Lukijoilta: Koulukiusaaminen piinaa

Koulukiusaaminen on aihe, josta on paasattu jo paljon. Ei kuitenkaan liikaa, eikä missään nimessä riittävästi. Asian vakavuus ei vain mene kaikilla tajuntaan, jakeluun, perille sinne pimiälle vintille asti.

Meillä Suomessa on kaikilla oikeus oppia, käydä koulua. Upea juttu! Oppivelvollisuus takaa sen, ettei sitä oikein käymättäkään voi jättää.

Koulurauha. Jee! Vielä upeampi asia.

Joo-o, jos se vaan olisi kaikille todellista.

Mihin katoaa se innokkaan, punaposkisen, tiedonjanoisen, pienen koululaisen elämänilo ja luottamus ihmisiin vuosien mittaan? Mihin katoaa uskallus olla oma itsensä? Usko siihen, että on arvokas ja täydellinen juuri sellaisena kuin on?

Kyllä se kuulkaa kummasti saadaan murenemaan viikkojen, kuukausien ja jopa vuosien kiusaamisella.

Erittäin läheisen ja rakkaan nuoren kokemukset kouluelämän muuttumisesta piinaksi ja painajaiseksi herättivät minutkin jälleen kerran tajuamaan kiusaamisen raadollisuuden ja järjettömyyden.

Tunnustan, että minulta karkasi rumia sanoja ja paljon, kun asianlaita selvisi minulle. Raivostumisen puuskassa ja kiukun kihinässä teki mieli mennä ja näyttää niille riiviöille. Myönnän, se olisi ollut huono ratkaisu.

Kun yläasteikäisten nuoren kännykässä on viestejä, joissa haukutaan, huoritellaan ja ivataan todella törkeästi, ei voi olla järkyttymättä.

”Ei sua kukaan kaipaa!”

”Tapa ittes!”

”Joo. Plää. Plää. Se ny oli vaan läppä. Menikö tunteisiin?”

Meni ja vahvasti.

Ihan oikeasti. Kun noihin viesteihin lisätään vielä ”eristäminen”, ”en kehtaa näyttäytyä sun seuras”, ”Hyi s.....na, miltä näytät” -huutelut ja ”kukaan ei puhu sulle mitään -päivät”, kyse ei todellakaan ole pelkästä pienestä läpästä.

Jännityksellä ja mielenkiinnolla odotan, mitkä ovat koulun keinot lopettaa tämä piina. Niitä kuulemma löytyy. Hyvä.

Minä nyt kuitenkin haluan vähän tönäistä (oikeastaan potkaista persuuksiin) kaikkia koululaisten vanhempia. Tiedättekö, millainen koulukaveri teidän rakas lapsenne on? Kukaan ei varmaankaan halua, että oma lapsi on se viheliäinen kiusaaja.

Puhukaa, puhukaa ja puhukaa lastenne kanssa. Kysykää, miten heillä menee ja malttakaa pysähtyä kuuntelemaan. Katsokaa yhdessä ne kännykkäviestit.

Koululla on keinonsa, mutta kovin rajalliset. Kotoa ja kasvatuksesta kaikki lähtee.

Te, joita kiusataan: Älkää ikinä antako periksi. Älkää alkako uskoa kiusaajien puheita. Te olette arvokkaita!

Ehkä vielä jonain päivänä, koittaa se ihme, että sieltä vinttihuoneen ikkunastakin pilkistää lämmin, ystävällinen valo.

Kirsi-Marja Mäkelä

Tuuri

Kommentoi