Lukijoilta: Kaartusentien alue ei tarvitse leventämistä

Valtatie 16:ta ja Pyhälahdentietä yhdistävä Kaartusentie (17692) on viimein saanut vihreää valoa tien perusparannustoimenpiteille.

Tiestä on vastikään esitelty suunnitelmaluonnokset. Niissä esitetään tiealueen leveyttä lisättäväksi melkein 10 metrillä. Monestakin näkökulmasta katsottuna laaditut luonnokset ovat täysin ylimitoitetut, varsinkin nykyisen päällystetyn ja valaistun tien osuuden matkalla.

Kaartusentie tarvitsee kipeimmin perusparannusrahoja sorapäällysteiselle tien loppuosuudelle. Toki rahoituspäätöstä ei ole vielä olemassa.

Koko korjaushanke on saanut alkunsa huonorunkoisen soratien ongelmista, jotka ovat varsinkin keväisin mittavia. Päällystetyn ja valaistun tien osalle riittää paljon pienempi korjaus. Myös tiealueen leveys sen osalla on vähintäänkin riittävä tällä hetkellä. Miksi yrittää tehdä pelkästä vähäliikenteisestä yhdystiestä seututie? Tien levennyksellä ei saada aikaiseksi kuin se, että ”lenkkareiden” autot kiitävät entistä lujempaa kylätiellä.

Mittava tiealueen levennys rikkoo idyllisen kylämiljöön. Alueelta on purettava useita rakennuksia ja lähestulkoon kaikki puut tien ympäristöstä on kaadettava. Tuskinpa kaupungin päättäjät, kylän asukkaat ja Kaartusjärven ympäristön kesäasukkaat ovat olleet tätä asiaa haluamassa?

Tielle on myös asennettu hiljattain maakaapeloitu katuvalaistus. Tuntuisi hölmöltä, jos näitä nykyisen ajoraradan vieressä olevia valaisimia ja kaapeleita lähdettäisiin nyt siirtämään.

Tiessä on muutamia ongelmakohtia, joissa vanhoja rakennuksia ja puita on mutkissa liian lähellä tietä. Pääosin asiat ovat kuitenkin kunnossa. Korjauksen on pysyttävä pääosin nykyisen tiealueen sisällä, varsinkin kylätaajamien kohdilla.

Jyrki Tuomela

Alajärvi

Kommentoi