Lukijoilta: Kallis ihmishenki

Koronakriisi on osoittanut meille, että ihmishenkeä arvostetaan yli kaiken muun. Suomessakin on oltu valmiita uhraamaan maan talous tälle alttarille pysäyttämällä talouden rattaat, ajamalla monet yritykset ahdinkoon ja jopa konkursseihin, saattamalla tällä tavoin monia ihmisiä lomautetuiksi ja työttömiksi.

Valtio on ottanut miljardien lainoja kompensoidakseen talouden ahdinkoa, mutta lainat täytyy yleensä maksaa takaisin. Kovat taloudelliset uhraukset ollaan siis valmiita tekemään suhteellisen pienen kuolleisuuden takia.

Eihän ihmishengen arvostaminen tietenkään sodi yleistä arvomaailmaamme vastaan. Sama logiikka ei vain toimi läpi linjan. Jos vaikka otetaan esimerkiksi erään nuoren naisen elämä. Tyttäreni, jolla on pitkään jatkunut syömishäiriö.

Kyseessä on epätyypillinen syömishäiriö, joka on yleisin syömishäiriön tyyppi Suomessa. Sekoitus anoreksiaa ja bulimiaa. Pitkään jatkuessaan siihenkin voi liittyä pahimmallaan niin pahaa ahdistusta ja masentuneisuutta, että sairastuneella ilmenee itsetuhoista käyttäytymistä. Näin tyttärenikin kohdalla. Tytär napattiin pari vuotta sitten Vaasan syömishäiriöpoliklinikalta itseltään turvaan psykiatriselle osastolle, jossa hän tuli viettäneeksi melko yhtäjaksoisesti lähes vuoden. Kotiuttamisyritykset johtivat aina itsetuhoiseen tekoon kerta toisensa jälkeen. Lisäksi tuon vuoden aikana hoitotaho rupesi suorastaan kieltämään syömishäiriön olemassaolon.

Nyt on muutaman onnekkaan sivujuonen kautta kuitenkin myönnetty jälleen tyttären syömishäiriön olemassaolo. Vaasassa ei ole kuitenkaan tarjolla ympärivuorokautista syömishäiriöhoitoa, vaan apua tarjotaan parin viikon intensiivijaksojen muodossa Syömishäiriöpoliklinikalla, joka on auki vain klo 8–13.30 arkisin.

Illat ja viikonloput tytär viettää Huutoniemen psykiatrisella osastolla, jossa ei löydy osaamista syömishäiriöiden saralla, eikä ole vertaistukea nuorelle naiselle. Olematta psykologi voi kuvitella, mitä tällainen mahtaa vaikuttaa nuoren ihmisen psyykeen.

Osaamista ja oikeanlaista apua olisi kyllä tarjolla Helsingissä. Siellä olisi Syömishäiriökeskus, jossa hoito olisi ympärivuorokautista. Useista pyynnöistäni huolimatta tytärtäni ei luvata lähettää Vaasasta sinne. Terveydenhuoltolakikin kyllä sanoo, että potilaalla on asuinkunnasta riippumatta oikeus päästä tarvitsemaansa hoitoon.

Elämme ristiriitaisessa maailmassa. Jokainen henki ei ole yhtä arvokas.

Ei enää niin ylpeä kotikaupungistaan

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä

Kommentoi