Lukijoilta: Kyse on siitä, miten paljon valtaa kuuluu EU:lle

Hallitus sai puitua kehysriihensä loppuun. Sanotaan, että viime viikon tapahtumissa oli kyse paljolti poliittisesta teatterista. No, siltä se kyllä minunkin silmiini ainakin osin näytti. Toisaalta kyse oli myös ihan todellisista asioista ja poliittisista kysymyksistä.

On erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on paras tapa auttaa ihmisiä ja taloutta eteenpäin pandemian jälkeen. On myös erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka iso rooli julkiselle sektorille halutaan antaa yhteiskunnassa. On kysymys siitä, miten paljon velkaa voidaan jättää tuleville sukupolville, eli sukupolvien välisistä suhteista.

Toinen erittäin merkittävä tapahtuma oli perustuslakivaliokunnan äänestys EU:n elpymisrahastosta. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa oli kyse siitä, tarkoittaako tämä elpymisrahasto ja kaikki mitä siihen liittyy, vallan siirtoa Suomelta Euroopan Unionille.

Elpymisrahastokin on ytimeltään puhdasta kansainvälistä valtapolitiikkaa. Taustalla vaikuttavat edelleen kymmenen vuoden takaiset eurokriisin tapahtumat ja sen juuret taas ovat siinä, että tämä yhteisvaluutta on heikommille talouksille vaan todella huono järjestelmä, koska se ei mahdollista kilpailukyvyn parantamista devalvaatiolla.

Pahoin velkaantunutta Italiaa ei olisi pitänyt euroon ottaa alun perinkään, mutta koska Italia on yksi EU:n alkuperäisiä perustajamaita, olisi ollut liian häpeällistä jättää Italia ulos. Samasta on osaltaan kyse nytkin. Italian päästäminen jonkinlaiseen velkajärjestelyyn olisi aivan liian kiusallista ja siinä häviäisivät rahaa sekä italialaiset, että myös saksalaiset ja ranskalaiset pankit ja viime kädessä myös näiden maiden veronmaksajat.

Eli alkuperäinen syy, miksi tätä elpymispakettia lähdettiin tekemään, oli Italian ja muiden velkaantuneempien euromaiden tukeminen.

Ja totta on, että korona iski pahimmin Italiaan. Mutta maan velka on paljon vanhempaa perua.

Lisäksi projektissa on mukana muutakin peliä, kuten se, että elpymisväline kytkettiin yhteen EU:n budjetin kanssa. Eli jos kaadetaan elpymisväline, kaadetaan koko budjetti.

Ja sitten pelotellaan valtavilla poliittisilla seurauksilla, jos Suomi tämän koko systeemin kaataa.

Valtapeliä käydään myös isojen ja pienten jäsenmaiden välillä. Suurissa linjoissa isot jäsenmaat vievät unionia haluamaansa suuntaan ja pienet vikisevät perässä.

Huhtikuussa tuli 70 vuotta siitä kun Pariisin sopimus allekirjoitettiin ja sillä luotiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö.

Tavoitteena koko EU-projektissa oli rauha. Mutta valitettavasti uhkana on, että nämä EU-instituutiot, ennen kaikkea siis toimimaton yhteisvaluutta ja valtioiden sotkuiset velkasuhteet uhkaavat rikkoa maiden – siis ihmistenkin väliset suhteet.

Sitten on myös jako niihin, jotka haluavatkin keskittää lisää toimivaltaa ja budjettivaltaa Brysseliin, koska näkevät, että se tekisi Euroopasta vahvemman toimijan USA:n ja Kiinan rinnalle, ja niihin, jotka suhtautuvat tähän kriittisesti.

Minä ajattelen, että Eurooppa ei ole Yhdysvallat tai Kiina, vaan se tulee säilyttää valtioiden yhteistyöelimenä. Kyse on siitä, miten paljon valtaa kuuluu – tai kannattaa antaa – millekin tasolle. Kristillisdemokraateille on keskeistä tämä niin sanottu subsidiariteettiperiaate, eli se, että vallan ja vastuun tulee olla niin lähellä ihmistä kuin mahdollista.

On globaaleja kysymyksiä, joissa tarvitaan kansainvälisiä sopimuksia ja kansainvälisiä instituutioita. Mutta niille ei pitäisi antaa yhtään sen enempää valtaa kuin tarpeen.

KD:n kansanedustaja Luodosta

Kommentoi