jäänteet maakunnan 1600-luvun puolivälin tärkeän kirkkomaalari Chr. H. Wilbrandtin maalauksista ovat erityisiä. Hänen maalaamistaan kirkoista peräti kolme on tuhoutunut paloissa. Pyhämaan uhrikirkko on ainoa sellaisenaan säilynyt.

Ilkka-Pohjalaisessa kuvatut aitan vauriot eivät vaikuta sellaisilta, etteivätkö ne olisi hyvin korjattavissa.

Perustusten hienovarainen korjaaminen tai tukeminen, tarvittaessa joidenkin hirsien uusiminen sekä katteen kunnon arvioiminen ja siihen perustuvat toimenpiteet ovat restauroinnin ammattilaisille tuttua työtä.

Hirsillä on jo taustansa takia erityinen arvonsa, joten niihin kajoaminen olisi minimoitava. Myös säilyneiden maalauspintojen kunto olisi varmistettava.

Aitta ja sen mahdollisesti vaatimat työt ovat sellaisia, joihin Museovirasto mieluusti ohjaisi avustuksiaan. Totta silti on, että myös omistajan odotetaan osallistuvan kuluihin.

Museovirastolta saa myös asiantuntemusta tarvittavien toimenpiteiden suunnitteluun, ja osaajia voi yhdessä etsiä maakunnastakin.

Virkamiehet, rakennusperinnön vaalijat tai muutkaan eivät voi omistajan puolesta päättää, arvostaako ja miten kunkin omalla pihalla seisovaa komeutta ja kulttuurihistoriaa.

Olisi silti paikallaan, että kulttuurivaltio Suomessa ohjattaisiin rakennusperintömme korjaamiseen olennaisesti nykyistä enemmän suoraa tukea. Poliitikkoja on herätelty asiaan vuosikymmenten ajan, mutta kovin kovakorvaisia he ovat asialle aina olleet.

Mikko Härö

osastonjohtaja

Museovirasto

Kommentoi