Lukijoilta: Kesä jättää meille lämpimät hyvästit

Polku vie meren saaren rantaan, jossa tyynessä meren pinnassa vielä peilautuvat vastarannan pihlajat. Taivaan pilvetkin pysyvät paikoillaan tyynen lahden kalvossa.

Linnut ovat jo lentänet pois. Kaikki joutsenet, haahkat ja haikarat ja se yksinäinen silkkiuikun poikanen, jota koko kesän kaislikossa seurattiin. Ne lähtivät lopulta kaikki lämpimimpiin maisemiin, kaikki lyhyessä ajassa, kun olimme poissa. Vesilintujen metsästys oli sillä välillä alkanut. Onko jo nyt kaikki ammuttu, mitä piti, kun ei enää pauketta kuulu?

Kesä on meille ihmispoloille jättänyt kuitenkin lämpimästi hyvästit. Saaren talon seinustalla on vielä lämpimiä kohtia istuskella penkillä, johon äitikuusen pihkanhajuinen tuoksu yltää.

Sisällä talossa kuusipuu palaa rätisten takassa. Samalla vanhaa öljylamppua katsoessa mielikuvitus lähtee laukalle kauas lapsuuden sinisiin muistoihin. Nyt elämme tässä hetkessä, kun syksyn raikas ruska on vielä monella edessäpäin. Löydämme taas pieniä virikkeitä, joista tulee suuria tekoja, jotka auttavat meitä kaamoksenkin yli.

Kynttilätkin pitää kaivaa ”naftaliinista”, jotta saamme kunnon tunnelman aikaiseksi. Joku meistä hakee sukkalangat, yksi alkaa leipoa kahdesti viikossa, joku meistä laittaa lotot vetämään ja menee jumppaan tai lukupiiriin. Kuorossa laulaminenkin on mukavaa.

Yhdet roikkuvat ”facessa”, ottavat hienoja valokuvia ja tapaavat siellä kavereitaan. Yksi on päättänyt alkaa kävellä joka päivä ja toinen maalaa tauluja tukka putkella.

Mutta mitä me mietimme, silloin kun rajutuulet raivoavat? Meret, järvet ja joet alkavat vähitellen jäätyä ja pimeys sen kun lisääntyy. Kyllä me kaikki tämän osaamme. Tähdetkin jo erottuvat taivaalta täyttä kuuta odotellessa.

Olemme valmiita kohtaamaan pimeitä aikoja ja kaamosta. Patterit ovat kesän aikana kunnolla ladattu niin, että jaksamme kohdata hyvin lähimmäisiämme ja samalla voimme itsekin paremmin. Ei kun eteenpäin vaan joko maskilla tai ilman.

Katriina Risku-Vartiainen

Vantaa

Kommentoi