Lukijoilta: Laillistettua petosta

Kaukoparantaminen ja ennustukset tulevaisuudesta ovat sallittua petosta. Viime aikoina on puhuttu ja tehty ratkaisuja peliriippuvaisten suojelemiseksi. Pelikoneita vähennetään mm. kauppaliikkeistä. Käsittämätöntä on se, että ennustajat saavat nyhtää edelleen rahat pois monilta suomalaisilta. Ja saavat suorittaa tavallaan laillistettua rikosta.

”Rehelliset ja luotettavat” selvännäkijät, kauko-etäparantajat sekä ennustajat tarjoavat yhä lisääntyvässä määrin palvelujaan esimerkiksi televisiossa ja useissa lehdissä. He saavat jopa lähes neljän euron minuuttimaksulla puhua potaskaa ja harjoittaa tavallaan laillista petosta julkisesti.

Näihin ennustajien ja selvännäkijöiden puheisiin jäävät koukkuun ensisijaisesti yksinäiset, vanhat, sairaat tai muut lohdutusta haluavat henkilöt.

Ihmisen harhaanjohtaminen alkaa jo siitä, kun joku ilmoittaa olevansa ”rehellinen ja luotettava selvännäkijä, tulevaisuuden ennustaja”. Pelkojen painostama koronakausi antaa tällaisellekin toiminnalle lisäpontta.

Maalais- ja talonpoikaisjärjelläkin jo pitäisi tiedostaa, että sellaista tulevaisuuden tietäjää ei ole, joka pystyy esim. puhelinkeskustelun välityksellä kertomaan soittajan tulevavaisuuden.

Jokaisen pitäisi hoksata, ettei kukaan ennustajista tiedä puhelimessa keskustelemalla toisen henkilön tauteja, eikä tulevaisuutta. Eivätkä ennustajat tiedä varmasti omaakaan tulevaisuuttaan. Tämän vuoksi ei ole rehellisiä ja luotettavia selvännäkijöitä ja ennustajia.

Mainituista huuhaajista häikäilemättömimpiä ovat kaukoparantajat. Tällaiset henkilöt pitäisi tuomita ainakin valelääkäreinä. Jos joku ei huomaa, että kyse on humpuukista, pitäisi jonkun ystävän tai kaverin puuttua asiaan. Näin siitäkin huolimatta, vaikka omilla rahoillaan saakin periaatteessa tehdä mitä haluaa.

Moni yksinäinen vanhus hakee huonoon oloonsa, tulevaisuuteensa ja peloilleen turhaa turvaa näiltä rahan kerääjiltä. Yhden puhelun hinnaksi soittajalle kertyy enimmillään kymmeniäkin euroja. Maksuhan alkaa mennä yleensä heti keskustelun alettua ja ennustajapuolella ei olekaan sitten mitään kiirettä tarinoinnin päättämiseen.

Moni sairas ja vanhus sekä muuten vain keskusteluhaluinen, yksinäinen ihminen on menettänyt ja menettää tällaiseen petolliseen toimintaan suuria summia rahaa. Elämäntilanne vaikeutuu. Joudutaan selviämään päivästä toiseen taloudellisessa ahdingossa.

Puhelinsoittoja tehdään yleensä useammalle selvännäkijälle tai ennustajalle. Kyse on eräänlaisesta jännittävästä pelaamisen himosta. Soitetaan toiselle selvännäkijälle ja jännitetään mitä hän ennustaa. Kun ennusteet tulevaisuudesta ovat erilaisia, otetaan yhteys vielä kolmannelle.

Eräs henkilö kertoi minulle huomanneensa tämän toiminnan humpuukiksi, kun hän oli soittanut toisen kerran samoille kolmelle ennustajalle, eri puhelimesta ja nimellä. Nyt soittaja sai kuulla aivan erilaiset tiedot samoilta tietäjiltä nykyisyydestä ja tulevasta elämästään.

”Onneksi huolehtiva ja viisas ystäväni kannusti minua tähän kokeeseen, joka herätti minut luopumaan kyseistä hullutuksesta. Paljon on ”heräämiseni” jälkeen rahaani säästynyt parempaan elämään”, iloitsi viisastunut.

Eräänäkin aamuna äänen perusteella arvioiden vanhat naiset soittelivat noin 15 minuutin kestoisia puheluja tv:n ennustajanaisille ja kaukoparantajille. Kun hinta on 3,58 euroa minuutilta + paikallismaksu, kertyi hintaa höpöttelylle noin 60 euroa puhelulta.

Korttejakin käytetään aina ajan pidentämiseksi apuna ennustajan pitkillä selityksillä: ”Miekkojen kuningatar näyttää Sinulle sitä ja sitä, mutta ylipappi jarruttelee”...

Pitää ihmetellä, miten tämä petokseen verrattava toiminta on julkisesti sallittua. Lain koventaminen ja täydellinen kielto olisi paikallaan.

Miksi ei eduskunta, Suomen hallitus eivätkä kirkollisetkaan päättäjät puutu ja kiellä tällaista petollista toimintaa?

Joka päivä tuomitaan ihmisiä erilaisista, pienistäkin petoksellisista rahan hankinnoista. Selvännäkijä- ja ennustustoiminta jos mikä on sitä.

Pentti Hautala

Töysä

Kommentoi