Lukijoilta: Koronaviruspandemiasta

Kuka osasi odottaa koronaviruspandemian valtaannousua? Se taisi tulla odottamatta kaikille aina globalisteja myöten. Läntisillä globalisteilla on omat tulevaisuuden suunnitelmansa maailmanhallituksineen. Saman voidaan sanoa olevan myös kommunistisella ja teknofuturistisella Kiinallakin.

Koronaviruspandemian alkutahdit lähtivät Kiinan Wuhanin laboratoriosta.

Niin Kiinassa kuin lännessäkin toteutetaan omia globalistisia pyrkimyksiään. Koronaviruspandemian synty liittyy Gain of Function -virustutkimukseen. Sitä on harjoitettu niin USA:ssa, Kiinassa kuin Euroopassa. Koronaviruspandemia on horjuttanut utopioita ja kysynyt todellisuuksien perään.

Meillä Suomessa ennen pandemiaa kyseenalaistettiin hyviä arvoja, kuten perinteinen sananvapaus, kristillinen uskonnonvapaus, kansallismielinen isänmaallisuus ja arvokonservatismi. Lisäksi nostettiin esiin esimerkiksi sateenkaariarvojen normittaminen perinteisten perhearvojen sijaan. Koronaviruspademian jyllätessä nämä jäivät hetkeksi sivuun ja eduskunnan eri puolueet lähtivät toteuttamaan kansalaisten hyvää, unohtaen toistensa nokkimisen. Oli hylättävä hengenvaarallisten utopioiden tavoittelu ja hyväksyttävä elämälle hyväksyttävät rajat. Mihin suuntaan jatkamme, jää nähtäväksi.

Olen saanut innoituksen edellä sanomaani dosentti, teol. tri Juha Ahvion tuoreesta kirjasta ”Koronavirus, globalismi ja pedon merkki”.

Kaija Honkala

Seinäjoki

Kommentoi