Lukijoilta: Keisarin baalia ei tänä vuonna

Eräässä vanhassa Niskavuori-elokuvassa vanhaemäntä muistelee kuolinvuoteellaan, kuinka hän nuorikkona pääsi miehensä kanssa mukaan ”Keisarin baaliin”!

Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas syöstiin valtaistuimeltaan vuonna 1917. ”Keisarin baali” sen sijaan on jatkunut hieman muotoaan muuttaneena Suomen tasavallassa aina näihin päiviin saakka nimellä ”Tasavallan Presidentin Itsenäisyyspäivän vastaanotto” mutta nyt sille tuli ”stoppi” koronan muodossa!

Monelle saattaa olla ikävä uutinen tuon lähes puolet kansalaisista ”töllön” ääreen naulinneen juhlan poisjääminen pitkine kättelyseremonioineen ja aina niin salaperäisine ”Linnan booleineen”.

Nyt ei naisilla nähdä toinen toistaan ihmeellisempiä pukuluomuksia ja miesten tunkkaisia frakkeja, joissa prenikat kiiltelevät.

Viranomaisille on tuottanut kylmää hikeä nyt paljon puhuttu nuorten viimeaikainen väkivaltakäyttäytyminen, josta yksi osoitus oli Helsingin Vallilassa tapahtunut kuolemaan johtanut puukotus.

Moni nuori voi hyvin mutta osaa heistä kourivat erilaiset paineet, jotka osaltaan johtuvat mm. heikoista kotioloista, epäsopivista ”kave-reista”, näyttämisenhalusta.

Ongelmanuorten kotien ilmapiiriä on synkistänyt koronan seurauksena tullut vanhempien työttömyys, sen myötä tapahtunut kotien taloudellisen aseman heikkeneminen ja yleisen turvattomuuden lisääntyminen. Kun koti ei anna turvaa, niin sitä haetaan jengeistä ja päihteistä!

Aikapommi on käsissämme, jos huonon kehityksen ja syrjäytymisen annetaan jatkua! Siinä ei paljoakaan auta eräitten tahojen mankuminen, että väkivallantekoihin syyllistyvät ulkomaalaistaustaiset nuoret. Eivät ihonväriltään vaaleammat suomalaisetkaan mitään pulmusia ole ja joukossa tyhmyys tiivistyy ihonväristä välittämättä.

Kun ongelmista puhutaan, niin aina valitetaan, ettei ole rahaa niiten ratkaisuun! Kuitenkin sitä on löytynyt esimerkiksi eliittiluokan kekkereihin, joista ”Linnan juhlat” ovat yksi näkyvä osa. Tuon saman eliitin, joka pakenee yhteiskunnan ongelmia linnoitettuihin koteihinsa varmuuslukkojen ja turvakameroitten taakse!

Kun nyt nuo kekkerit on tältä vuodelta peruttu, eikö niistä säästyneitä varoja voisi suunnata ehkäisevään nuorisotyöhön! Totta kai voidaan sanoa, että kyseinen lahjoitusraha pienuutensa vuoksi auta mitään eikä ratkaise ongelmia! Se olisi kuitenkin hyvä ”kädenojennus” niille nuorille, joille tämä ”isänmaa” on saattanut nyt jo jäädä kovin vieraaksi ja jonka edustaja heille on vain kireäilmeinen poliisi ja työnsä aina liikakuormittama sosiaaliviranomainen.

Oikein kohdennettuna tällä sinänsä hyvin pienelläkin ”kädenojennuksella” nuo syrjäytyneet nuoret saattaisivat saada edes hetken tuntea olevansa hyväksyttyjä ihmisiä tässä ”maailman onnellisimmassa maassa”.

Erkki Rantamäki

Vaasa

Kommentoi