Lukijoilta: Kun Ilmajoki kiehui ja oli haljeta

Lokakuussa 1963 joukko ilmajokisia yksityishenkilöitä jätti hakemuksen itsenäisen Santavuoren kunnan perustamiseksi lähinnä Koskenkorvan, Huissin ja Nopankylän alueista. Mukaan haaveiltiin myös Panttilan aluetta Kurikasta.

Vaikka Santavuoresta ei koskaan tullut itsenäistä kuntaa, jakohankkeella on yhä aluepoliittista merkitystä.

Suomeen muodostettiin 1900-luvun alkupuolella uusia kuntia taajamoitumisen perusteella. Sitä mukaa, kun taajamat vahvistuivat, niiden vaikutusalue erotettiin kunnaksi.

Vielä 1950-luvulla ajateltiin, että koulut ja sairaalat tulee tuoda mahdollisimman lähelle ihmisiä, jokaiseen kuntatason taajamaan. Läheisyys oli tärkeä perustelu myös Santavuoren hakemuksessa.

Santavuorelaiset katsoivat, että Koskenkorva oli Ilmajoen nopeimmin kehittyvä osa. Se oli kunnan teollistunein kylä ja Ylisenpään keskus. Siellä oli omat kaupat, maamiesseurat, urheiluseurat, työväenyhdistys ja osuuskassa.

Kunnallisia palveluja tarjosivat muun muassa koulut, kaksi terveyssisarta, kätilö ja paloasema. Koskenkorvalla toimi myös sairaankuljetusauto ja yksityinen lastentarha. Seurakunnalla oli siellä pappila ja seurakuntatalo.

Itsenäisyyttä havitellut alue kehittyi ripeästi vielä 1960-luvun alussa: perustettiin Koivupirtin vanhainkoti, Kalajaisten leirialue, kouluhammaslääkärin toimipaikka ja oma paikallislehti Santavuori kuntahanketta ajamaan.

Koko Ilmajoki kiehui, kun kunta sijoitti äänestyspäätöksellä uudet palvelut yksi toisensa perään Koskenkorvan sijasta keskikunnalle.

Itsenäinen Santavuori sai yhä laajempaa kannatusta. Sen takana olivat kaikki alueen kunnanvaltuutetut sekä teollisuuden ja kulttuurin nokkamiehet.

Santavuorelaisten epäonneksi palvelujen läheisyysperiaate hylättiin juuri 1960-luvun puolivälissä. Sisäasiainministeriön asettama pienkuntakomitea alkoi korostaa kuntien kantokykyä ja entistä isompia kuntia.

Vielä vuonna 1957 Kemijärven kirkonkylä erotettiin maalaiskunnasta kauppalaksi, vaikka sen asukasluku oli vain viitisen tuhatta.

Seuraavissa päätöksissä noudatettiin jo kantokykyperiaatetta: Espoosta ei muodostettu useita kuntia vaan koko alueesta yksi kauppala 1963.

Lapuan taajamaa ei erotettu, vaikka asukasluku olisi ollut yhtä suuri kuin Kemijärvellä, vaan koko pitäjästä muodostettiin kauppala 1965.

Santavuoren kuntajakohakemus hylättiin. Erohaluiset hiljenivät, ja paikallislehtikin lopetti toimintansa.

Itsenäisten kuntien muodostamisen viimeinen vaihe jäi Etelä-Pohjanmaalla tavallaan kesken.

Pohjanmaan rannikolla oli paljon pieniä ruotsinkielisiä kuntia. Niihin verrattuna eteläpohjalaiskunnat olivat suuria sekä alaltaan että asukasluvultaan. Monissa oli menestyvä kakkoskeskus. Esimerkiksi Lapuan Tiistenjoki, Alavuden Asemakylä, Ähtärin Myllymäki ja Virtain Killinkoski olivat vahvoja taajamia. Ne olivat monella tavoin itsellisiä, mutta niissä ei koskaan edetty jakohakemukseen asti.

Santavuoresta tuli käännekohta, uuden aluepoliittisen ajattelun merkki. Kuntajakohanke unohtui yllättävän nopeasti. Koskenkorva selviytyi varsin hyvin Ilmajoen osana. Mitenkähän se olisi menestynyt omillaan?

Aluehistorian ja kulttuuriperinnön tutkimusjohtaja

Kommentoi