Lukijoilta: Kaukana jossain onnenmaa

Vuorokaudet ovat pidentyneet muutamalla minuutilla. On siinä ihmettelemistä niin Konsta Pylkkäsellä kuin meillä tavallisilla ihmispoloillakin.

Paljon pitää joessa vettä virrata, kun elämä tuntuu taas iholla lempeänä kesätuulena, pilvet vaeltavat kultareunaisina ja meren mainingit vyöryvät kuin varkain kallioiden kainaloon. Kyllä silloin olisi taas ihanaa istuskella terassilla kupposen ääressä muita samaan lajiin kuuluvia ihmispoloja katsellen.

Kaikissa vähänkin paremmissa kirjoissa mainitaan sudenhetket. Ne ovat niitä kohtalon omaisia maagisia hetkiä, jolloin hengen lähtökin voisi olla lähellä. Eiköhän niitä tässä pandemian keskellä ole riittävästi ollutkin?

Jos elämä on koetellut, niin yksin ei ole pitänyt jäädä. Kohtalotovereita on riittänyt aivan väistelemiseen asti. Emme ole voineet viettää läheistemme kanssa joulua, mutta hyviäkin puolia siinä on ollut. Lukemalla ja radiota kuuntelemalla pitkät päivät ovat humisten olleet illassa.

Tämän ajan lukemisesta nousi esiin Saska Saarikosken kirjoitus (HS, 24.12.2020). Se iski oikeaan kohtaan oikeassa ajassa. Siinä hän niin kauniisti kertoi ihmisten tuntoaistista, joka on ihmisen ensimmäinen ja myös viimeinen aisti. Saarikosken kirjoituksessa keskeistä oli, miten me ihmiset voisimme enemmänkin miettiä kanssakulkijoittemme kohtaamista. Aivan viime vuosina suomalaiset ovat alkaneet tervehtiä halaten toisiaan. Tässä on nyt kuitenkin kohta vuosi kulunut, kun ketään ei ole saanut koskettaa, etäisyyttä vain on pidetty ja heti päälle käsidesiä ja käsien pesu.

Mutta faktaa on, että me suomalaiset olemme kautta aikojen melko vähän tervehtiessä toisiamme halanneet. Sekö se syy on, että koronaluvut ovat pysyneet alhaisina, kun toisten ihmisten väistely on tullut lähes selkäytimestä.

Nyt onnen maa siintää edessäpäin, kun saamme rokotukset. Voisimmeko me sitten mahdollisesti halata ja juhlia kunnolla.

Pitäisikö sitä etukäteen harjoitella oman partnerinsa kanssa? Mielikuvaharjoituksetkin kotona valmistelisivat meitä kohtaamaan toisiamme siellä kaukana onnen maassa.

Katriina Risku-Vartiainen

Vantaa

Kommentoi