Lukijoilta: Kyyneleet silmissä

Iso kiitos kertomuksesta ’Kun viina syrjäytti kaiken muun’. Luin sitä kyyneleet silmissä.

Olen edesmenneen juopon vaimo. Hän ei milloinkaan tunnustanut olevansa juoppo, ei edes juovuksissa, vaikka olisi päivän/viikonlopun/viikon aikana miten monta pulloa viinaa juonut.

Ehdotin monta kertaa, että hän olisi mennyt hoitoon, lupauduin jopa maksamaan kaiken, mutta ei hän mielestään tarvinnut hoitoa, koska ei hän ole alkoholisti eikä ole juovuksissa.

Itse kävin muutaman kerran alkoholistien läheisten ryhmässä. Sain sieltä vertaistukea ja ymmärrystä, enkä ollut yksin ongelman kanssa.

Yritin todella, yritin hyvällä ja yritin pahalla, viina hallitsi meillä 25 vuotta. Se vei ihan kaiken. Lopuksi myös mieheni elämän, ennenaikaisesti.

Hänen kuolemastaan on jo muutama vuosi. Itse en vieläkään ole siitä kaikesta viinan aiheuttamasta häpestä, tuskasta ja traumasta kokonaan toipunut.

Ehdimme elää yhdessä vuosikymmeniä, josta nuo viimeiset 25 vuotta alkoholin varjossa. Hoidimme lapsemme, työmme, kotimme, kuten muutkin, paitsi että kaikessa olivat hänen viinapullot mukana (piilossa totta kai). Minusta tuli jo varhaisessa vaiheessa absolutisti, pidin kulissia pystyssä, suojelin lapsia, otin kaikenlaiset iskut vastaan.

Kun hän kuoli, vanha äitini, joka oli ainut, jolle ilkesin asiasta totuuden kertoa, silloin sanoi: Nyt hänen ei tarvitse enää juoda.

Kiitos Äiti sinne pilven reunalle, että ymmärsit tuskani ja jaksoit minua vuosikausia kuunnella ja tukea.

Kaikenko se kestää?

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä

Kommentoi