Lukijoilta: Kohti kolmeakymppiä

Kunnat ovat merkittävässä roolissa liikenteen turvallisuutta koskevissa ratkaisuissa. Kuntien hallussa on yleensä kadut. Digiroad-aineistoon perustuvassa Liikenneturvan selvityksessä tarkastellaan tarkemmin kunnan hallussa olevia katuja. Koko maassa keskimäärin 25 prosenttia on kolmenkympin katuosuuksia. Vaasa ja Kokkola jäävät muusta maasta selvästi jälkeen. Kokkolassa 30 km/h nopeusrajoituksen katuja on kuusi prosenttia, Vaasassa vajaa kahdeksan. Vain Seinäjoki on Suomen keskiarvon tasalla, ylittäen sen hieman.

Mitä merkitystä tällä sitten on? Ajonopeuksien rauhoittaminen on yksi tärkeä turvallisuustoimi eritoten alueilla, joilla kävellään tai pyöräillään paljon ja joissa on paljon päiväkoteja, kouluja tai palvelutaloja. Pienet kolmenkympin osuudet kuntien kadulla kielivät siitä, että ihmisten asuinkaduilla sallitaan suuremmat nopeudet.

Nopeusrajoitus yksistään ei kuitenkaan riitä. Seinäjoella, jossa oli eniten 30 km/h osuuksia, sattui sataa tuhatta asukasta kohden myös eniten liikennevahinkoja, peräti 50. Kokkolassa luku oli yli 30 ja Vaasassa yli 40. Liikenneympäristön tulisi myös tukea tielle asetettua enimmäisnopeutta erilaisin turvallisuutta ja viihtyisyyttä lisäävin toimin. Rajoituksista ei ole hyötyä, jos emme niitä noudata.

Kolmenkympin hyödyt eivät rajaudu pelkkään fysiikkaan. Liikenneturvan kyselyssä 62 prosenttia suomalaisista luonnehti 30 km/h aluetta sanalla turvallinen. Koettu turvallisuus taas vaikuttaa arkisiin liikkumispäätöksiimme. Jos lapsen kävely kouluun tuntuu turvattomalta, autokyyti voi houkuttaa enemmän kuin se, että lapsi kulkee matkan omin voimin. Jos liikkuminen tuntuu turvalliselta, lähdetään harrastuksiin, töihin tai kouluun helpommin jalan tai pyörällä.

Kahdeksan kymmenestä Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta toivoo, että uudet kunnanvaltuutetut edistäisivät aktiivisesti kotikuntansa liikenneturvallisuutta. Näin toivomme mekin Liikenneturvassa ja kannustamme tuoreita kuntapäättäjiä keskusteluun liikenteen turvallisuudesta.

Heli Lintamo

yhteyspäällikkö

Liikenneturva

Vaasan aluetoimipiste

Kommentoi