Lukijoilta: Käytännön sote-valmistelulla on jo kiire

Sote- ja maakuntauudistus lähtee nyt viimein realisoitumaan, mutta jäljellä oleva aika uusien hyvinvointialueiden käynnistymiseen on lyhyt.

On olemassa riski, että heräämme silloin maailmaan, jossa tuhansien sote-työntekijöiden palkanmaksu ja palvelukyky ovat katkolla. Jos Suomessa halutaan varmistaa, että tämä riski jää toteutumatta, on jo kiire.

Puolitoista vuotta on lyhyt valmisteluaika, kun yli 200 000 kuntien työntekijää siirtyy perustettavien hyvinvointialueiden palkkalistoille vuoden 2023 alussa. Kun Suomen historian suurimman liikkeenluovutuksen ja henkilöstösiirtymän h-hetki koittaa, sote-siirtymän onnistuminen on kiinni siitä, miten hyvin valmistelutyö on tehty.

Valmistelutöiden tilanne on hyvin erilainen eri puolilla Suomea. Monessa paikassa olisi syytä olla jo pitemmällä, jotta kaikki olisi valmiina, kun h-hetki koittaa. Mitä pitemmälle valmistelujen käytännön vaiheet venyvät, sitä suurempi riski on, etteivät eri osapuolten, muun muassa kaltaistemme IT-yhtiöiden, resurssit riitä hankeruuhkan yht´aikaiseen purkamiseen.

Kyse on siitä, saadaanko muutos tehtyä ylipäänsä suunnitellussa aikataulussa. Sote-uudistus vaatii paljon suunnittelu- ja muutostöitä esimerkiksi henkilöstö- ja palkkahallinnon järjestelmien saralla. Jo pelkästään työehtosopimusten ja erilaisten palkantekijöiden vieminen yhteiseen järjestelmään on sankarityön arvoinen suoritus. Lisäksi kirjanpitojärjestelmä ja siihen kiinteästi kytkeytyvä palkanmaksujärjestelmä ovat asioita, jotka on välttämätöntä yhtenäistää heti alkuvaiheessa. Kirjanpitolain mukaan organisaatiolla voi olla vain yksi yhteinen kirjanpitojärjestelmä.

Valtionhallinnossa valmistelutyön määrä ja vaativuus on ymmärretty sikäli hyvin, että apua on ollut tarjolla muun muassa rahoituksen muodossa jo ennen sote-lakien vahvistamista. Huolestuttavaa on, että liian harvalla alueella rahoitukseen tartuttiin ja valmistelutyötä lähdettiin käytännössä tekemään ennen kuin lait vahvistettiin.

Enää ei ole aikaa vatuloida. Valtion taloudellinen kädenojennus ja IT-toimittajien asiantuntemus siitä, mitä kaikkea pitää ottaa hankkeissa huomioon, pitäisi nyt hyödyntää välittömästi. Vain näin voidaan varmistaa, että palvelut on turvattu ja hyvinvointialueiden palkkalistoille siirtyvät ihmiset saavat palkkansa ajallaan myös vuonna 2023.

Esa Luoto

viestintäjohtaja

CGI Suomi

Kommentoi