Lukijoilta: Keskusta ajelehtii vailla isäntää

Pätevyys ei ratkaise poliittista menestystä, vaan karismaattinen persoona, olipa kyseinen hahmo henkisesti lähes kuinka kevyt hyvänsä. Se voikin olla etu. Keskinkertaisena hän on suurimmalle osalle kansaa tuttu. Imagon luonnilla pyritään parantamaan ehdokkaan mahdollisuuksia.

Jenkkien imago- ja karismaekspertti kommentoi ehdokkaita mutisten: ”Kummallisia tyyppejä. Ovatko nämä todella ehdokkaita Suomen presidentiksi?” Hän totesi Raimo Ilaskiven kuvasta: ”Tämä on presidentin näköinen mies.”

Lihava riippuvaposkinen Mara sai kommentin : ”Mitä tämä fellow tekee tässä porukassa?” Juuri se fellow valittuna lauloi: ”Rakastan elämää...”

Martti Ahtisaari oli täysin vailla karismaa ja tuli politiikan ulkopuolelta vallan kärkeen aiheuttaen hämmennystä.

Tarja Halonen oli karismaton, puhevikainen, sosialisti, Setan puheenjohtaja, aviottoman lapsen äiti, kirkkoon kuulumaton ja eli avosuhteessa miehen kanssa eri osoitteissa. Kaikki nämä asiat olisivat pudottaneet kenen hyvänsä miehen pelistä. Silloin vallitsi kuitenkin valtava naisbuumi, joka ratkaisi asian kaikista rasitteista huolimatta.

Pienpuolueen Elisabeth Rehn oli lähellä tulla valituksi. Hänen rasitteenaan oli vain ruotsin kieli ja se riitti tekemään supisuomalaisesta ”Marasta” maan isän.

Keskustan juureva perusta on 10 prosentin kannatus. Siksi 2019 toivottiin uusiin äänestäjiin vetoava 32-vuotias sivistynyt nainen puolueen santerialkiolaisen imagon modernisoijaksi.

Hänen hahmonsa ei todellakaan tuonut mieleen puolueen ylintä emäntää. Hän on laadukas ja monia pätevyyksiä omaava kunnianhimoinen tehopakkaus.

Herttainen ulkoinen olemus synnytti imagollisen uskottavuusongelman. Energisenä, omatahtoisena ja tavoitteellisena nuorena naisena hän loi mielikuvan jonkinlaisesta modernista Peppi Pitkätossusta.

Vain vuoden kuluttua puolue petti uuden johtajan. Hän ei ollutkaan Peppi Ihmeidentekijä. Kannatus pysyi pohjamudissa. Kukaan ei yhdessä vuodessa pelasta puoluetta.

Juuri valittu Annika Saarikko on puolestaan herttaisen keskustaemännän imagon omaava ihminen. Pelastavaa karismaa hänessä ei ole vähääkään.

Keskusta on tuuliajolla. Siltä puuttuu nyt poliittisen ”kaapin paikan” näyttävä isäntä, aatteellinen ”pillipiipari”, joka valloittaisi sydämiä joka puolelta.

Paljon ei hänkään vaikuttaisi , sillä keskusta on elinkeinorakenteen muutoksen johdosta tänä päivänä pysyvästi auringonlaskun puolue. On mukauduttava pienehkön puolueen mahdollisuuksiin.

Vuosi sitten ylistetty Katri Kulmuni vaihdettiin täyden hysterian vallassa pullantuoksuiseen Saarikkoon. Vain P. Väyrynen tuki puheenjohtajaa. Se oli raukkojen hätäreaktio.

Saarikon olisi pitänyt nousta tukemaan Kulmunia vedoten kaikkia muita taistelemaan yhdessä kunnallisvaalien siedettävään tulokseen. Se olisi eheyttänyt puoluetta ja antanut rehdin, inhimillisen vaikutelman.

Nyt Kulmunista tuli historian nöyryytetyin potkittu puheenjohtaja vain vuoden totuttelun jälkeen koronakriisinkin keskellä.

Saarikolla on aikaa. Nyt on se aika, jolloin hänen babynsa tarvitsee äitiä. Kiire vallankahvaan sokaisi.

Mitä sitten tehdään, kun havaitaan Saarikko yhtä onnettomaksi Messiaaksi? Isännät lapioivat sontaa pellolla ja emännät yrittävät lypsyjä poliittisella kentällä?

Matti Hurme

Vaasa

Kommentoi