Lukijoilta: Kun ei ole muuta kuin oikeuksia

Oottako kuullu, jotta isoolla kirkolla joutilasta porukkaa oli istunut tiellä, sulkien liikenteen omin luvin ilmastoahdistuksessaan ja lopulta oli tullut se tilanne, että virkavallan oli saatava tie auki. Viimeisestä vartista näytettiin kuvaa ihan uutisissakin asti ja sitten alkoikin parku.

Jokasortin ”asiantuntijat” ottavat nyt kilvan kantaa siitä, oliko oikein sumuttaa mielenosoittajia. Eniten mediassa pääsevät ääneen poliisiväkivallasta kirjoittavat, eri titteleillä varustetut ”konttoristit”, joten voin aivan hyvin tällaisena ruohonjuuritason työläisenä tuoda oman näkemykseni tapahtumista julki.

Poliisiministeri Ohisalo on puun ja kuoren välissä, koska hänen klaaniaan siellä plakaattien kanssa istui, mutta toisaalta hänen pitäisi tietää poliisin toiminnastakin jotakin. Edes nyt ainakin sen, että ensin yritetään puhumalla ja neuvottelemalla, annetaan takaraja poistumiseen ja ellei siitäkään ole apua, siirretään este kantamalla ja jos edelleenkin este siinä on, otetaan voimankäyttöväline esiin.

Tarkastellaanpa nyt hieman tarkemmin tätä aikajanaa, kuinka kauan tähän ”mielenilmaisuun” ylipäänsä varattiin/hukattiin poliisin resursseja. Ennen kello yhtä päivällä tien sulki muutamia kymmeniä aktivisteja banderolleineen. Kysynkin, kuinka monta kiireellistä ambulanssikuljetusta myöhästyi kohteestaan sulun takia?

Poliisilta ei tien katkaisuun ollut lupaa saatu. Pian paikalle saapuikin useita poliisipartioita. Paikalle tuli jopa pattitilanteisiin tottunut neuvottelijakin hoitamaan ongelman puhumalla pois. Tämä tapahtui siis noin kello 13.

Neuvottelija ja aktivistien kellokas pääsevät neuvotteluyhteyteen ja kellokas kuuluttaa kavereilleen kello 13.18 seuraavasti: ”Saadaan olla tässä vielä hetki, sitten poliisi antaa poistumiskäskyn. Tämä on liikennehaitta ja meidän tulee etsiä uusi paikka.” Selvä peli, eikö niin?

Poliisi toimittaa paikanpäälle lisää kalustoa, kun jotkut joutilaat olivat kahlinneet itsensä kiinni paikalle roudattuun jollaan ja myös toisiinsa.

Helsingin johtokeskus ilmoittaa, että kahleet irti ja tiesulku pois puolen tunnin sisällä. Kuinkas sitten kävikään?

Kello 14.25 poliisi antaa lähtökäskyn ja pikkuhiljaa osa porukasta lähtee pois paikalta. Osa jää siltikin vielä paikoilleen. Ja sitten: ”Puoli viiden aikaan illalla poliisi alkoi kantaa tien sulkeneita henkilöitä pois paikalta ja käytti sumutetta saadakseen joukon hajaantumaan tieltä.”

Mitä ihmettä on tehty sen kahden tunnin aikana lähtökäskystä poistoon??! Kaksi tuntia!!! Poliisi on antanut aivan liikaa siimaa tälle istujaporukalle. Kun lähtökäsky annetaan, sitä noudatetaan viivytyksettä.

Ehdotankin nyt, että kun hallitus on ajamassa kaikenlaista laillista elinkeinotoimintaa alas, uskoisin raskasta kalustoa vapautuvan paljon ja sitä voisi ottaa poliisin käyttöön kuljetustoimintaa ajatellen. Kunhan selvitystyöryhmä on taas antanut tästäkin poliisin toiminnasta vähintään kymmensivuisen selvityksen, voidaan sen jälkeen pohtia uusia toimintamalleja istuvan esteen poistamiseen.

Tässä yksi: Takalaitanosturilla varustettu kuorma-auto paikalle. Flegmaattinen tantta/jätkä kyytiin ja sillä samalla kettingillä, millä on ollut siihen saakka kytkettynä jollaan/valotolppaan/toisiinsa, hänet köytetään sinne rekan tavaratilan seinään kuljetuksen turvaamiseksi.

Henkilöhän ei voi moittia tuota köyttämistä, kun on itse sitomisleikkiin ryhtynyt.

Mikäli vielä seuraavankin hallituksen sisäministeriksi tulee vihreä tai joku muu puunhalaaja, niin silloin suomalainen poliisi riisutaan turhista voimankäyttövälineistä. Silloin tulee aika, kun kynäniskat eivät pärjää vaan se on voima joka jyllää.

PS. Suomeen tulisi näiden istuvien joutilaitten mukaan julistaa ilmastohätätila pääministerimme suulla. Nyt kun korona ajaa yrityksiä alas ja joukkotyöttömyys uhkaa toden teolla, luulisi näiden joutilaitten olevan enemmän huolissaan siitä, mistä otetaan rahat heidän elämiseensä jatkossakin.

Anne Rintamäki (ps.)

Vaasa

Kommentoi