Lukijoilta: Lapualaisen kuntapoliitikon kuntoportaat

Pari vuotta Lapualle muuttoni jälkeen – 35 vuotta sitten – haikailin mukaan päätöksentekoon. Olin jo teininä ollut maailmanparantaja, ja joissakin yleisötilaisuuksissa Lapualla ja paikallislehdessä olin laukonut sen verran mielipiteitäni, että huutooni vastattiin.

Intoni vain kasvoi, kun sain kuulla sellaisia heittoja kuin ”Tyttö, älä sää hauku meirän kirjastoa” (ihmetellessäni silloisten kirjasto-olojen kurimusta eräässä vaalitilaisuudessa). Löysin vähitellen samoin ajattelevia ystäviä, jotka johdattivat sosialidemokraatteihin.

Vasemmistolaisen maailmankuvan omaavana ja äitini jalanjäljissä lähdin mukaan toimintaan. Kuuden vuoden vanhana lapualaisena olinkin valtuustossa ja kaupunginhallituksessa. Alkoi kahdeksan vuoden – välillä kiemurainenkin – matka, jonka polut johdattavat tähän päivään.

Kuntapoliitikon urani alkuaikoina sain osakseni veteraanipoliitikoilta melkoista ”huurattamista” liiallisesta intoilusta. Itku kurkussa lähdin usein kokouksesta kotiin. Olin kovin katkera moisesta, kunnes opin kuuntelemaan toisten kannanottoja. Vähitellen huomasin, että saan arvostusta omille näkemyksilleni, kun osoitin kunnioitusta kanssapäättäjille. Usein unohdin alkuaikoina varmasti myös sen, että valtani tässä kuviossa on edustuksellista ja ettei demokratiaa auta ruveta oikomaan.

Lapualla olen asunut pisimpään elämässäni. Täällä olen tehnyt työurani, ja täällä lapseni ovat saaneet kasvaa turvallisessa ympäristössä. Täällä olen ollut vuosia mukana yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, ja olen siitä kiitollinen.

On aika ollut kuinka vaikea tahansa, valtuustosali on täytensä saanut. Etukäteen me ehdokkaat emme voi tietää, mitä kaikkea joudumme pohtimaan mahdollisessa luottamusasemassa. Sen on meille koronakin opettanut.

Olen saanut olla viimeiset kolme ja puoli vuotta sivistyslautakunnassa – se yksi vanhoista. Kokouksissa istun lasteni ikäisten kanssapäättäjien ja entisten oppilaideni kanssa. Virkahenkilötkin ovat vain koko ajan nuortuneet.

Asiat eivät edelleenkään aina hoidu haluamallani tavalla, mutta olen oivaltanut, kuinka yhdessä hyvin harkittu kompromissi on yleensä paras ratkaisu eikä siihen päästä häikäilemättömyydellä. Näin demokratia toimii.

Johtuneeko muiden nuoruudesta vai ikäni tuomasta suhteellisuudentajustani, tämä on ollut paras luottamushenkilökauteni. Olen edelleenkin maailmanparantaja, joka yrittää korjata epäkohtia. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat vieläkin tärkeimmät ohjenuorani.

Eino Leinon sanoin: Ei paha ole kenkään ihminen, / vaan toinen on heikompi toista. / Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, / vaikk’ ei aina esille loista. // Kas, hymy jo puoli on hyvettä / ja itkeä ei voi ilkeä; / miss’ ihmiset tuntevat tuntehin, / siellä lähell’ on Jumalakin.

Ritva-Leena Heikkinen (sd.)

Lapua

Kommentoi