Lukijoilta: Luottamus heijastuu takaisin

Luottamuksen voi menettää vain kerran. Liian lyhyt ”liekanaru”, käskyt, kiellot ja uhkaukset saavat lapsen tai nuoren reagoimaan uhmakkaasti ja kapinoivasti. Liian suojeleva kasvatus on vanhempien rakkauden ilmaus, jolla tarkoitetaan lapsen parasta, mutta se on psykologisesti kehitystä häiritsevä. Tuloksena voi olla saamaton, pelokas ja epäitsenäinen ihminen.

On annettava tilaa omille päätöksille. Ennen sitä on varhaislapsuudessa kasvatettava ihmistaimi turvallisessa, välittävässä ja rakkaudellisessa ilmapiirissä.

Hyväksyvä, kannustava ja tunnustusta antava ilmapiiri luo perustan terveelle tunne – elämälle ja tuleville ihmissuhteille. Selkeät rajat ja rangaistukset perustellaan niin, että vastuukysymykset aukeavat. Syntyy positiivinen, vahva, ehyt identiteetti ja ihmisarvon oivallus.

Luottamus on parasta kasvatusta. Pakottaminen sulkee menestyksen tukahduttamalla motivaation. Kyyläävä johtaja ei saavuta alaistensa luottamusta, koska ei itse luota heihin.

Kunnioituksen puute molemmin puolin johtaa epäkohtiin. Epäluottamuksen ilmapiiri tahrii työpaikan. Syntyy kyttäys – ja panetteluasetelma etujen saamiseksi. Luottamuksen voi kadottaa vain kerran. Kerran pettänyt ystävä ei saa ikinä menettämäänsä arvoa takaisin.

Luottamuksen osoituksen sielullisen mekanismin koin 16-vuotiaana koulussa. Lehtori lähti kesken kokeen luokasta. Hän ilmoitti luokalle: ”Minä käyn opettajainhuoneessa.” Hän ei uhkaillut olemaan lunttaamatta, vaan luotti oppilaisiin, jotka alitajuisesti aistivat kunnioituksen. Hän lähti jättäen oven auki, jolloin selvästi kuuluivat etääntyvät askeleet.

Luokka pysyi luottamuksen arvoisesti juhlallisen hiljaisena koko ajan, kunnes jälleen käytävältä kuuluivat lähenevät, eivät hiipivät, askeleet. Hän tuli luokan eteen edes vilkaisematta oppilaisiin, sanoisinko säteillen reiluutta ja humaanisuutta. Muistan sen ikuisesti. Se oli opetus luottamuksen maagisesta voimasta.

Sana on valan veroinen, ennen todettiin. Se tarkoitti, että sanaan voi luottaa ehdottomasti, olipa se sanottu vaikka pikaistuksissa. Se oli kunniakysymys. Valehtelua halveksittiin.

Tämäkin periaate on nykyisin muisto vain. Rehellinen-sanassa pysyminen oli ihmissuhteiden lukko.

Kerran nyrkkeilymestari Olli Mäki vitsaili muiden kertoessa pitkistä aamulenkeistään: ”Taidanpa huomenaamuna juostakin Lahteen (100 km).” Aamulla hän luki Hesarista, että Olli Mäki juoksee tänään Lahteen. Kaverit olivatkin koiruuksissaan pistäneet uutisen lehteen. Olli tuumi, että sanottu, mikä sanottu ja sitoi lenkkarit jalkaan. Sitten hän todellakin taivalsi Lahteen. Sanasta miestä.

Aluksi naimisiin mentiin vain parin keskinäisellä sopimuksella. Sitten kirkko vaati vihkimisen Jumalan kasvojen edessä kirkossa. Se oli vala uskollisuudesta kuolemaan asti. Yli 50 % liittojen pakkolukoista purkautuu. Armeija velvoittaa vannomaan sotilasvalan. Pakko. Paavo Nurmi rohkeni kieltäytyä pitäen sitä niin velvoittavana, ettei tiennyt pystyykö siihen.

Saksassa sotilaat vannoivat uskollisuutta kuolemaan asti Adolf Hitlerille, mikä pidensi sotaa...

Matti Hurme

Vaasa

Kommentoi